Palaute
 
 

Windows Mobile saamassa uudistuneen näppämistön

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 26.11.2009 16:08 Kommentteja (2)

Windows Mobile saamassa uudistuneen näppämistön Microsoftin Windows Mobile -käyttöjärjestelmän käyttöliittymää on uusien kosketuspuhelinalustojen myötä alettu pitää hieman jälkeenjääneenä. Tuoreimman Windows Mobile 6.5:n yhteydessä uudistettiin ylimmän tason käyttöliittymäosioita, mutta monet asiat jätetiin myös ennalleen. Yksi Windows Mobile 6.5:n merkittävimmistä heikkouksista onkin yhä muun muassa sen virtuaalinäppämistö.

Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että Windows Mobile olisi lähitulevaisuudessa saamassa uudelleen tyylitellyn virtuaalinäppäimistön, josta esimerkkikuvia löytyy tästä jutusta (kuvat ovat vielä kehitysvaiheessa olevasta näppäimistöstä). Asiasta on kerrottu xda-developers-keskustelupalstalla.

Aiemmin olemme kertoneet, että Windows Mobile 6.5.1 -päivitys tulisi tuomaan mukanaan joitakin uudistuksia käyttöliittymään. Kyseistäkään päivitystä ei kuitenkaan ole vielä virallisesti julkaistu. Nyt huhutun uuden näppäimistön pitäisi olla tulossa Windows Mobile 6.5.3 -päivityksessä, jonka viralliseen saapumiseen saattaa mennä vielä tovi. Tiedot näppäimistöstä perustuvat vuotaneeseen 28002-buildiin.

Koska uusi näppäimistö sijaitsee DLL-tiedostossa (MSIMAR.192.dll), sen kerrotaan olevan helposti myös kolmannen osapuolen kehittäjien muokattavissa. Aiemminkin valmistajat ovat korvanneet Windows Mobilen heikkoa natiivinäppäimistöä omilla toteutuksillaan, mutta jatkossa tämä ei välttämättä enää ole tarpeellista.

Suurempaa päivitystä, myös käyttöliittymän osalta, Windows Mobileen odotetaan jo ensi keväänä valmistuvan ja syksyllä asti laitteisiin yltävän Windows Mobile 7:n myötä.





2 kommenttia »

  1. Viltsu (vahvistamaton) @ 27.11.2009 14:18

    Pienestä uutisesta tehtiin härkänen. Esim. Androidille löytyy lukuisia virtuaalinäppäimistöjä, joista käyttäjä voi haluta mieleisensä.

  2. htc (vahvistamaton) @ 27.11.2009 19:49

    Mitä se Android taas liittyy tähänkään uutiseen?
    Kyllä Windows Mobilellekkin on saatavana virtuaali näppäimistöjä, uutisen tarkoitus oli kertoa Windows Mobile virtuaalinäppäin päivityksestä.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia? Testissä iPhone 4: Antenniongelmia vai mullistavia ominaisuuksia?
Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica Testissä Android 2.1:llä varustettu Samsungin Galaxy Spica
Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken

 
Viikon kysymys

Tiedätkö tietokoneen sielunelämästä opettajaasi


Tuoreimmat uutiset

Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos (3.9.2010 15:44)
Suomessa lähinnä mokkuloista tunnettu Huawei on esitellyt Saksassa pidettävillä IFA-messuilla tulevia Android-puhelimia, joiden luvataan olevan edullisia. Android 2.2:lla varustettujen Ideos-puhelinten ....
Kommentteja (1)
Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta Nokian kisassa jaetaan kolmekymmentä N8-puhelinta (3.9.2010 14:45)
Oman N8-puhelimen hankintaa suunnittelevien ihmisten kannattaa suunnata selaimensa Nokian sivuille, sillä yritys käynnistää 13. päivä syyskuuta kuukauden kestävän kilpailun, jossa joka päivä ....
Kommentteja (2)
Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun Nokia lopettaa Ovi Files -palvelun (2.9.2010 14:30)
Matkapuhelinvalmistaja Nokia on ilmoittanut lopettavansa Ovi-palvelukokonaisuuteen kuuluneen Ovi Files -tiedostonjakopalvelun. Ovi Filesin avulla käyttäjä on voinut jakaa tiedostoja puhelimensa ....
Kommentteja (7)
Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin Windows Phone 7:n toimitukset aloitettiin (2.9.2010 14:04)
Omaa Windows Phone 7 -puhelinta innolla odottavat kuluttajat kuulivat eilen mukavia uutisia, kun Microsoft ilmoitti saaneensa käyttöjärjestelmän julkaisukuntoon. Ohjelmiston toimitukset puhelinvalmistajille ....
Kommentteja (11)
Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille Swype saatavissa nyt tietyille S60 5th Edition -puhelimille (2.9.2010 10:43)
Kosketusnäytöillä varustetuissa puhelimissa tekstin syöttämiseen on tarjolla useita eri keinoja, joista viimeisen vuoden aikana suosiotaan on kasvattanut nopeasti Swype, joka on nyt saapunut ....
Kommentteja (5)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5230 Nokia 5230
Samsung I9000 Galaxy S 8GB Samsung I9000 Galaxy S 8GB
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C6 Nokia C6
Apple iPhone 4 32GB Apple iPhone 4 32GB
Nokia C5 Nokia C5
HTC Wildfire HTC Wildfire
Nokia X6 Nokia X6
HTC Desire HTC Desire
Nokia N900 Nokia N900

Linkkejä

Uutisarkisto