Osallistu ja voita!
Joka viikko arvotaan 10 kpl 20€ arvoisia CDON.com-lahjakortteja!
Kommentoi mitä tahansa Microsoft Showroomin artikkelia ja olet mukana arvonnassa!
x

HTC:lta iso vuoto: ensi vuoden viisi Android- ja kolme Windows Mobile -puhelinta julkisuuteen

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 7.12.2009 19:58 Kommentteja (16)
HTC:lta iso vuoto: ensi vuoden viisi Android- ja kolme Windows Mobile -puhelinta julkisuuteen Maailman neljänneksi suurinta älypuhelinvalmistajaa, HTC:tä, on jälleen kohdannut todella merkittävän kokoluokan tietovuoto: yhteensä kahdeksan yhtiön vuoden 2010 ensimmäisen puoliskon mallistoon kuuluvaa, vielä julkistamatonta älypuhelinta on paljastunut kuvien ja kattavien teknisten tietojen muodossa.

Nyt julkisuuteen vuotaneista puhelimista viidestä löytyy Googlen Android-käyttöjärjestelmä ja kolmesta Microsoftin Windows Mobile 6.5. Aivan kaikista aiemmin huhutuistakaan malleista ei nyt tietoja kuultu, joten HTC:ltä saattaa olla tulossa alkuvuodesta 2010 alla listattua useampiakin uusia puhelinmalleja.

Laajat tietovuodot eivät ole HTC:llä mitenkään uusi asia, sillä viime tammikuussa julkisuuteen vuoti myös taakse piakkoin jäävän vuoden 2009 alkupuoliskon mallisto hyvin kattavasti. Tällä kertaa tiedot tulevista puhelimista tulivat esiin xda-developers-keskustelupalstan kautta.

Alla käydään malli mallilta läpi nyt julkisuuteen vuotaneet kahdeksan uutta älypuhelinmallia - mukana on erittäin mielenkiintoisia malleja. Puhelimille kerrotut nimet ovat kehitysnimiä, mutta osa nimistä voi jäädä myös laitteiden lopullisiksi mallinimiksi.

Legend-malli saattaa olla lupailtu Heron seuraaja, sillä ainakin sen muotoilu muistuttaa melkoisesti Heroa. Ominaisuuksien kohokohtia ovat AMOLED-tekniikkainen kosketusnäyttö sekä 600 megahersin Qualcomm MSM7227 -suoritin. Käyttöjärjestelmänä Googlen Android.



Tide puolestaan on melko erikoinen malli: siitä löytyy sekä 2,68 tuuman kosketusnäyttö että sen alta perinteinen puhelinnäppäimistö. Käyttöjärjestelmänä Googlen Android.



Salsa muistuttaa perusrakenneratkaisultaan muun muassa Nokian E71- ja E72-malleja, mutta on erittäin ohut: paksuutta Salsalla on vain 8,6 millimetriä. Salsastakin löytyy kosketusnäyttö, jolla on tässä tapauksessa kokoa 2,6 tuumaa. Näytön alta löytyy QWERTY-täysnäppäimistö. Käyttöjärjestelmänä Googlen Android.



Buzzissa ei ole juurikaan mitään kovin ihmeellistä: se tarjoaa melko eleettömässä paketissa melko hyvät ja kattavat ominaisuudet. Näytön tarkkuus on tietojen mukaan sen 3,2 tuuman kokoon nähden erittäin vaatimaton QVGA, eli 240x320 pikseliä. Käyttöjärjestelmänä Googlen Android.



Bravo on nyt vuotaneista Android-puhelimista kyvykkäin: 3,7 tuuman kapasitiivinen AMOLED-kosketusnäyttö WVGA-tarkkuudella, yhden gigahertsin Qualcomm Snapdragon -suoritin, viiden megapikselin kamera sekä HD-videokuvaus. Tulossa huhtikuussa 2010.



Seuraavaksi siirrytään Windows Mobile 6.5 -puhelimiin.

Photonista löytyy 3,2 tuuman kapasitiivinen kosketusnäyttö 320x480 pikselin HVGA-tarkkuudella sekä 600 megahertsin suoritin. Muut ominaisuudet ovat melko pitkälti peruskauraa. Tulossa huhtikuussa 2010.



Trophy puolestaan on Windows Mobile -puolen vastine Salsalle, tosin hieman eroavin ominaisuuksin: muun muassa kosketusnäyttö on kookkaampi ja tarkempi. Tulossa toukokuussa 2010.



Tera muistuttaa melkoisesti jo markkinoilta löytyvää Touch Pro2 -mallia, mutta siitä löytyy pienempi, kolmituumainen kosketusnäyttö.


Lisää uutisotsikoita

16 kommenttia »

  1. jfskldlff (vahvistamaton) @ 7.12.2009 20:06

    Tuo Bravo näyttää hyvältä speksien perusteella. Aika säälittävät resot laitettu? Mitäköhä varten.

  2. keke (vahvistamaton) @ 7.12.2009 20:11

    Ei mitään uutta auringon alla. Huomaa kyllä hyvin miksi Nokian kannattaa kehittää omia käyttöjärjestelmiään ja palvelujaan. Jos näin ei olisi, mikä erottaisi Nokian HTC:n ja yleisesti ottaen kaikki muut puhelinvalmistajat toisistaan?

  3. huoh5431 (vahvistamaton) @ 7.12.2009 21:49

    IMO, aivan turha oli tunkea trophyyn ja salsaan tuo kosketysnäyttö, ei tee yhtikäs mitään.

  4. MoZar @ 7.12.2009 23:50

    @3
    Eipä se ainakaan niiden ominaisuuksia vähennä :)

    Tosin ei oikein säväytä nämä luurit mitenkään. Speksit eroavat mielestäni hyvin vähän jo olemassa olevista android puhelimista, toki näppäin asettelu on kahdessa luurissa erikoinen verrattuna aikaisempaan. Noh, eipä kai kannata odottaa liikoja vielä ensivuodelta :D kyllä niitä luureja tulee vielä senkin jälkeen.

  5. jööki (vahvistamaton) @ 8.12.2009 00:33

    Olisivat nyt laittaneet edes HDMI liittimen ni sais parempaa kuvaa isompaan näyttöön.

    Millonhan sais maemon ja amoledinresistiivisenä samassa paketissa?

    Eipä noista mikään säväytä varsinaisesti, mut toi amoled on ihan kiva valopilkku. Positiivista myös että perus puhelimiin tuodaan kosketusnäyttö ominaisuus. Luohan se taas jollekkin varmasti lisää käytettävyyttä.

  6. kerbo @ 8.12.2009 07:41

    Tuollainen Bravo olisi aika tykki. Isompi näyttö ja parempi prossu, Heron voisi vaikka tuollaiseen joskus vaihtaa.

  7. OJ_Ghost @ 8.12.2009 09:43

    resot on kyllä vaatimattomat.
    Tässä viimesessä TP2:sen tapasessa laitteessakin Wide Quarter VGA vaan? Eli jotain 240x4?? pikseliäkö?
    Vain kahdessa mallissa VGA tai WVGA. Oliko hinnoista mitään tietoa? Varmaan sieltä halvemmasta päästä ovat....

  8. MA (vahvistamaton) @ 8.12.2009 10:33

    Vähän tuoksahtaa Nokialand kommenteissa.
    JOkainen noista on parempi kuin mikään nokia luuri juuri android käyttiksen takia.

  9. OJ_Ghost @ 8.12.2009 11:30

    @8
    =) Ja sunko ei sitten ollut jotain AndroidLandia vai?
    Tienasit ehkä päivän hölmöimmän kommentin tittelin juuri. ;)
    a) JOkaisen joukossa on myös Windows luureja
    b) kukaan ei oikeastaan ole kommentoinut mitään Nokiaan liittyvää vertailuna näihin (paitsi @2 ulkonäöllisesti)
    c) perustele

  10. Michelola @ 8.12.2009 12:05

    tyhmä saa olla jos tämmösen ostaa..............

  11. Dickelola (vahvistamaton) @ 8.12.2009 15:28

    Tyhmä saa jos Nokian tai LG:n menee ostamaan.

  12. LoBer @ 8.12.2009 15:42

    Buzz kiinnostaa, android+wlan =) muut ominaisuudet nyt eivät tällä hetkellä ole tärkeitä, kuin että on wlan, hyvä käyttis, sekä spotify.

  13. asd (vahvistamaton) @ 8.12.2009 15:55

    @11.

    Mitä tyhmä saa? Hyvän puhelimen kenties?

  14. Dickelola (vahvistamaton) @ 8.12.2009 16:03

    @13
    Tyhmä saa paremman puhelimen toiselta valmistajalta samalla hinnalla.

  15. Michelola @ 8.12.2009 16:22

    ja viisas ostaa halvan puhelimen jolla onnistuu toiminnot mitä puhelimella kuuluukin tehdä. kuka tällaisia 600€ juppihinttileluja haluaa...ainiin, juuri he

  16. hmlSaRgUjswgMRxg (vahvistamaton) @ 4.6.2011 04:52

    Great common sense here. Wish IÂ’d thuohgt of that.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 457 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 299 €
vertaa hintoja >>
HTC Desire HTC Desire
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 394 €
vertaa hintoja >>
Nokia N8 Nokia N8
alkaen 275 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 98 €
vertaa hintoja >>
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Ei vielä hintoja
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 135 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä
Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä
Kattavassa testissä Nokia N9 Kattavassa testissä Nokia N9

Tuoreimmat uutiset

Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin Androidin jälleenmyyntiarvo tipahtaa iPhonea nopeammin (9.2.2012 18:36)
Käytettyjen tavaroiden hinta-arvioihin keskittyvä Priceonomics kertoo omiin tilastoihinsa perustuen, että Applen iPhone-puhelimet säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa huomattavasti Android-puhelimia paremmin. ....
Kommentteja (10)
LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella (8.2.2012 14:39)
Korealaisista elektroniikkajäteistä pienempi eli LG on julkaissut videon yhtiön uudesta tabletin ja puhelimen ominaisuuksia yhdistelevästä laitteesta. LG Optimus Vu on viiden tuuman kokoinen ....
Kommentteja (7)
Ruutu.fi julkaistiin Androidille Ruutu.fi julkaistiin Androidille (8.2.2012 12:19)
Sanoma on julkaissut sen Ruutu.fi-nettitelevisiosta Android-laitteille tarkoitetun ohjelman. Aiemmin vastaava mobiilisovellus julkaistiin iPhonelle ja iPadille. Nelosen, Livin ja Jimin ohjelmia ....
Kommentteja (7)
Google julkaisi Chrome-selaimen Androidille Google julkaisi Chrome-selaimen Androidille (8.2.2012 11:44)
Google on julkaissut työpöydillä vauhdikkaasti yleistyneen Chrome-selaimensa myös Androidille. Silti suuri osa Android-käyttäjistä jää vielä paitsi uusista ominaisuuksista, sillä Chrome vaatii ....
Kommentteja (5)
Nokia suunnittelee 4000 henkilön irtisanomista Nokia suunnittelee 4000 henkilön irtisanomista (8.2.2012 11:18)
Nokia ilmoitti tänään suunnitelmistaan vähentää työpaikkoja maailmanlaajuisesti 4000 kappaleella. Vähennystarpeesta neljäsosa kohdistuu Salon tehtaaseen Suomessa. Nokia työllisti Salossa ....
Kommentteja (5)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
HTC Desire HTC Desire
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Nokia 500 Nokia 500

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.