Palaute
 
Puhelinvertailu.com
  In English  Suomeksi  På svenska På norsk

Nokia Unik - mielenkiintoinen tyylikonsepti

Kirjoittaja Markus "msly" Lehtiniitty @ 8.12.2009 16:38 Kommentteja (18)

Nokia Unik - mielenkiintoinen tyylikonsepti Julkisuuteen on ilmestynut uusi mielenkiintoinen Nokia Unik -konseptipuhelin. Kyseessä on ranskalaisen muotoilijan Clement Logereaun luoma tyylipuhelin, jonka kantava idea on ennennäkemätön.

Nokia Unikista uniikin tekee sen takakuoren koostuminen 152 vaihdettavissa olevasta, neliönmuotoisesta palasesta. Konseptilaitteesta kertoneen The Design Blogin mukaan kyseisiä neliöitä voisi olla saatavissa eri väreissä ja eri materiaaleissa, esimerkiksi metallisia, kumisia, muovisia tai läpinäkyviä.

Nokia Unik -konsepti mahdollistaa siis omistajalleen ja käyttäjälleen puhelimen takakuoren todella pitkälle viedyn personoinnin. Oheisten kuvien perusteella Unik-malli voisi olla myös varsin ohut ja kompakti, ja siinä olisi suurikokoinen kosketusnäyttö.

Unikin takakannen ratkaisua on verrattu muun muassa palapeleihin tai kuuluisiin Lego-palikoihin.

Unik-puhelimen kaltaisen laitteen julkistuksesta tai markkinoilletulosta ei toistaiseksi ole minkänlaista virallista tai epävirallista tietoa - tietoa ei ole edes siitä, onko mitään tämänkaltaista koskaan markkinoille asti tulossa.











18 kommenttia »

  1. Michelola @ 8.12.2009 16:44

    paska idea

  2. mjolk @ 8.12.2009 16:49

    Mielenkiintoinen idea. En itse ostaisi, mutta veikkaisin tekevän kohtuullisen hyvin kauppansa. Erilaisuuden ja erikoisuuksien perässä juoksijoita nimittäin tässä maailmassa riittää.

  3. asdad (vahvistamaton) @ 8.12.2009 17:07

    Olin lukeneeni tuckom:in kommenteista että Nokia jää kakkoseks v. 2011 koska puuttuu mielikuvitus :)

  4. pepper242 @ 8.12.2009 17:11

    Ja kohta saa keräillä nappeja taskujen pohjilta...

  5. Whiitzer @ 8.12.2009 17:30

    Todella loistava idea Nokialta, mutta toivottavasti tämmöisistä konsepteista tulee joskus totta :)

  6. Mahteri @ 8.12.2009 17:36

    @4

    Sama tuli itsellenikin heti mieleen :)

    Sinänsä tuo puhelimen etupuoli on minusta ihan tyylikkään näköinen, mutten kuitenkaan noista palikoista pahemmin innostu. Jos palikoiden tilalle voisi kiinnittää vaikkapa yhtenäisen metallisen takakuoren,
    niin pitäisin puhelinta jo paljon kiinnostavampana...

  7. user (vahvistamaton) @ 8.12.2009 17:36

    > Todella loistava idea Nokialta,

    Missä on sanottu että Nokian idea ?

  8. kikuu @ 8.12.2009 17:48

    7

    V*ttuako sillä on väliä kenen idea tuo on, Nokia kuitenkin lukee puhelimessa ;)

  9. Dickelola (vahvistamaton) @ 8.12.2009 19:32

    @1
    Olen täysin samaa mieltä.

  10. Dollarinen (vahvistamaton) @ 8.12.2009 19:35

    Voi Luoja! Samaa 90-luvulla keksittyä "värikuoret jee" hommmaa yritetään pyörittää kun ei saada mitään todellista uutta aikaiseksi. Aivan oksettaa Nokian tilanne! Ei todellakaan tarvi ihmetellä kun muut menevät ohi sekä oikealta, että vasemmalta, kun Nokian kone on hyytynyt ajoradalle!

  11. tuckom @ 8.12.2009 20:09

    joo kylla nokian kannattais edes yrittaa kopioida muita niin menis paremmin !!!

  12. keke (vahvistamaton) @ 8.12.2009 20:19

    Käytännöllisyydestä en tiedä, mutta onhan tuo Nokiaksi ihan helvetin hieno luuri!

    Huonompi juttu on se, että kun Nokia nyt sumplii sen kaksi vuotta tohtiiko tuota tuoda markkinoille, on kilpailijoilla puolessa vuodessa vastaavaan konseptiin perustavat hittipuhelimet mallistossaan. Sitten Nokia päättää, että tuo on vain hetken hömpötys ja unohtaa koko jutun vuodeksi kunnes se päättää ettei se olekaan hetken hömpötys ja rupeaa kompastellen väsäämään ylinopealla tahdilla(Nokialla se on kaksi vuotta) jonkun räpellyksen, josta tippuu nappulat ja siitä on unohtunut puhelinominaisuus.

  13. keke (vahvistamaton) @ 8.12.2009 20:23

    Pitänee vielä mainita, että näyttää ilman palikoitakin todella komealta!

    Voi toki olla, että Nokialla otetaan tämä tuotantoon, mutta teollisuussuunnittelijat sitten "hienosäätää" designiä: tulee navinäppäin, ja kulmat pyöristetään muodottomiksi. Takakansi on tietysti yhdellä klipsulla kiinni oleva muovin pala. Ja näytttö pyritään suojaamaan samanlaisella pelastusrenkaalla mikä kiertää 5800XM:ää.

  14. keke (vahvistamaton) @ 8.12.2009 20:49

    Löytyipä hieman vanhempi konsepti "E97". Viime huhtikuulta, mutta silti tuoreen näköinen: http://www.slipperybrick.com/2009/04/nok...-looks-awesome/

  15. psp (vahvistamaton) @ 8.12.2009 21:33

    toivottavasti vain yläpuoli tulee tuotantoon asti... siinä on jotain einokialaista!

    t. osakkeenomistaja

  16. OJ_Ghost @ 9.12.2009 08:32

    Hauska idea. Eipä se haittaa, että ideoidaan. Eikä haittaa vaikka tulis markkinoillekin. Pakko sitä ei oo ostaa ja kun russuttajatkin ajattelee asiaa rauhassa, niin tämähän toisi samalla uutta verta Nokian mallistoon. Ja täytyy sanoo, että tuo etupuoli on kyllä mageen näkönen. :)

  17. kittap @ 11.12.2009 22:32

    Mun mielestä olis vielä hienompaa jos noi palikat olis ominaisuuksia: sitten voisi lisätä sellaisia ohjelmia ja ominaisuuksia puhelimeensa kuin tykkää ja näkis aina takaa että mitä se puhelin sisältää.

  18. SanteriO @ 12.12.2009 10:27

    Hieno ajatus, mutta palikoiden pitäis olla kiinnitetty ei-nokiamaisesti, sillä perusnoksuhan leviää osiin heti kun lipsahtaa näpeistä 10cm korkeammalta..

    Silti hyvin kiinnostava mahdollisuus personoida puhelin :) Ominaisuudet jos olis hinnan & kestävyyden kanssa kohdallaan niin ostaisin.

    ...periaatteessa, jos taakse palikoiden päälle laitettais vaikkapa läpinäkyvä "kuori", konsepti vois toimiakkin?

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.


Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.



Uusimmat testit

Testissä Nokia X6 Comes with Music Testissä Nokia X6 Comes with Music
Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa Testissä Nokia N900 - aito mobiilitietokone, sekä hyvässä että pahassa
Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken Ensikokemukset Nokian N900:sta: tehokkuus vakuuttaa, mutta matka on vielä kesken
Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja? Sankaripuhelin testissä, onko HTC Hero ensimmäinen oikea iPhonen tappaja?
Testissä Applen iPhone 3GS - kolmas kerta toden sanoo? Testissä Applen iPhone 3GS - kolmas kerta toden sanoo?

Tuoreimmat uutiset

Windows Phone 7 Series alustavasti 800x480-näytöille Windows Phone 7 Series alustavasti 800x480-näytöille (12. March, 2010 14:57)
Microsoft on ilmoittanut, että se tulee ensialkuun tukemaan Windows Phone 7 Series -puhelimissa 800x480-resoluutiota. Microsoftin Shawn Hargreaves kertoi blogissaan, että korkean WVGA-resoluution ....
Kommentteja (10)
Videolla: Nokia esitteli Symbian^3:n käyttöliittymää Videolla: Nokia esitteli Symbian^3:n käyttöliittymää (11. March, 2010 11:37)
Nokia on esitellyt eilen San Franciscossa tulevaa Symbian^3-käyttöjärjestelmää. Paikalla ollut Phone Dog on lisännyt tilaisuudesta videon YouTubeen, jossa Nokian David Rivas esittelee käyttöliittymää. ....
Kommentteja (26)
Microsoft esitteli 3D-pelejä puhelimilleen Microsoft esitteli 3D-pelejä puhelimilleen (10. March, 2010 14:03)
Microsoftin viime kuussa julkistaman Windows Phone 7 Series -käyttöjärjestelmän yhteydessä yritys raapaisi myös puhelimiin sovellettavan Xbox Live -toiminnallisuuden pintaa. Pelialustan monipuolisuudesta ....
Kommentteja (4)
Videolla: HTC Legend ensikäsittelyssä Videolla: HTC Legend ensikäsittelyssä (8. March, 2010 16:23)
HTC:n viime kuussa esittelemä Legend-kosketusnäyttöpuhelin on ensimmäistä kertaa unboxing-käsittelyssä SlashGearin kätösissä. Hero-mallia muistuttava Legend on varsin tyylikäs ilmestys yhdestä ....
Kommentteja (10)
Skype poisti sovelluksensa jenkkien Ovi Kaupasta Skype poisti sovelluksensa jenkkien Ovi Kaupasta (8. March, 2010 13:13)
Viime viikolla Nokian Ovi Kauppaan lisätty VoIP-sovellus Skype ei löytänytkään tietään ohjelmistokaupan valikoimiin rapakon takana. Yhdysvaltalaiset Nokia-käyttäjät jätettiin rannalle ruikuttamaan, ....
Kommentteja (13)
Uutiset RSS-virtana Lisää nämä otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia 5530 XpressMusic Nokia 5530 XpressMusic
Nokia 5800 XpressMusic Nokia 5800 XpressMusic
Nokia 5230 Nokia 5230
Nokia N97 mini Nokia N97 mini
Nokia X3 Nokia X3
Nokia E52 Nokia E52
Samsung I7500 Samsung I7500
Nokia 6220 classic Nokia 6220 classic
Nokia N900 Nokia N900
Nokia 2730 classic Nokia 2730 classic

Linkkejä

Uutisarkisto