Osallistu ja voita!
Joka viikko arvotaan 10 kpl 20€ arvoisia CDON.com-lahjakortteja!
Kommentoi mitä tahansa Microsoft Showroomin artikkelia ja olet mukana arvonnassa!
x

Apple iPhone 3GS 8GB:stä huhutaan jälleen kerran

Kirjoittaja Markus Lehtiniitty @ 30.12.2009 18:30
Apple iPhone 3GS 8GB:stä huhutaan jälleen kerran Huhut Applen iPhone 3GS 8GB:stä ovat jälleen nousseet esiin. Kyseessä on eräänlainen kestohuhu, sillä olemme kertoneet samasta aiheesta jo kaksikin kertaa elokuussa sekä jälleen marraskuussa. Ja nyt vielä joulukuussa. Tämän kerran huhuista on kertonut muun muassa AppleInsider-sivusto.

Tuoreimmat huhut iPhone 3GS -malliston laajentumisesta myös kahdeksan gigatavun tallennusmuistilla varustetulla mallilla perustuvat saksalaisen ostajan väitettyyn kunnostetun käytetyn iPhone 3G 8GB:n pakettiin, jonka päältä kuitenkin löytyi iPhone 3GS 8GB:stä kertova tietotarra. Kyseinen tarra kertoi puhelimen olevan "iPhone 3GS v2.2, 8GB". Saman tarran sisältämät A1241-mallinumero ja MB490DN/A-tuotekoodi kuitenkin ovat samat kuin nykyisen iPhone 3G 8GB:n.

Apple jätti edellistä sukupolvea edustavan iPhone 3G 8GB:n myyntiin kesällä 2009 tuodessaan markkinoille uuden iPhone 3GS:n kahtena eri versiona, iPhone 3GS 16GB:nä ja iPhone 3GS 32GB:nä. iPhone 3G 8GB on pysynyt iPhone-malliston edullisimpana mallina siitä lähtien, ja eroaa iPhone 3GS:stä muun muassa huonommalla kamerallaan sekä tehottomammalla laitealustallaan.

Yksi mahdollinen julkistusajankohta uudelle iPhone 3GS 8GB -mallille voisi olla 26. tammikuuta, jolloin Applen odotetaan järjestävän mediatilaisuuden, jossa se tulee kenties esittelemään myös kauan huhuttua tablet-tyyppistä laitettaan sekä julkistamaan mahdollisesti myös kameralla varustetun iPod touchin.

Nytkään nähdyt tuoreet tiedot eivät missään nimessä vahvista iPhone 3GS 8GB:n tulossaoloa: kyseessä voi olla väärennetty kuva tai puhdas erehdys tietotarran tekstin suhteen. Yhdestä asiasta voidaan kuitenkin olla melko varmoja: jollei Apple 26. tammikuuta iPhone 3GS 8GB:tä julkista, ei sellaista ole myöhemminkään tulossa.


Lisää uutisotsikoita

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 394 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 299 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 457 €
vertaa hintoja >>
HTC Desire HTC Desire
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia N8 Nokia N8
alkaen 299 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 98 €
vertaa hintoja >>
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Ei vielä hintoja
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 135 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä
Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä Testissä HTC Sensation XL: multimediapuhelin isolla näytöllä
Kattavassa testissä Nokia N9 Kattavassa testissä Nokia N9

Tuoreimmat uutiset

LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella LG nokittaa Galaxy Notea erikoisella uutuudella (8.2.2012 14:39)
Korealaisista elektroniikkajäteistä pienempi eli LG on julkaissut videon yhtiön uudesta tabletin ja puhelimen ominaisuuksia yhdistelevästä laitteesta. LG Optimus Vu on viiden tuuman kokoinen ....
Kommentteja (1)
Ruutu.fi julkaistiin Androidille Ruutu.fi julkaistiin Androidille (8.2.2012 12:19)
Sanoma on julkaissut sen Ruutu.fi-nettitelevisiosta Android-laitteille tarkoitetun ohjelman. Aiemmin vastaava mobiilisovellus julkaistiin iPhonelle ja iPadille. Nelosen, Livin ja Jimin ohjelmia ....
Kommentteja (6)
Google julkaisi Chrome-selaimen Androidille Google julkaisi Chrome-selaimen Androidille (8.2.2012 11:44)
Google on julkaissut työpöydillä vauhdikkaasti yleistyneen Chrome-selaimensa myös Androidille. Silti suuri osa Android-käyttäjistä jää vielä paitsi uusista ominaisuuksista, sillä Chrome vaatii ....
Kommentteja (5)
Nokia suunnittelee 4000 henkilön irtisanomista Nokia suunnittelee 4000 henkilön irtisanomista (8.2.2012 11:18)
Nokia ilmoitti tänään suunnitelmistaan vähentää työpaikkoja maailmanlaajuisesti 4000 kappaleella. Vähennystarpeesta neljäsosa kohdistuu Salon tehtaaseen Suomessa. Nokia työllisti Salossa ....
 
Samsungin Galaxy S III julkaistaan maaliskuun lopussa? Samsungin Galaxy S III julkaistaan maaliskuun lopussa? (7.2.2012 19:32)
Samsung vahvisti aiemmin, että yhtiö ei aio esitellä Galaxy S III -mallia tämän kuun lopussa järjestettävillä Mobile World Congress -messuilla. Sen sijaan ranskalaisraporttien mukaan Samsung ....
Kommentteja (17)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
HTC Desire HTC Desire
Nokia N8 Nokia N8
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
HTC 7 Trophy HTC 7 Trophy
Nokia 500 Nokia 500

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.