Nintendo tutkii Nokian tekemää mahdollista tekijänoikeusrikkomusta, kerroimme aiemmin tänään. Tuolloisessa jutussa mainitsimme, että kiistan keskiössä oleva Nokia Conversations -blogin video on sittemmin muutettu yksityiseksi eikä ole enää katsottavissa YouTube-palvelussa.
Kyseinen video kuitenkin on yhä katsottavissa, ja löytyy tämän jutun lopusta, sillä vaikka NokiaConversations-tilin alkuperäinen video on poistettu saatavilta, niin video löytyy YouTubesta ainakin kahden muun käyttäjän uudelleenlataamana.
Videolla Nokia esittelee N900-laitteessa pyöriviä useita vanhojen pelilaitteiden emulaattoreita - ja muun muassa Nintendon kuuluisan Mario-sarjan pelejä. Tästä Nintendo ei pitänyt, ja se aikoo tutkia onko Nokia syyllistynyt videollaan tekijänoikeusrikkomukseen.
Mitä mieltä te olette? Onko Nokia tehnyt rikkomuksen vai ei? Onko Nintendo oikealla asialla tutkiessaan tapausta? Onko asiaa paisuteltu liikaa?
Tsekkaa kaikki Videolla-juttumme!







Dollarinen (vahvistamaton) @ 29.11.2009 18:33
Paisuteltu liikaa? Tuskin mikään yritys katsoo hyvällä sitä, että toinen yritys pyrkii hyötymään oman yrityksen tuotteesta. Kyllä Nokia on aivan selvästi rikkonut Nintendoa vastaan.
Siikanen @ 29.11.2009 18:39
Nokia ei ole rikkonut mitään, vaikka en ole mikään Nokian ystävä. Android puhelimiin saa myös kaikenlaisia emulaattoreita. Emulaattorit ei sisällä oletuksena kuitenkaan yhtään peliä.
Tekniikkaa @ 29.11.2009 18:51
No entäs jos esittelet vaikka netti blogissa jonkun yrityksen tuotetta? Silloinhan pyrit hyötymään toisen tuotteesta? Vai kuinka? Mielestäni aika naurettavaa jos Nokia joutuu nyt tuosta vastuuseen. YouTubesta löytyy valtava määrä videoita joissa esitellään jonkun toisen yrityksen tuotetta, rikkovatko nämäkin kaikki tekijänoikeuksia? Täytyy myöntää, että nyt en kyllä ihan ymmärrä tätä koko juttua :)
Tekniikkaa @ 29.11.2009 18:54
Onko tässä nyt kyse siis jostain emulaattori-rikkomuksesta vai mistä? Voisko joku tarkentaa, niin ei tule väärinkäsityksiä.
user (vahvistamaton) @ 29.11.2009 19:16
>2# Nokia ei ole rikkonut mitään
Mihin perustat tuon väitteen ?
>3# No entäs jos esittelet vaikka netti blogissa jonkun yrityksen
>tuotetta? Silloinhan pyrit hyötymään toisen tuotteesta? Vai
>kuinka?
Miten tuo liittyy tähän ?
>YouTubesta löytyy valtava määrä videoita joissa esitellään jonkun
>toisen yrityksen tuotetta, rikkovatko nämäkin kaikki
>tekijänoikeuksia?
YouTubessa on valtava määrä tekijänoikeusrikkomuksia.
Jos käytät jotain softaa ilmen lupaa ja teet siitä videon, on se softankäyttö luvatonta.
Tekniikkaa @ 29.11.2009 19:20
>5#Miten tuo liittyy tähän ?
Ei varmaan mitenkään koska käsitin asian ihan väärin :)
>5# Jos käytät jotain softaa ilmen lupaa ja teet siitä videon, on >se softankäyttö luvatonta."
Eli tämä liittyy johonkin laittomaan emulaattori jutskaan?
Dollarinen (vahvistamaton) @ 29.11.2009 19:39
Lisäksi, eiköhän ne jotka erinäisten yritysten tuotteita huomaamattaan esimerkiksi Youtubessa esittelevät, ole kuitenkin yksityishenkilöitä, jotka eivät pyri hyötymään taloudellisesti tästä. Nyt on kyseessä kuitenkin Nokia, joka itse pyrkii taloudellisesti hyötymään toisen suuryrityksen tuotteesta.
ile (vahvistamaton) @ 29.11.2009 19:40
JOS Nokia on menny julkasemaan nintendoemun, silloin saattaisi olla jotain pohjaa tek. oik. rikkomisväitteillä. Ja nilläkin vähän. tilanne on sama kun syytettäisiin Mikro$oftaa / PC laitevalmistajia siitä että winkkarilla pelaa pirapelejä/käyttää emulaattoria/kuuntelee kopioituja mp3:ia jne.
epatheman @ 29.11.2009 19:47
Eiväthän emulaattorit ole laittomia? Ja applen videoissa macissa pyörii windows. Hmm...
akse @ 29.11.2009 20:09
Ihan naurettavia, tekis nintendo ite kännykän jossa voit pelata/ostaa nintendon vanhoja pelejä :)
A) noita pelikonsoleita ei myydä enää missää
B) noita pelejä ei myydä enää missään (uutena)
Aika turha valitella mun mielestä, jos vanhan ajan laitteita emuloidaan uusilla laitteilla.
Myisivät aitoja vanhoja pelejä jotka toimis emulaattorilla niin sitte vois ehkä valittaa. Tällä hetkellä ainoa tarjonta on ns. "laittomat" emulaattori pelit.
jusunakki @ 29.11.2009 20:10
emulaattorit ei ole laittomia mutta ROM pelit joita niillä pelataan puolestaan on. Ja Nokia pelaa videolla sellaista julkisesti
Siikanen @ 29.11.2009 20:16
"Jos käytät jotain softaa ilmen lupaa ja teet siitä videon, on se softankäyttö luvatonta."
http://fms.komkon.org/Speccy/
Ilmainen ohjelma joka on portattu tässä lähiaikoina N900:lle. Löytyy jo muiltakin alustoilta.
Superi79 @ 29.11.2009 20:17
Vaikka pelejä ei myytäisikään enää missään uutena, Nintendo omistaa tekijänoikeudet kyseiseen peliin ja pelihahmoon. Niitä ei voi toinen yritys käyttää markkinoinnissa hyväkseen ilman lupaa.
user (vahvistamaton) @ 29.11.2009 20:23
> Eiväthän emulaattorit ole laittomia?
Emulaattori voi olla laillinen tai laiton.
> Ja applen videoissa macissa
> pyörii windows. Hmm...
Intell Maceissa pyörii aito Windows, Windowsiin pitää tietenkin olla lisenssi, lisenssi saa taasen kaupasta.
Pelikonsoli-emulaattorin pitää olla laillinen, jos siinä pyörittää peli pitää pelinkin olla laillinen, Nintendo varmaan nyt tutkailee onko peliin ollut käyttöoikeus, ja/tai rikkooka emulaattori heidän oikeusia.
Siikanen @ 29.11.2009 20:46
"Emulaattori voi olla laillinen tai laiton."
Kerrotko miten emulaattori voi olla laillinen tai laiton?
Löytyykö tähän jotkut emulaattorin lakipykälät?
Tarvitsee Apple storen hyväksynnän?
Serfikaattileiman?
Nokia on ainakin julkaisut ilmaiseksi kehitystyökalut maemolle. (yms. sisältää kääntötyökalut puhelimeen)
"Nintendo varmaan nyt tutkailee onko peliin ollut käyttöoikeus, ja/tai rikkooka emulaattori heidän oikeusia."
Jep, kaveri vaan kiinni ja linnaan. Lyödään 100000000000000000€ teostomaksu ja kaikki on iloisia.
kikuu @ 29.11.2009 21:45
Luulisin kyllä että Nokia on paremmin kuin hyvin selvillä asioista ja he tuskin rikkovat mitään. Ja jos tuosta oikeusjuttu tulee, niin eiköhän Nokia asianajajat nyt yhden nintendon voita ;)
mrzombie @ 29.11.2009 21:52
Tässä tulee hyvin esille se, kuinka typeriä tekijänoikeudet ovat. Kiistan selvittämiseen kuluu luultavasti paljon, paljon rahaa (juristien taskuun). Samaa rahaa, jonka Nokia ja Nintendo olisivat voineet käyttää vaikka omien tuotteidensa paranteluun tai hintojen laskemiseen.
Voitti kiistan kumpi tahansa, niin yhteiskunta kokonaisuudessaan ei hyödy mitään siitä.
jip59 @ 29.11.2009 22:03
Mun mielestä pysyköön Mokia puhelimissa eikä sekaannu Nintendon peleihin. Puhelin on puhelin ja pelikonsoli peleihin. Pas...ko puhelimien omistajat vinkuvat pelien perään, sitä varten niile omat konsolinsa.
jiip60 (vahvistamaton) @ 29.11.2009 22:44
Minäpä olen sitä mieltä että nintendo voi painua takas sinne minne ei aurinko paista ja antaa Nokian olla rauhassa. Turhaa tällänen omiminen saakeli.
jusunakki @ 29.11.2009 23:01
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jip59:
Mun mielestä pysyköön Mokia puhelimissa eikä sekaannu Nintendon peleihin. Puhelin on puhelin ja pelikonsoli peleihin. Pas...ko puhelimien omistajat vinkuvat pelien perään, sitä varten niile omat konsolinsa.
*facepalm*
joku ei taas ihan ymmärtäny
rizu (vahvistamaton) @ 29.11.2009 23:03
No eihän tässä ole mitään epäselvää. Nokiakin tietää tämän sillä koitti piilottaa videon.
Nokia promoaa tuotettaan videolla jossa näkyy emulaattori ja peli johon oikeudet ovat edelleen Nintendolla. Mitään laillista tuossa ei ole, eikä laillisemmaksi asiaa tee se, että vanhojen nes-pelien emulaattorit ovat yleistyneet. Vähän ku sanoisitte että luvaton lataaminen on laillista kun se on niin yleistä.
Ottakaa huomioon myös, että nintendo edelleenkin hyödyntää vanhaakin pelikantaansa. Se esim myy klassikkopelejään wiiwarena, jolloin Wiin omistaja maksaa tänäpäivänäkin niistä vanhoista nes-peleistä.
Eli ei pitäisi olla mikään yllätys, että Nintendo ei katso hyvällä jos joku yritys promoaa kännykkäänsä niin, että heidän peli pyörii esittelyvideolla laittomasti emulaattorissa..
DragoonJ @ 29.11.2009 23:30
Jos nintendo haluaisi pelata korttinsa oikein, se julkaisisi vanhoja pelejään mobiiliversioina. Nintendo on kuitenkin niin nihkeä peliensä siirtämisestä muille, kuin omille alustoilleen, että tuskinpa sellaista tapahtuisi. Nintendo voisi vähitellen siirtyä nykyaikaan.
Yesse @ 30.11.2009 02:09
Aika pöllitty kyl:D
nbsih @ 30.11.2009 04:09
Siis ihan yhdetekevää.. ei vois vähempää kiinnostaa. Olis edes joku tapettu syöttämällä muutama nokia kapula, mut tollasta tyhjää hörinää
user (vahvistamaton) @ 30.11.2009 07:36
>"Emulaattori voi olla laillinen tai laiton."
>
>Kerrotko miten emulaattori voi olla laillinen tai laiton?
>Löytyykö tähän jotkut emulaattorin lakipykälät?
>Tarvitsee Apple storen hyväksynnän?
>Serfikaattileiman?
Kyllä sinä tiedät, jos emulaattori ei riko kenenkään toisen aineettomia oikeuksia niin se voi olla täysin laillinen.
Jos emulaattori on laillinen, niin se ei todellakaan tarkoita että waretettu peli olisi laillinen.
Jos sinulla on laillisesti hankittu peli, johon käyttöoikeus tietyssä laitteessa, jos muokkaat peliä että saat sen toimimaan toisessa laiteessa. niin kuvio alkaa menemään vaikeaksi.
user (vahvistamaton) @ 30.11.2009 07:55
>#jip59 @ 29.11.2009 22:03
>Mun mielestä pysyköön Mokia puhelimissa eikä sekaannu Nintendon
>peleihin. Puhelin on puhelin ja pelikonsoli peleihin.
GPSstä, GPS laitteissa, kamerat kameroissa, MP3 soittimet MP3 soittimissa jne.
Puhelin on varsin hyvä peli alusta, jos UItä ongelmat hanskassa, sopivat näytöt, TVoutit, lähi ja kauko yhteydet. Nyt alkaa jopa grafiikan taittoon tulla tehoa.
Pelikäytön osalta ongelmana ollut se laitteiden ensisijaiset toiminnot on liittynyneet puhelintoimintoihin ja ne on pitänyt priorisoida ykköseksi, pelikoneissa prioriteetti pelin UIssa
Jasetus @ 30.11.2009 08:38
Kannattaa muistaa, että reverse engineering on laitonta monissa maissa*. Emulaattoriahan ei voi paljoa muulla tavalla tehdä, ellei ole valmistajan (Nintendon) dokumentointia.
Onhan tuo vähän samalla tavalla kyseenalaista kuin Bittorrent ominaisuudella mainostetut NAS-purkit. Molempia on mahdollista käyttää laillisesti, mutta harva näin tekee.
*) Myös Suomessa, ainakin osaston professorin mukaan. Joku voi kaivaa Finlexistä pykälän jos kiinnostaa enemmän.
mniskane @ 30.11.2009 10:40
@ 14
<lainaus>
> Ja applen videoissa macissa
> pyörii windows. Hmm...
Intell Maceissa pyörii aito Windows, Windowsiin pitää tietenkin olla lisenssi, lisenssi saa taasen kaupasta.
</lainaus>
Olen kuullut huhuja ja lukenut internetistä, että Mac:ssä pyörii myös piraatti-windowssit.
-Make-
jackoff (vahvistamaton) @ 30.11.2009 11:45
Jaa ne on piraatit vallanneet jo tuonkin laitteen. Sen siitä saa ku tekee liian avoimen ympäristön.
Tesno @ 30.11.2009 17:11
kyllähän se nintendo taitaapi noita omille laitteilleen kauppailla. pitäis miettiä vähän millä mainostaa.
Siikanen @ 30.11.2009 17:47
"Jos emulaattori on laillinen, niin se ei todellakaan tarkoita että waretettu peli olisi laillinen."
Totta, mistäs menet selvittämään aitouden? :)
"Olen kuullut huhuja ja lukenut internetistä, että Mac:ssä pyörii myös piraatti-windowssit."
Kuulin huhuja, että äitini teki minulle puuroa.
"Jaa ne on piraatit vallanneet jo tuonkin laitteen. Sen siitä saa ku tekee liian avoimen ympäristön."
Emulaattori jolla voi pyörittää .rom tiedostoja. Mikäs tässä on niin piraattia?
Käytännössä tämä uutinen on turha. Yksityinen henkilö vähän mainostaa Nokian puolesta.
Mitään viitteittä ei löydy, että Nokia mainostaisi tuota. Jos meinaat videon ylänurkassa olevaa urlia. Niin tämäkään ei viittaa Nokian mainokseksi.
Dollarinen (vahvistamaton) @ 30.11.2009 19:33
@31
Haloo, kyseessä on Nokian virallinen blogi. Tutustu asioihin ennen kommentoimista.
Siikanen @ 30.11.2009 21:12
"Haloo, kyseessä on Nokian virallinen blogi. Tutustu asioihin ennen kommentoimista."
Ei löydy koko blogia. :P
Huoh (vahvistamaton) @ 30.11.2009 22:26
@33
http://conversations.nokia.com/
KFX (vahvistamaton) @ 8.12.2009 17:15
Emulaattoreissa ei ole mitään laitonta ylipäätään, ja rommit ovat laittomia vain jos niiden käyttäjällä ei ole ko. peliä ostettuna jotain laillista tietä. Siitä, onko videon tekijällä aito Mario jossain kameran ulkopuolella vai ei, emme voi tietää mitään. Tietysti Nintendo itkee jotain EULAn rikkomisesta tai vastaavasta, mutta sen voi jättää ihan omaan arvoonsa. Maailman lait eivät mene niin kuin Nintendo niiden haluaisi menevän.
On Nokialta yllättävän ajan tasalla oleva veto mainostaa puhelinta emulaattorialustana, ainakin minulle yksi tärkeimpiä puhelimen ominaisuuksia on pyörivätkö sillä vanhat konsolipelit vai ei.