Samsungin bada-käyttöjärjestelmästä ensimmäiset kuvat

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 18.12.2009 16:34 Kommentteja (9)
Samsungin bada-käyttöjärjestelmästä ensimmäiset kuvat Samsung on kertonut tulevasta bada-mobiilikäyttöjärjestelmästään jo julkistuksen sekä myös Lontoossa myöhemmin järjestetyn tilaisuuden merkeissä paljastamatta kuitenkaan juurikaan tarkempia tietoja. Samsung ei myöskään ole toistaiseksi virallisesti esitellyt esimerkiksi kuvankaappauksia tulevasta käyttöjärjestelmästään.

Nyt badasta on kuitenkin saatu lukuisia kuvankaappauksia julkisuuteen useista eri lähteistä. Samsung on aiemmin kertonut käyttöjärjestelmän pohjautuvan yhtiön aiemmalle TouchWiz-alustan perustalle, joten uusien kuvien esittämä badankin ulkoasu seurailee melko pitkälti samoilla linjoilla.

Kuvissa näkyvän käyttöliittymän fontin on nähty olevan melko lähellä Symbian S60 -alustasta tuttua fonttia. Asiasta on kertonut muun muassa MobileCrunch-sivusto. Fontti ei kuitenkaan ilmeisesti ole kuitenkaan aivan sama, ja asiassa lienee kyse vain merkityksettömästä samankaltaisuudesta.

badan tarkoista teknisistä tiedoista on yhä melko vähän tietoa, mutta melko odotetusti se sisältää tuen esimerkiksi 3G-verkolle, WLAN-lähiverkkoyhteydelle, GPS-paikannukselle sekä erilaisille antureille, joista tärkein tietenkin on kiihtyvyysanturi. Lisäksi bada tukee monikosketusta sekä ainakin aluksi tuetut näyttötarkkuudet ovat ilmeisestikin WQVGA (240x400 pikseliä) sekä WVGA (480x800 pikseliä). badan käyttöliittymä on toteutettu Flash-tekniikalla ja nykyhengen mukaisesti myös sovelluskauppa tulee olemaan tärkeä osa alustaa.

Ensimmäisen bada-puhelimen pitäisi aiempien tietojen mukaan saapua markkinoille vuoden 2010 ensimmäisellä puoliskolla, ja useampia bada-laitteita olisi tulossa vuoden 2010 toisen puoliskon aikana.

Kuvia badasta on tullut julkisuuteen kolmesta eri lähteestä. Näistä alta löytyvät ensimmäiseksi Engadget Germanyn kuvat:









Seuraavat kuvat ovat puolestaan Samsung Flash Wikin julkisuuteen tuomia:



Ja vielä viimeisenä GSMArena-sivuston blogissa esitellyt kuvat:




Lisää uutisotsikoita

9 kommenttia »

  1. Ibanez90 @ 18.12.2009 16:56

    Hyvältä näyttää samsung! Jos käyttöjärjestelmä on sulava niin voisi jopa ostaakkin.

  2. Dollarinen (vahvistamaton) @ 18.12.2009 17:25

    Kyllä tämä aina yhden Symbianin päivittää.

  3. psp (vahvistamaton) @ 18.12.2009 17:35

    näyttää todella tyylikkäältä ja nykyaikaiselta mobiilikäyttöjärjestelmältä sekä onhan tässä selvästi ajateltu myös tuotteen käyttäjää... onnittelut tähänastisesta onnistuneesta suorituksesta... jatkakaa samaan malliin.

    t. osakkeenomistaja

  4. bnm (vahvistamaton) @ 18.12.2009 20:26

    Jaa että hyvältä.. Näyttää ihan samalta ku Noksun kosketusnäyttö-Sympparit. Vanhanaikainen ulkonäkö heti startista, nyt ei mene putkeen.

  5. Mata @ 18.12.2009 21:13

    Olen bnm:n kanssa samaa mieltä, aika symbian tyylinenhän tuo on.. Ihmiset vain tuntuvat pätevän symbiania kun jotkut muutkin sitä pätevät (ollankseen tasavertaisia)

    Itse pidän Symbianiakin ihan käytettävänä alustava, vaikka myönnän sen olevan hieman tahmea joissain osissa ja jonkinverran vanhahtava..

    Eli mitä eroa badalla ja symbianin seuraavilla versioilla on? Loppujen lopuksi aikalailla samantyyliset, mutta symbiani saa haukut ja bada kehut..

  6. Irekkeri @ 18.12.2009 21:17

    @4 Veit sanat suustani. Näyttää eilisen sopan jälleenlämmitykseltä.

    Toisaalta eipä silmäkarkki meikäläistä puhelimessa kiinnosta. Huumetta hölmöille. Lähinnä olisi kiva tietää, mihin kyseinen käyttöjärjestelmä kykenee, eli moniajot jne.

  7. Nks123 @ 19.12.2009 09:50

    @4,5,6: Tottakai pitää trendikkäästi haukkua Nokiaa ja Symbiania, vaikka tekisi mitä. Siis kunhan valmistaja ei ole Nokia, niin kilo paskaakin on upea uutuus.

  8. bnm (vahvistamaton) @ 19.12.2009 09:59

    @7

    Niinhän se taitaa valitettavasti olla, että Nokiaa pitää haukkua joka käänteessä. Onneksi Symbian-puolella Nokia on nyt menossa parempaan suuntaan Symbian^3, ^4, ja Qt:n ansiosta. Tai ainakin toivossa on hyvä elää..

    Tästä badasta en kyllä näiden kuvien perusteella innostunut yhtään. Mutta tosiaan odotellaan ennemmin sitä mihin tämä pystyy eikä takerruta siihen miltä tämä näyttää.

  9. mikko (vahvistamaton) @ 19.12.2009 13:13

    Symbian^3, ^4, ja Qt nokialaiset tulee olemaan ihan p*skoja noiden trollaajien kommenteissa. ihan sama millaisista laitteista on kyse. sen sijaan esimerkiksi samsungin symbian-laitteet on "hämmästyttäviä multimediakokemuksia","tyyliä ja hienostuneisuutta", innovatiivisia laitteita joissa yhdistyy "käytettävyys ja viihde".

    badabum on ihme hypeä, ensimmäinen laite on tulossa ensi vuoden puolessa välissä, mistähän nämä ruutukaappaukset ovat? jostain simulaattorista vai onko kyseessä taiteilijan näkemys siitä mitä se voisi olla?

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Ei vielä hintoja
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (5)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (7)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta (20.5.2012 14:44)
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, ....
 
Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa (19.5.2012 14:03)
Microsoftin omien laskelmien mukaan yhtiön Windows Phone -alusta on Kiinan markkinoilla jo suositumpi kuin Applen iPhone eri versioineen. Vaikka Windows Phone -julkaistiin Kiinassa vasta muutama ....
Kommentteja (19)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.