Samsungin kosketuspuhelinmyrsky: 50 miljoonaa jo kaupaksi

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 30.11.2009 19:22 Kommentteja (10)
Samsungin kosketuspuhelinmyrsky: 50 miljoonaa jo kaupaksi Maailman toiseksi suurin puhelinvalmistaja Samsung on tiedottanut saavuttaneensa 50 miljoonan myydyn pelkkään kosketusnäyttöön perustuvan puhelimen myynnin rajan. Viime vuonna kosketuspuhelimia meni kaupaksi noin 10 miljoonaa ja tänä vuonna marraskuun loppuun mennessä jo noin 40 miljoonaa. Samsungin julkistamissa luvuissa ovat mukana siis vain kosketusnäytön sisältävät ns. "full touch" -puhelimet, eivätkä esimerkiksi myös esiin liukuvalla täysnäppäimistöllä varustetut mallit.

Samsungin mukaan kosketuspuhelinten myynnin yli nelinkertaistuminen osoittaa suuren käyttäjämassan nopeaa kosketuspuhelinten käyttöönottoa, jota ajavat eteenpäin intuitiiviset käyttöliittymät, tehokkaat multimediaominaisuudet sekä virtaviivaisesti muotoillut puhelimet.

Samsungin tiedotteen mukaan se on myös ylittämässä täksi vuodeksi aiemmin asettamansa 200 miljoonan puhelimen myyntitavoitteen.

Suosituimpien Samsungin kosketuspuhelinten joukkoon lukeutuvat S5230 (tunnetaan myös Star-nimellä), jota on myyty toukokuusta 2009 alkaen jo yli 10 miljoonaa kappaletta sekä F480, jota on toukokuusta 2008 alkaen myyty yli yhdeksän miljoonaa kappaletta. Myös Samsungin tuore edullinen kosketusuutuus, S3650 Corby, on käynyt erittäin hyvin kaupaksi: sitä on myyty vain kahdessa kuukaudessa jo yli kolme miljoonaa kappaletta.

"Samsungin kyky toimittaa laitteita, jotka vetoavat laajaan käyttäjäkuntaan on mahdollistanut meille kiihdyttää täysin kosketusnäyttöön perustuvien puhelinten evoluutiota suuren yleisön laitteiksi. Samsung tulee jatkamaan laajentumistaan globaaleilla kosketuspuhelinten markkinoilla esittelemällä yksittäisille alueille ja käyttäjävaatimuksiin räätälöityjä laitteita tyylikkään muotoilun, intuitiivisen käyttöliittymän sekä viimeisimpien ominaisuuksien kera", sanoi Samsungin Mobile Communications -yksikön johtaja JK Shin yhtiön tiedotteessa.

Eniten kosketuspuhelimia Samsung on saanut kaupaksi Euroopassa: 19 miljoonaa kappaletta. Eurooppaa seuraavat Yhdysvallat 6,3 miljoonalla, Kiina 3,4 miljoonalla sekä Etelä-Korea 3,0 miljoonalla puhelimella.

Lisää uutisotsikoita

10 kommenttia »

  1. roka (vahvistamaton) @ 30.11.2009 19:40

    Nokialle voidaan jo sanoa hyvästit.

  2. mailo @ 30.11.2009 19:47

    1# Touché

  3. LaruX (vahvistamaton) @ 30.11.2009 20:04

    se mitä näet tänään ei ole sama asia kuin se mitä tapahtuu huomenna. Nokia on ottanut itseään niskasta kiinni ja palaa takaisin innovaatiojohtajaksi pikapuoliin. Paluun askelmerkit ovat web runtime, qt ja maemo. Nokia ei tod.ole kanveesissa - sen sijaan se katsoo horisonttiin eikä varpaisiin.

  4. LaraY (vahvistamaton) @ 30.11.2009 21:31

    Antaa nokian katsella horisonttiin vaan. Vikkelät vie rahat. Kyllä nokia on kanveesissa. Mene mihin puhelinkauppan vaan, ei ihmiset pyöri siellä missä on nokialaisia. Samsung LG yms vetää väkeä. Nokia nyt vaan on lada. Se on ihan sama mitä samaraa sieltä pukkaa. Ei se lada kuule enää kelpaa kenellekkään.

  5. Irekkeri @ 30.11.2009 22:33

    #4 n. 7 miljoonaa myytyä 5800xpremusicia, n. 2 miljoonaa N97:aa, varastosta loppuneet N900:et ja tuhottomasti myyneet "normaalipuhelimet" sotivat kommenttiasi vastaan.

    Kyllä Nokia on vielä vahvasti pelissä mukana. Parantamisen varaa toki on, mutta ei se jättiläinen pienistä kuole.

  6. Bluejack @ 1.12.2009 01:55

    @LaraY "Ei se lada kuule enää kelpaa kenellekkään."
    Ihan tosiaan meinasit jotta ladalla ajelivien markkinaosuus on 3 neljännestä maailman auto kannasta? xd

  7. EmDzei @ 1.12.2009 09:04

    (Kuvassa kakkospaikka on voittajan vasemmalla puolella, ei oikealla. ;-)

    Nokian suuruus mitataan väärin: myytyjen puhelimien määrällä. Kehittyville markkinoille (lue: Aasia) voidaan sumputtaa vielä noita Ladoja. Haluttujen kännyköiden listalla Nokialla on tarjota lähinnä vain N900, joka ensimmäisenä Maemo5 laitteena on tietenkin hieman raakile (Ovi tuki, puhelinominaisuudet jne.).

    Vanjoki kuitenkin höpisee 30.12.2009 Digitodayn jutussa olevan mahdollista luopua kännykkävalmistuksesta kokonaan ja keskittyä nettiyhtiöksi. Luontevaa sikäli ettei Nokia noita luureja valmista tälläkään hetkellä, vaan esim. N900:aa duunataan Koreassa eli kootaan muiden valmistamista osista. Vähän kuin Nokia Booklet 3G:kin.

    Linkki: http://www.digitoday.fi/bisnes/2009/11/3...924714/66?rss=6

  8. user (vahvistamaton) @ 1.12.2009 09:25

    >Nokian suuruus mitataan väärin: myytyjen puhelimien määrällä.
    >Kehittyville markkinoille

    Markkinaosuutta mitaan yleensä toimitusmäärillä, suuruutta mitataan myös liikevaihdolla.

    Nokia ei ole kaikilla markkinoilla kappalemääräisesti ja/tai liikevaihdolla johtaja. Yhteistä niille markkinoille joissa Nokia pärjää keskimmäriästä huonommin on tunnusomaista markkinoiden suokeineisuus, operaattori ohjaus. Yleistäen, mitä vapaammat markkinat, sitä paremmin Nokialla menee.

    Samsung pärjää myös monilla vapailla markkinoilla, se pärjää myös monilla enemmän tai vähemmän suljetuilla markkinoilla, Koreassa luonnollisesti, mutta muuallakkin (USA).

    Samsung on erittäin vahva keskihintaisissa ja vähän kalliimissa peruspuhelimissa, jossa se nyt kykeneen hyödyntään rautapuoltaan, (ja joiltain osin valuutta/kustannus etuaan), sama tilanne oli vuosituhannen alussa.

    Samsung haasteet ovat älypuhelimissa, se on nyt saanut kosketusnäyttö puhelimiaan myytyä osittain samoille markkinolle, mihin muut tuuppaavat jo älykoneitaan. Samsung toimettomana ole touhua katsellut ja kuten olemme lukeneet, pyrkii se tuomaa sille segmentille omaa ratkaisuaan.

    Jos katsotaan kahta suurinta toimijaa, niin kumallakkin haasteensa ja kummallakin, varsinkin Nokialla pullat hyvin uunissa. Muilla valmistajilla onkin enemmän mietittävää ja virta vie, Motorola ehkä muista niitä harvoja jolla reitti piiretty tiekarttalle, mutta se kartta ei ole oma.

  9. saaben @ 1.12.2009 11:24

    Ja Samsung jatkaa vyöryään. Jos näillä nyrkkeilytermeillä jatketaan niin tilanne on pitkälti se, että ottelu on kääntynyt puolen välin krouvissa ja Samsung on pistänyt myllyn käyntiin, kun Nokia on jo eväänsä syönyt. Jos ilman tyrmäystä (Samsungin ohitusta) selviää, niin ihme on.

    Samsung FTW!

  10. keke (vahvistamaton) @ 1.12.2009 16:39

    EmDzei kyllä puhuu harvinaisen vahnvalla mutulla. Nokian Bookleteiden ja N900:n valmistuksella ei ole käytännössä mitään yhteistä. Bookletit valmistaa sopimusvalmistaja ja n900 valmistetaan nokian tehtaalla(Jymy-ylläri: Ihan niinkuin kaikki muutkin Nokian puhelimet). Ja mitä kokoamiseen tulee: Mitä osia Nokian pitäisi itse valmistaa? Ainoastaan samsung käyttäää valmistamissaan puhelimissaan omia piirejään, koska sattuu olemaan myös piirivalmistaja. Nokia ei valmista välttämättä yhtäkään komponenttia itse. Sen sijaan esim. verkkoteknologioissa, yms.(Mitä nokai nyt ikinä on sattunut tutkimaankaan) Nokia hyödyntää sopimusvalmistajiensa kautta omia patenttejaan.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Ei vielä hintoja
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (5)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (6)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta (20.5.2012 14:44)
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, ....
 
Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa (19.5.2012 14:03)
Microsoftin omien laskelmien mukaan yhtiön Windows Phone -alusta on Kiinan markkinoilla jo suositumpi kuin Applen iPhone eri versioineen. Vaikka Windows Phone -julkaistiin Kiinassa vasta muutama ....
Kommentteja (19)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.