Nokialta tulossa uusi lippulaivamalli

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 1.2.2010 13:14 Kommentteja (92)
Nokialta tulossa uusi lippulaivamalli Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja on kertonut tarvitsevansa markkinoille uuden huippupuhelimen. Tietokone-lehden mukaan Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoi sijoittajille tulosjulkistuksen jälkeen, että vaikka tuotevalikoima on hyvä, tarvitaan kilpailukykyinen huippumalli. Kallasvuon mukaan kyseinen puhelin on jo tulossa. "Meillä on tällä hetkellä hyvä tuotevalikoima, mutta olemme jäljessä kärkipään huippumalliksi miellettävässä tuotteessa. Olemme korjaamassa tätä, ja sellainen tuote on tulossa."

Vahvasti viime neljänneksellä osakkeitaan nostanut Nokia pystyi parantamaan älypuhelinten markkinaosuutta peräti viisi prosentiyksikköä. Erityisesti sekä näppäimistöllä että kosketusnäytöllä varustetut mallit, kuten N97, petrasivat. Lisäksi kosketusnäytölliset musiikkipuhelimet, kuten Nokia X6 ja 5230 XpressMusic, sekä E-sarjan älypuhelimet menestyivät hyvin.

Vaikka Kallasvuo vahvisti, että tulossa on uusi huippumalli, niin valitettavasti kyseisestä mallista ei ole vielä tarkempia tietoja. Tulevan vuoden aikana julkaistaan sekä Symbian- että Maemo-käyttöjärjestelmien uudet versiot, Symbian^3 ja Maemo 6. Myös Symbian^4-päivitystä odotetaan vuoden lopulla.

Kallasvuo käsitteli myös Applen iPad-laitteen takia tapetilla olleita tablet-tietokoneita. Kiinnostusta Nokialla löytyy myös tabletteihin, mutta mitään konkreettista ei ole varmasti hetkeen tiedossa. Kallasvuo mainitsi, että uudet aluevaltaukset ovat mahdollisuuksien rajoissa, kuten Booklet 3G -miniläppäri osoitti. Bookletiakin Kallasvuo kutsui tosin vain kokeiluksi.

Lisää uutisotsikoita

92 kommenttia »

  1. j4ck b4u3r (vahvistamaton) @ 1.2.2010 13:31

    Nokia voisi tehdä kampanjan, jossa ne jotka erehtyivät N97 ostamaan saisivat vähintään 50% alennuksen uudesta "huippumallista".

  2. Dollarinen (vahvistamaton) @ 1.2.2010 14:04

    Tulossa? Milloin? 2011 toisella neljänneksellä?

  3. grinx @ 1.2.2010 14:19

    Taitaa tulla syksyllä. Maemo 6, kapasitiivinen näyttö, ei välttamättä qwerty näppäimistöa, mahdollisesti parempi kamera kuin 5 megapixuu, oled näyttö. Tällaisia arvioita olen kuullut.

  4. Irekkeri @ 1.2.2010 14:26

    @2

    Peruskoulu käymättä? "Myös Symbian^4-päivitystä odotetaan vuoden lopulla".

    Jopa kaltaiseni epälooginen ihminen päättelee tästä, että Symbian^3-laitteita tulisi ennen sitä. Itseäni ei tosin kiinnosta, sillä tämä N900:en tarjoaa kaiken mitä haluan. Uudelle puhelimelle ei näillä näkymin ole tarvetta aivan heti huomenna.

  5. bacard @ 1.2.2010 14:32

    Dollarisella kyllä pahoja Nokia-aggressioita.

  6. Dollarinen (vahvistamaton) @ 1.2.2010 14:37

    Voi herran lettas kun kaikki elämäänsä kyllästyneet hapannaamat eivät kestä kritiikkiä. Jos viestini sisällön täysin vakavalla naamalla luit, on päässä jotain vikaa.

  7. tibis @ 1.2.2010 14:51

    Hieno juttu, kiitos Nokia

  8. jartar @ 1.2.2010 14:58

    @6 Mitähän kritiikkiä tuossa sinun ekassa viestissä sitten oli?

    Pakko rekisteröinti olisi paikallaan tännekkin puolelle jotta Dollarisen tapaiset trollaajat saataisiin pois täältä.

  9. Thor1993 @ 1.2.2010 15:04

    Toivottavasti tulee jotain hyvää eikä N97:aa 2.9" näytöllä ja pienemmällä muistilla :S
    Nyt kaikki suomalaiset toivomaan, että sieltä tulee jotain jos ei mullistavaa niin ainakin todella hyvää.

  10. Dollarinen (vahvistamaton) @ 1.2.2010 15:45

    @8
    Todellakin, rekisteröinti olisi suotavaa. Mielelläni rekisteröytyisin. Siinä oli sellaista pientä kritiikin poikasta, joka vihjaisi siihen, ettei Nokialta saa odottaa vielä vähään aikaan yhtään mitään.

  11. psp (vahvistamaton) @ 1.2.2010 16:08

    pitkään kesti ennenkuin opk ymmärsi puuttua todelliseen epäkohtaan nakiassa... on ollut käsittämätöntä, ettei "markkinajohtajalla" ole ollut vuosiin kilpailukykyistä huippumallia markkinoilla.

    ihmisten arvostus ja myönteinen mielikuva yrityksestä ei muodostu siitä, että yritys myy miljoonia halpakännyköitä kiinaan tai afrikkaan... jokainen menestyvä yritys tarvitsee kilpailukykyisen huippumallin, joita myös tänä päivänä halpakännyköitä käyttävät kiinalaiset ja afrikkalaiset haaveilevat ostavansa muutaman vuoden päästä.

    paneutukaa nyt helvetissä myös muotoiluun uuden huippumallin suunnittelussa... lähettäkää vaikka mulle ensimmäinen demokappale, niin teen siihen tarvittavat muutosehdotukset!

    t. osakkeenomistaja

  12. FreknGood @ 1.2.2010 16:57

    kohta noita lippulaivoja rupee meri oleen jo aika pullollaan, ei ne kaikki mahdu siellä kellumaan.

  13. Thor1993 @ 1.2.2010 18:24

    Huomasin, että Tietokone lehen pääkirjotuksessa (1. 2010) väläyteltiin "mitä seuraavaksi" otsikon alla Olli-Pekan vaihtamista jo tänä vuonna. Veikkaisin, että moni olis tähän melko tyytyväinen.

  14. Nokia täynnä mokia (vahvistamaton) @ 1.2.2010 18:47

    Kuten kommentti #12 sen sanoi; mitä nämä viime vuonna hehkutetut N97, N97m, N900 ovat? "Lippulaivoja" Nokialta tulee liukuhihnalta, mutta firmalla taitaa olla periaatteena, että eri "lippulaivojen" määrä korvaa niiden laadun. Naurettavaa, saisivat edes yhden oikean lippulaivan joskus markkinoille, joka ei unohtuisi parissa viikossa.

  15. larppa9 @ 1.2.2010 19:05

    @14

    No eipä N900 mikään lippulaiva ole, Nokia ei ainakaan ole tämmöistä missään vaiheessa ilmoittanut. N900 oli pikemminkin kokeilu, joka herätti yllättävän suurta mielenkiintoa.

    N97 sitten taisi olla jonkin asteinen pannukakku, kun ei laite heti alkuun toiminutkaan (enkä tiedä toimiiko vieläkään kun ei itselläni ole) site miten sen odotettiin. N97 minikin taitaa ennemminkin olla pelkkä pikkuveli N97:lle eikä lippulaivamalli.

    Päästään siis siihen tulokseen, että Nokialla on vain yksi varsinainen lippulaivamalli, jonki pääjohtaja itsekin epäsuorasti toteaa kilpailukyvyttömäksi. Ehkä sieltä on sitten tulossa jotakin hienompaa ja mullistavampaa, kun johtoporraskin on alkanut heräilemään.

  16. s730 (vahvistamaton) @ 1.2.2010 21:34

    Kumpaa puhelinta Kllasvuo itse käyttää Eeriksonia vai jotain jopa HTC: puhelinta.

  17. Mokia (vahvistamaton) @ 1.2.2010 21:59

    Entäs,tuleeko myös toimintavarmuus mukana?.
    =)
    Ettei tule enään Mokia!!.

  18. keke (vahvistamaton) @ 1.2.2010 23:02

    @15: Olen tänne joskus aijemmin linkittänyt Nokian työpaikkailmoituksen MOLista, jossa n900:aa nimitettiin Nokian uutena lippulaivamallina.

  19. Divisor @ 1.2.2010 23:25

    Miksen mä osaa odottaa tällä hetkellä Nokialta mitään mullistavaa lippulaivaa..... Hmmmm :/ Tää GPS kyl käy ;)

  20. OJ_Ghost @ 2.2.2010 12:34

    Dollarinen (vahvistamaton) @ 1.2.2010 14:37

    Voi herran lettas kun kaikki elämäänsä kyllästyneet hapannaamat eivät kestä kritiikkiä. Jos viestini sisällön täysin vakavalla naamalla luit, on päässä jotain vikaa.
    -------------------------
    Ei ei, ei täälä enää kukaan lue yhtäkään kommenttiasi vakavissaan. Se on ihan omaa ansiotasi nääs.

    Ja kyllä kommenttisi "Tulossa? Milloin? 2011 toisella neljänneksellä?" oli jälleen vähintään hölmö, kömpelö ja ennen kaikkea turha.

  21. OJ_Ghost @ 2.2.2010 12:43

    Dollarinen (vahvistamaton) @ 1.2.2010 15:45
    Mielelläni rekisteröytyisin. Siinä oli sellaista pientä kritiikin poikasta, joka vihjaisi siihen, ettei Nokialta saa odottaa vielä vähään aikaan yhtään mitään.
    ------------------------
    Mikset sitten rekisteröidy? =)

    Vai vihjaisit ettei Nokialta SAA odottaa mitään. Miksei sais? Muistappa nyt jo se lähtökohta, että sanomisensa on hyvä perustella. Edes joskus. Näin voit saada uskottavuuttakin joskus. Tai no jos nyt aloitamme, niin noin viestin 70 kohdalla tulet sanomaan "mitä kritiikkiä sanoin" tai sitten vastaat väärin itsellesi, kuten taannoin. :)

    Mä ainakin odotan mielenkiinnolla, että mihin Symbian tulee kehittyyn. N97 ei todellakaan ole hyvä lippulaiva malli, mutta kyllä se munkin maailmankuvassa on se ainoa Nokian lippulaiva tällä hetkellä. Jotain MOLlin työpaikkailmotuksen tekstiä en ottaisi ihan parhaana markkinointifaktana kuitenkaan.

    Tosin Nokialta alkaa loppumaan numerot kesken kohta mallistossa. N99 voisi olla vielä, mutta ylittävätkö satasta sitten Symbianien kanssa? Vai siirtyykö N-sarjan Symbianitkin Nx-numerointiin, kuten X-sarja...?

  22. Dollarinen (vahvistamaton) @ 2.2.2010 13:39

    @21
    Katsos asia on hyvin yksinkertainen. Tässä on jo pari vuotta ihmiset odotelleet käyttäjäystävällistä ja raudaltaan edes jonkin tasoista laitetta. Ei vain ole ilmestynyt. Tottakai saa odottaa, mutta siihen voi mennä vielä tovi.

  23. Dollarinen (vahvistamaton) @ 2.2.2010 14:38

    Tuli vielä mieleen, että...

  24. ristusperkele @ 2.2.2010 16:08

    @22

    No en mä ainakaan S40-laitteita mitenkään monimutkaisina pidä ja niissäkin alkaa ominaisuudet olemaan jo ihan kohdallaan. Tosin jos ne sulle on liian hankalia käyttää, niin sille en voi mitään. Kato ku aina ei tarvi olla älypuhelin kyseessä ja itsekkin puhuit viestissäsi vaan laitteesta.. Eikä ehkä kannata yleistää tuota, että 'tässä on jo pari vuotta ihmiset odotelleet'. Kummasti näköjään ne ihmiset on niitä laitteita ostelleet..

  25. Vlaadi @ 2.2.2010 17:24

    Onko Dollarinen kenties kokeillut vaikkapa N900:sta?

  26. Dollarinen (vahvistamaton) @ 2.2.2010 18:02

    @24
    Ovatko S40 laitteet lippulaivoja? Kelpaavatko ne ihmisille, jotka seuraavat teknologian kehitystä? Eivät.

    @25
    Kyllä olen, ja todellakin on Maemolla se yksi asken vielä edessä, ennen kuin voidaan puhua käyttäjäystävällisyydestä ja massamarkkinoista. Nykyinen on kuitenkin "ihan ok" -yritys, muttei riittävä.

  27. Stonik @ 2.2.2010 18:27

    Taiwanista lisää vahvistusta asialle: Symbian^3-laitteita tulossa, joissa mm. multitouch. Vuoden toisella puolikkaalla Maemo6-laitteita. http://www.digitimes.com/news/a20100202PD206.html

    Nähtäväksi jää tuleeko N900:een Maemo6, mutta luulisin itse sen olevan täysin mahdollista jos 6-version laitteetkin ovat tulossa jo näin pian. Hardware-vaatimukset kun eivät ehdi puolessa vuodessa kovinkaan paljoa muuttua; ainoa selkeä uusissa laitteissa oleva ominaisuus lienee multitouch.

  28. Dollarinen (vahvistamaton) @ 2.2.2010 21:21

    @27
    Digitimes? Et sitten yhtään enempää luotettavaa löytänyt? Toivottavasti sentään jotain Nokialtakin kuuluisi parin viikon kuluttua MWC:n aikoihin.

  29. Vlaadi @ 2.2.2010 21:27

    @26
    Njoo, oot kyllä tietyllä tapaa oikeassa. MUTTA a) N900:sen kaltaiset laitteet ei ikinä saavuta massamarkkinoita eikä ne oo sinne tarkoitettu. Sama koskee esim. N97:aa, HTC:n HD2:sta tai vaikka Nexus Onea. Ne on sen hintaluokan härveleitä, että ei peruskäyttäjä niitä tarvi tai ole valmis maksamaan niistä.

    b) Mikä on sun mielestä riittävä "yritys"? N900 on erittäin helppokäyttöinen ja mielestäni varsin intuitiivinenkin. Siitä puuttuu jotain ominaisuuksia, mutta ei sitä mitenkään pelkäksi ok-yritykseksi voi sanoa. Tuntuu että sä vaadit Nokialta täydellistä puhelinta, mutta et näe sitä että ykskään muukaan valmistaja ei ole moista vielä onnistunut tekemään.

  30. badmf @ 2.2.2010 21:55

    N900 intuitiivisemmalla käyttöliittymällä (erityisesti parannuksia puhelin-sovellukseen sekä pystytila) olisi hyvinkin voinut olla nokian kaipaama lippulaiva. Tehokas laitteisto kykenee vaikka mihin, mutta ilmeisesti laitetta vaivaa tablettien sukulaisuus siinä määrin, ettei peruskäyttäjää vielä tällä paketilla houkutella.

  31. Vlaadi @ 2.2.2010 22:01

    @30
    N900 on kuitenkin ensimmäinen Maemo 5 laite ja tavallaan kokeilu Nokialta. Mielestäni mainio suoritus siihen nähden, ainakin omaani olen tyytyväinen :)

  32. miksuh2 @ 2.2.2010 22:47

    @6 Dollarinen

    "Voi herran lettas kun kaikki elämäänsä kyllästyneet hapannaamat eivät kestä kritiikkiä. Jos viestini sisällön täysin vakavalla naamalla luit, on päässä jotain vikaa."

    No nuo sun viestisi on kyllä jatkuvasti pääsääntöisesti perusteetonta trollaamista ja nokian mollaamista. Ja minä en ainakaan kyllä näe tossa sun kommentissasi mitään hauskaa.

  33. Dollarinen (vahvistamaton) @ 2.2.2010 23:17

    @32
    Väitinkö, että viestissäni olisi jotain hauskaa? En tainnut. Turha laittaa sanoja toisen suuhun. Miksi edes vaivautuisin perustelemaan, kun suurin osa muistakaan ei sitä tee? Onko tämä sivusto niin merkittävä media, että kannattaisi vaivautua? Ei.

  34. Stonik @ 3.2.2010 00:07

    @28:

    Onhan se totta, että lähdekritiikki on aina paikallaan, mutta:
    - Digitimes ei tässä tapauksessa varsinaisesti uutisoi mitään uutta, se vain tukee edellisiä lausuntoja ja huhuja.
    - Digitimes mainitsee tällä kertaa jopa henkilön nimen ja tittelin, joka on lausunnon takana (Michael Hsu, Nokia Taiwan),
    - Uutisointi on tyypillistä tämän hetken "otsikkopornoa" jossa pienillä huhuilla pidetään brändit näkyvissä jatkuvasti (vrt. iPad ja 1-2 vuotta jatkuneet huhut).

    Mutta todellakin, jos tarkoitus on haukkua Nokian lisäksi kaikki keskustelijat, niin olet onnistunut melkoisen hyvällä prosentilla. ;)

  35. Phiideer @ 3.2.2010 03:46

    @33
    Hän varmaan tarkoitti, että trollaukset ovat yleensä jollain tasolla edes huvittavia. Eipä hän mitenkään sano sun väittäneenkään kommenttiasi hauskaksi, joten lopeta nyt vain höpöhöpö-kiukuttelusi.
    Ja ei varmaan tarvitse lisätä sun vaivannäköön kuin aivan pikkasen lisää, niin etköhän pysty saamaan ne perustelutkin kommentteihisi. Kahden minuutin vaivalla monet saa kovinkin kattavia/hyviä perusteluja aikaiseksi.

    @34
    Toisaalta "onnistunut" on aika vahva ilmaus - ja vääristäväkin.

  36. Dollarinen (vahvistamaton) @ 3.2.2010 12:47

    @35
    Mikä kiukuttelu? Kertoisitko, mitä ensinnäkin kiukuttelu on, ja miten se liittyy yhtään millään tavalla tähän?

    Toden totta, todennut aidoksi, olisi oikea termi.

  37. Phiideer @ 3.2.2010 17:13

    @36
    Huoh, turhaahan tämä, mutta olkoon:
    Kiukutella eli käytännössä tässä sun turhanpäiväinen kitiseminen, mariseminen, valitus, riidanhaastaminen. Tuolla(#6) kritisoit toista käyttäjää, kun lukivat viestisi vakavalla naamalla, ja sitten periaatteessa valitat toiselle(#33), että vastaavanlaisesti kirjoitetussa viestissä ei ole mitään kieliposkella -asiaa.

    Kritisoida saa ja pitääkin, ei siinä mitään, mutta voi miettiä vähän miten ja mistä - esim. alkuperäiseen "kritiikkiisi" kommentoiden Nokian X6 esim. tuli saataville vain n. 2 kuukautta julkistuksen jälkeen.


    @27
    Vaikea sanoa. En tiedä olenko jostain lukenut/ymmärtänyt väärin, että Nokia olisi viime vuosina panostanut vähemmän MWC:hen ja jättänyt julkistuksiansa enemmän Nokian World:iin?

  38. OJ_Ghost @ 3.2.2010 18:37

    Toi Digitimesin juttu kuullosti tosi lupaavalta. Hieno homma. Vaikka en Symbian luuria tule varmaan hankkimaankaan, niin kiva sen kehitystä (kuten muidenkin) on seurata.

    Mitä tulee N900:seen, jollainen mulla on käytössä, niin en sanoisi sitä vaikeaksi tai hankalaksi. Toki kun puhelimen ottaa käyttöön, niin alotusruutu on kovin tyhjä. Eli ohjeistus voisi olla parempaa käytön alotuksen suhteen. En ole asentanut puhelimeen mitään mullistavia ohjelmia ja pärjään käytännössä yhdellä työpöydälläkin. Käyttö on minusta oikein helppoa.

  39. necq @ 3.2.2010 18:58

    Voi hellanlettas mitä keskustelua. Offtopicista kommentoimaan uutista, Nokia vaan nopeasti väsää uuden puhelimen joka on ehkä ihan pikkuisen parempi mitä edeltäjät. Varmasti mahdollisuudet olisi tehdä vaikka kuinka hyvä puhelin 500gigan muistilla ja 2GHz moniydinprosessorilla (kärjistettynä) mutta mitäs järkeä sitä on tehdä kun myyntiä tapahtuu paremmin ja kustannustehokkaammin nykyisellä mallilla? Nokialla on hyvä toimintamalli. Tehdään pikkusen parempi malli, jonka valmistukseen ei mene paljon mitään ja josta vedetään aina sitä huippuhintaa. Ja koetetaan aina olla hieman parempia kuin muut valmistajat, ja se ei ole vaikeata koska Nokia on jo niin iso brändi ollut monta vuotta. Siinä sivussa napistaan vain vähän siitä miten huonoja ja bugisia Nokian puhelimet todellisuudessa ovat.

  40. OJ_Ghost @ 3.2.2010 19:04

    Markkinajohtajan ei koskaan kannata tehdä sitä kolmea sukupolvea kehittyneempää mallia. Tai siis tuoda sitä markkinoille. Tyhmäähän se olisi keneltä vain. Jäisi mahdolliset tulot ottamatta nykymallistolta ja väliin jääviltä tekniikoilta jne.

  41. Dollarinen (vahvistamaton) @ 3.2.2010 22:53

    @37
    Anteeksi vain, mutta en tiennyt, että tällä sivustolla ihmiset ovat yksinkertaisesti järkyttävän tyhmiä.

    Onko X6 ikinä ollut lippulaivamalli? Mutta sitä käyttäjäystävällistä mallia on jo tovi odotettu. N97 ei ollut sitä, N95 oli edellinen.

  42. Nks123 @ 3.2.2010 23:36

    Dollarinen, oikeesti pliis, jätä meidät fiksut ihmiset rauhaan. Tyhmyytesi suorastaan tarttuu meihin netin yli, kun fiksut ihmiset tarttuvat trolliisi ja alkavat vastailla niihin. Ja miksei kukaan ole täällä ikinä puolustamassa sinua, jos kerran oot niin helvetin oikeessa aina kaikesta? Ja jos on Nokian luuri saanu joskus sut itkeen äidin helmaan, niin eikö kannattaisi mennä räyhään Nokian asiakaspalveluun, eikä täällä turhaan ärsyttää KAIKKIA muita!? Siellä varmasti saisi enemmän aikaan! Ja uskon voivani puhua muidenkin puolesta, että annamme kaikki sinulle luvan omistaa iloisena ja tyytyväisenä sen sun maailman parhaan Samsungin. Kukaan ei ole viemässä sitä iloa sinulta pois, luvataan! Case closed. Jätätkö meidät nyt rauhaa?

  43. Dollarinen (vahvistamaton) @ 4.2.2010 00:42

    @42
    Te fiksut ihmiset? Pah! Ette vain tunnu kestävän sitä, että olette väärässä ja ettei se rakastamannne Nokia ole kaikessa aivan parhain. Se on teidän oma asianne, että otatte herneen nokkaanne jonkun toisen mielipiteestä. Mikäli oikein muistan, Suomessa on mielipiteen ja sen ilmaisunvapaus.

    Fiksut ihmiset selviävät yksin; heikot tarvitsevat yhteisön turvaa.

  44. Nks123 @ 4.2.2010 00:46

    Dollarinen sanoo: "Fiksut ihmiset selviävät yksin; heikot tarvitsevat yhteisön turvaa."

    Näin puhuu vain ihminen, jolla ei ole ystäviä. Ja sun käytöksen takia, en kyllä ollenkaan ihmettele ^^

  45. Phiideer @ 4.2.2010 02:00

    @40
    Tiedän tuon vanhan huhun/anekdootin, mutta en tiedä onko se nykypäivänä enää mahdollista edes harkita. Meinaan vain, että yhdenkin laitteen ominaisuuden parantaminen voi olla kohtuu iso homma (esim. GPS), ja sillä on vaikutuksia laitteen muihin ominaisuuksiin (laitteen koko, hinta, akunkesto). Tämä kun kerrotaan ominaisuuksilla (miten lie määritelläänkin), niin superpuhelimen tekeminen voi olla jopa käytännössä mahdotonta, jos annetaan aikaa vaikka 1v. Tämä nyt on spekulointia kuitenkin.

    @41
    Uskomatonta, että voi olla shokki fiksulle ihmiselle...eikö?

    Sillä tuskin on merkitystä, että X6 ei ole lippulaivamalli. Vai oliko ajatuksesi niin, että vain Nokian lippulaivamallit on niitä joilla kestää ja kestää saapua kaupan hyllyille...?

    @43
    Toivottavasti toteutat vapauttasi samalla innolla ja suoraselkäisyydellä myös muuallakin kuin internetin uutis-/keskustelupalstoilla.

  46. Phiideer @ 4.2.2010 02:03

    @43

    Ja lisänä vielä. Nokia ei ole rakkauteni (miksi rakastaa jotain yhtiötä?) eikä se ole paras kaikessa - mutta olen tällä hetkellä tyytyväinen asiakas.

  47. ristusperkele @ 4.2.2010 06:34

    @41

    Dollarinen: Anteeksi vain, mutta en tiennyt, että tällä sivustolla ihmiset ovat yksinkertaisesti järkyttävän tyhmiä.

    Jos olisit katsonut peiliin, niin asia olisi selvinnyt sulle jo kauan sitten, siis toi yksinkertaisesti järkyttävän tyhmä kuvaa sua niin hyvin.. Mitä kiksejä sä oikeen saat tosta Nokian dissaamisesta? Ei se firma mulle mikään rakas ole, mutta eipä tule myöskään Samsungin tai iPhonen uutisten kommenteissakaan käytyä muuten vaan niitä mollaamassa, ellei mitään järkevää sanottavaa ole. Sä nyt et ainakaan muuta ilmeisesti edes halua, kun luoda juuri tämmöstä eripuraa trollaamalla jokaisessa Nokiaan liittyvässä uutisessa. Kertoo kyllä melko kaverittomasta elämästä tommonen.. Voi voi, ihan sääliksi käy lapsiparkaa.

  48. Dollarinen (vahvistamaton) @ 4.2.2010 10:37

    @40
    Mistä lähtien käyttäjäystävällisyys ja helppokäyttöisyys ovat olleet kehittyneitä ominaisuuksia?

    @44
    Anteeksi, mutta mistä sinä tiedät minun sosiaalisista suhteistani? Tarkoittaako sinusta automaattisesti se ettei anna periksi sitä, että ei ole ystäviä? Olet väärässä, anteeksi vain.

    @45
    Miksiköhän edes otit esimerki X6:den? Katsos, toistan vielä: Nokialta on odotettu N95 jälkeen vastaavaa, hyvää lippulaivamallia; N97 oli keskeneräinen ja alitehoinen räpellys. Sekin myöhästyi alkuperäisestä aikataulustaan melkoisesti.

    @46
    Kylläpä sitä takerrutaan yksityiskohtiin. Kaikkea ei tule ottaa konkreettisesti. Vastavuoroisesti; miten voi "fanittaa" jotakin yritystä?

    @47
    Heh heh, nimittely ja solvaaminenhan juuri auttaakin kun haluaa, että ottaisin sinut vakavasti? Se on ehdottomasti viimeinen keino johon takertuisin. Määrittele trollaus ja huomaat, ettei sillä ei ole mitään tekemistä minun kanssani; miksi itse otat herneen nokkaan toisen mielipiteestä? Muuta vaikka Kiinaan!

  49. OJ_Ghost @ 4.2.2010 11:21

    Dollarinen (vahvistamaton) @ 4.2.2010 10:37
    @47
    Heh heh, nimittely ja solvaaminenhan juuri auttaakin kun haluaa, että ottaisin sinut vakavasti? Se on ehdottomasti viimeinen keino johon takertuisin.
    --------------------------------
    Viestissä 41 sanot:
    "Anteeksi vain, mutta en tiennyt, että tällä sivustolla ihmiset ovat yksinkertaisesti järkyttävän tyhmiä."

    Että niin.

  50. Dollarinen (vahvistamaton) @ 4.2.2010 12:19

    @49
    Minkäköhän minä sille voin, että ihmiset täällä kytkevät toisiinsa kaksi toisiinsa täysin liittymätöntä asiaa, ja kääntävät asian päälaelleen? Tyhmyyttä se on, hyväksyt tai et.

  51. Phiideer @ 4.2.2010 13:15

    @48

    Otin tuon X6 esimerkkinä siitä, että Nokian on pystynyt saamaan uudenlaista puhelinta nopeastikin markkinoille (ensimmäinen kapasitiivinen-KN. puhelin Nokialta). Omasta mieletäni kommenttini X6:sta on relevantti sun ensimmäiseen kommenttiin liittyen.
    Ei juurikaan auta selventämään asiaa, jos vain toistat jotain mantraa ad nauseaum.
    Mutta jos Nokialta kaipaa jotain vastaavaa kuin N95 muutenkin kuin vain statuksen kannalta, niin N86 on mielestäni Nokian epävirallinen lippulaiva.

    @50
    Tapa, jolla esittää asian, tuskin vaikuttaa siihen...

  52. Dollarinen (vahvistamaton) @ 4.2.2010 13:25

    @51
    Niin, eihän sitä kapasitiivisnäytöllistä mallia odotettukaan kuin reilu vuosi, puolitoista. Mutta mistä lähtien kapasitiivinen on tarjonnut paremman käyttökokemuksen, kun käyttöliittymä puhelimessa on edelleen monen vuoden takainen, ja vain nopeasti räpelletty kosketusnäytöllä toimivaksi?

  53. OJ_Ghost @ 4.2.2010 13:51

    =)
    @50 Dollarinen, millä tavalla nämä sinun kaksi OMAA kommenttiasi eivät voisi liittyä toisiinsa?
    -------------------------------
    Dollarinen (vahvistamaton) @ 4.2.2010 10:37
    @47
    Heh heh, NIMITTELY ja SOLVAAMINENhan juuri auttaakin kun haluaa, että ottaisin sinut vakavasti? Se on EHDOTTOMASTI viimeinen keino johon takertuISIN.
    --------------------------------
    Viestissä 41 Dollarinen sanoo:
    "Anteeksi vain, mutta en tiennyt, että tällä sivustolla ihmiset ovat yksinkertaisesti JÄRKYTTÄVÄN TYHMIÄ."
    -------------------------------------

  54. Dollarinen (vahvistamaton) @ 4.2.2010 14:06

    @53
    Käsittelin mielestäni tuon jo;

    "Minkäköhän minä sille voin, että ihmiset täällä kytkevät toisiinsa kaksi toisiinsa täysin liittymätöntä asiaa, ja kääntävät asian päälaelleen? Tyhmyyttä se on, hyväksyt tai et."

    Siis; jos ihminen yhdistää kaksi toisiinsa liittymätöntä asiaa, on kyllä oikeutettua sanoa ko. henkilöä tyhmäksi. Yksinkertaista.

  55. Phiideer @ 4.2.2010 14:12

    @51

    Jos aletaan odottamaan nyt tästä hetkestä, 100 megapikselin kameraa Nokian kännyköihin, niin saadaan hetki odottaa. Mutta julkistuksesta kesti vain muutama kuukausi; N97 kesti paljon kauemmin, N95 vielä kauemmin.

    Ei tarjoakaan - en tiennytkään, että puhuimme jo käytettävyydestä.

  56. OJ_Ghost @ 4.2.2010 14:27

    Dollarinen,
    Eli sinusta on tyhmää alkaa nimittelemään tai solvaamaan toisia etkä itse tekisi näin. Mutta kun kutsut kaikkia tai joitakin "järkyttävän tyhmiksi", niin se ei ole nimittelyä tai solvaamista vai?

    Minä en tässä mitään erota asia yhteydestään enkä myöskään käännä päälaelleen. Eikä näin tehnyt mielestäni myöskään kommentti #37, jonka jälkeen kehuit kootusti kaikkia muita paitsi itseäsi järkyttävän tyhmiksi.

  57. Phiideer @ 4.2.2010 14:46

    @55

    Siis selventääkseni sitä, mitä yritin tuossa sanoa.

    Eli X6 tuli pari kuukautta julkistamisen jälkeen. N97 n. puolivuotta ja N95 yli puolivuotta julkistuksesta; seikka sai ihmiset kyllä ärsyyntymään aika pahasti silloin, ja josta tuli aikamoinen piruilun aihe - ja aivan syystä.

    On ehkä epäreilua sanoa, että Nokialla kesti pitkään kapasitiivisen KN-puhelimen tuominen markkinoille, koska Nokiaa ei alunperin näyttänyt kiinnostavan kyseinen tekniikka. Ja tämä liittyy siihen, jos alkaisimme nyt odottamaan Nokialta 100 megapikselin kamerapuhelinta.

  58. Dollarinen (vahvistamaton) @ 4.2.2010 14:53

    @55
    Sen ilmaisin jo hyvin kauan sitten.

    @56
    Totta, toisen tyhmäksi kutsuminen ei ole solvaamista silloin, kun henkilö on todistetusti liittänyt kaksi toisiinsa täysin liittymätöntä asiaa yhteen ja kääntänyt asian oman hyväkseen ja toista vastaan.

    @55
    X6 ei edelleenkään ole lippulaivamalli, eikä täten liity tähän keskusteluun millään tavalla.

  59. Phiideer @ 4.2.2010 14:59

    @58

    Sen verran liittyy, että se on osoitus siitä, että Nokia kykenee tuomaa puhelimen markkinoille nopeastikin julkistuksesta. En näe mitään välttämätöntä syytä, miksi lippulaivamalleja pitäisi käsitellä tyhjiössä, muista täysin irrallaan. Jos nyt vielä puhutaan sinun alkuperäisestä kommentista, että seuraavaa lippulaivaa jouduttaisiin odottamaan 2011 2. kvartaalille.

  60. Dollarinen (vahvistamaton) @ 4.2.2010 15:01

    @59
    Tässä oli kyse lippulaivamalleista; mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää? Tottakai sekundatuote on nopea ja helppo tuoda markkinoille, kun otetaan vain osat muista, vanhemmista malleista. Lippulaivat useimmiten suunnitellaan aivan tyhjältä pöydältä.

  61. iKnow (vahvistamaton) @ 4.2.2010 15:17

    @60
    No ei kyllä tasan suunnitella. Vai meinaatko, että esim Apple kyhäsi 3Gs:n, saati 3G:n ihan puhtaalta pöydältä. Myöskin esim. N97:n pohjalla on vuosien työ symbianin ja S60:n kanssa. Kehitystyö on useimmiten inkrementaalista ja on erittäin kallista ruveta tekemään juttuja ihan puhtaalta pöydältä.

    Kritiikkiä saa antaa ja myös pitää antaa jos siihen on syytä ja onhan sitä Nokian high end pään tuotteiden kohdalla hieman syytä antaakin. Pitää kuitenkin pystyä perustelemaan järkevästi sanomansa. Juuri tuollaisten lausen kahden "Se on paskaa." kun se on firma X takia kommentointimahdollisuudet pitäisi mielestäni poistaa ja keskustelu käydä jossain pakkorekisteröinnin vaativalla foorumilla.

    Kannattaa myös muistaa, että kun skeidaa alkaa tulemaan niskaan joka puolelta niin ehkä kannattaa vilkaista myös sinne peiliin.

  62. Phiideer @ 4.2.2010 15:18

    @60

    En nyt sanoisi, että X6 on aivan sekundatuote (ja kapasitiivinen KN-näyttö aivan uusi osa). Itse en kyllä tiedä, että suunnitellaanko lippulaivamallit tyhjältä pöydältä. N97 ennen oli kuitenkin 5800XM...joten konseptina N97 ollut tuolloin Nokian tarjonnassa aivan supermullistava.

  63. Dollarinen (vahvistamaton) @ 4.2.2010 15:25

    @61
    Huomaa sanat: "useimmiten" ja "aivan tyhjältä". Kun skeidaa tulee henkilöiltä, jotka useissa uutisissa kritisoivat Applea, lähtee uskottavuuspohja myös heiltä pois. Eli Applea on OK kritisoida, muita, etenkään Nokiaa ei saa?

  64. Vlaadi @ 4.2.2010 15:29

    Heitän tänne saman kysymyksen Dollariselle: Miksi sun mielipiteillä sun omasta mielestä on enemmän painoarvoa kuin muiden mielipiteillä? Toivon perusteltua vastausta.

  65. Phiideer @ 4.2.2010 15:30

    @63

    Edelleen, kritiikkiä saa (ja pitääkin) esittää...sinun ensimmäinen kommenttisi(#2) ei vain ollut mitään erityisen järkevää.

  66. Dollarinen (vahvistamaton) @ 4.2.2010 15:32

    @64
    Taisin mainita toisessa keskustelussa, ja voin mainita täälläkin: on naurettavaa luulla, että kenenkään täällä keskutelleiden (mukaan lukien omani) mielipiteillä olisi mitään painoarvoa. Minä ainakin pystyn myöntämään sen; muut näköjään eivät.

  67. Phiideer @ 4.2.2010 15:40

    @63

    Ja vielä. Ei se ole sen parempi, jos joku huutaa "Apple on aivan paska". Tuollaisessa kommentissa ei ole sinänsä mitään järkeä tai hyötyä...joten hyvin vähän painoarvoa kritiikkinä. Samaa mieltä olen siitä. Ja, jos joku asia ärsyttää, niin se, että hyvät kommentit hukkuvat roskan joukkoon. Joten ymmärrät varmaan, jos tulee fanboy-tyylisestä kritiikistä vastakritiikkiä...?

  68. Vlaadi @ 4.2.2010 15:41

    @Sun tai mun kommenteilla ei kieltämättä ole. Mutta täällä varmasti pyörii tyyppejä jotka saattaa olla esim. softakehittäjiä, laitesuunnittelijoita jne. Kuten täällä jo mainittiin, heiltä voi saada lisätietoa, erilaisia näkökulmia tai tarkennuksia. Mun mielestä semmoisilla kommenteilla on painoarvoa.

    Ja jos nyt ruvetaan oikein analysoimaan, niin miksi sitten vaivautua kommentoimaan vaikkapa sitä Nokian paskuutta, jos sillä ei ole sun mielestä mitään painoarvoa? Eikö sun mielipide ja käytännön teot ole silloin ristiriitaisia? Paradoksikso sitä kutsuttiin...

  69. OJ_Ghost @ 4.2.2010 15:45

    @66
    Mun mielestä on naurettavaa ajatella, että kenenkään mielipiteillä ei olisi painoarvoa.
    Minulle ainakin kaikilla järkevillä ja perustelluilla kommenteilla on painoarvoa. Varmaan tääläkin huudelluista asioista edes prosentti kantautuu joskus sivuston ulkopuolellekin.

  70. OJ_Ghost @ 4.2.2010 15:48

    @66 jatkoa
    Toki menemällä tämän "millään ei ole merkitystä" viitan taakse piiloon saat perusteltua sen, että voit täälä huudella ihan mitä sattuu ja vieläpä puhua itseäsi pussiinkin.
    Välillä sinulta tulee ihan järkevääkin läppää, joten keskity niihin. Ihan itsesi takia. Mä voin kyllä alkaa skippaan kaikki sun kommentit, mutta mukavempaa se olisi sinulle ja muillekin, että kaikella olisi jotain painoarvoa.

  71. Dollarinen (vahvistamaton) @ 4.2.2010 18:23

    @67
    Miten jotain yritystä voi "fanittaa"? Termihän liittyy urheiluun. Minä en tiettääkseni ole verrannut mihinkään tiettyyn yritykseen; ja kaikenlisäksi minulla on tähän mennessä ollut vain Nokian puhelimia.

    @68
    Miksi itse vaivauduit kommentoimaan sitä, että kritisoin Nokiaa? Eikö sinun mielipiteesi olekaan yhdentekevä minun mielipiteen ohella? Nostat itsesin toisen yläpuolelle?

    @69
    Puhua itseni pussiin? Miten? Ette vain osaa myöntää olevanne väärässä.

    @70
    Sanoinkin täällä olleilla. Väitinkö, ettei esimerkiksi Hu Jintaon mielipiteellä ole maailmassa mitään virkaa? En. Väärä vertaus sinulla. Kenelläkään täällä, joka on ottanut herneen nenäänsä ei minun silmissäni ole mitään rationaalista syytä ottaa vakavasti.

  72. Vlaadi @ 4.2.2010 18:37

    @71
    Samaa kysyn sulta, miksi vaivaudut kritisoimaan jos sillä ei oo väliä?

    Mä kommentoin siksi, että mua kiinnostaa ihmisten kommentit eri uutisiin, mutta niitä oikeita kommentteja ei tahdo löytää kaiken turhan "Nokialta ei tuu ku paskaa"-kommenttien joukosta. Suurin osa niistä kommenteista tulee sulta, oli ne sarkastisia tai ei. Kuten täällä jo moni sanoi, kritiikkiä saa ja pitää esittää, mutta ne pitää osata perustella. Sä sen sijaan provoat porukkaa kommenteilla, joita et sitten osaa perustella oikein mitenkään. Hyvänä esimerkkinä sun Samsung kasvoi suhteessa enemmän-kommentit.

    Jos sun mielestä kommenteilla ei oo oikeasti mitään väliä, niin mitä hittoa sä vielä täällä teet tappelemassa kaikkien kanssa? Eihän niillä kommenteilla ollut väliä, joten miksi vaivautua?

  73. Phiideer @ 4.2.2010 18:50

    @71
    Yritystä voi "fanittaa" varmaan hyvinkin, jos ajattelee sitä ennemminkin populaarikulttuurin suunnalta. Vinkki: http://missingbite.com/details/ImaMacT.html


    "Ette vain osaa myöntää olevanne väärässä."
    - hän ainoa, joka näki totuuden.

  74. Phiideer @ 4.2.2010 18:53

    @73

    Niin, sarkasmiahan se siis oli...

  75. Dollarinen (vahvistamaton) @ 4.2.2010 18:59

    @72
    Miksiköhän itse tulit kinasteluun mukaan? Sinä kun et siihen alunperin edes kuulunut. Miksi pitäisi osoittaa perustelut siitä, että Nokian nykyinen lippulaiva on vanhanaikainen? Eikö se ole itsestään selvää? Kun katsot eri valmistajien lippulaivojen suorituskykyä huomaat, että N97 on auttamattoman hidas ja laitteen käyttöliittymä on huonosti suunniteltu kosketuskäyttöön.

    Ja lopuksi; miksi sinä tulit tänne sanomaan merkityksettömän mielipiteesi? Ei näe syytä sille.

  76. Phiideer @ 4.2.2010 19:05

    @60

    Palatakseni hieman taaksepäin keskustelussa, niin lippulaivan tekee se sama firma, joka tekee ne muutkin puhelimet. Joten, jos puhutaan niistä Nokian kyvystä tuoda tuleva lippulaivatuote markkinoille, niin ei mielestäni ole järkevää rajata keskustelua vain ja ainoastaan lippulaivatuotteisiin. Ja vain kahteen sellaiseen...paitsi, jos haluaa tukea jotain tiettyä väittämää.

  77. Dollarinen (vahvistamaton) @ 4.2.2010 19:17

    @70
    Jos kyse on lippulaivamallista; silloin tarkoitan vain ja ainoastaan sitä. Turha venyttää aihetta enää tätä kauemmaksi.

  78. OJ_Ghost @ 5.2.2010 08:43

    On se tiukka rajaan. Nyt mukana on vain Nokian lippulaiva, yksi kappale. Kyllä toisessa keskustelussa mukaan mahtu ihan hyvin kaikkien yritysten tulokset vaikka käsiteltiin vain yhtä. On se jännä.

    Ja onnea vaan sinulle Dollarinen jos ajattelet, että mielipiteilläsi ei ole mitään merkitystä. Vertaat niitä sitten nokkelasti ihan keheen tahansa tällä pallolla.

  79. Dollarinen (vahvistamaton) @ 5.2.2010 11:09

    @78
    Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?

  80. kerbo @ 5.2.2010 12:20




  81. OJ_Ghost @ 5.2.2010 12:23

    @79
    Nää yhden lauseen heitot on kyllä hienoja. Ilman mitään selityksiä tai perusteluja. Nämä mua teikäläisessä eniten risoo.

    Vaikea ymmärtää missä? Siinä että sä voit kyllä vetää juttuun mukaan muitakin osapuolia (Samsung Nokia keskustelussa), mutta muut ei voi tehdä sitä ("lippulaivat" lippulaiva keskustelussa, eli täsä näin). Vai sun vertauksia omasta mitättömyydestäsi vs. joku kiva tietävä setä aasiasta.

  82. Dollarinen (vahvistamaton) @ 5.2.2010 12:42

    @81
    Anteeksi, mutta mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, ettei keskustelua tule vääntää toiseen suuntaan? Kaksi lausetta luulisi olevan tarpeeksi, että ymmärrät.

  83. Dollarinen (vahvistamaton) @ 5.2.2010 13:03

    @81
    Niin siis tottakai saa tässäkin verrata eri valmistajan lippulaivamalliin (lähinnä iPhoneen ja sen käytön vaivattomuuteen), miksei saisi? Tässä olikin nyt kyse siitä, että vertaat Nokian nykyistä lippulaivaa X&:teen, joka ei ole lippulaivamalli. Niissäkään ei ole kuin pari eroa, käyttöjärjestelmä on täyttä sontaa.

  84. Dollarinen (vahvistamaton) @ 5.2.2010 13:03

    @81
    Niin siis tottakai saa tässäkin verrata eri valmistajan lippulaivamalliin (lähinnä iPhoneen ja sen käytön vaivattomuuteen), miksei saisi? Tässä olikin nyt kyse siitä, että vertaat Nokian nykyistä lippulaivaa X6:teen, joka ei ole lippulaivamalli. Niissäkään ei ole kuin pari eroa, käyttöjärjestelmä on kummassakin täyttä sontaa.

  85. OJ_Ghost @ 5.2.2010 14:10

    Nokian mallisto nyt vain on hieman laajempi kuin vaikka Applen, jolla on vain se lippulaiva (ja toki sen edeltäjät tietty, mutta samaa tauhkaa). Joten en nää mitään estettä sille, että Nokian TULEVAA lippulaivaa pohdittaessa otetaan huomioon myös ne Nokian nykyiset "lippulaivat" eli X6:nen ja vaikka N900. Myös suuntaa hakevat ja perustellut näkymykset voisivat perustua nykyiseen lippulaivaan ja sitä edeltäneeseen N95:seen.

    Ja sanotaan nyt vielä, että minä en kyllä edes ole puhunut X6:sta. Se nousi mukaan jossain kohtaa keskustelua. ;)

  86. Dollarinen (vahvistamaton) @ 5.2.2010 14:41

    @85
    Aivan. Silti iPhone on käyttäjäystävällisin puhelin. Kumma ettei Nokian laajasta valikoimasta yksikään puhelin ole edes lähellä Applen filosofiaa; käyttäjäystävällisyyttä.

    Älä nosta esiin laitteita, joita et edes myönnä maininneesi.

  87. Daltones @ 5.2.2010 20:49

    Nyt jos saataisiin N97:n seuraajaksi tosi hyvä lippulaiva, niin olisi Noksun kurssi nousemassa lisää. O-P K on mies paikallaan, ei kaivata mitään amerikkalaista CEO:a,joka veisi kuitenkin pääkonttorin US:aan ja työt myös.

  88. Phiideer @ 7.2.2010 13:03

    @86

    Minä mainitsin X6:n, ei OJ_Ghost.

  89. OJ_Ghost @ 8.2.2010 10:03

    @86
    En nostanutkaan. Kommentoin sinun ja muiden aloittamaa kinaa vain. ;)

    Käyttäjäystävällisyyskin on makuasia. Mun mielestä iPhonessa on ainakin yks iso vika, siinä ei oo alotusruutua/työpöytää ollenkaan. Sellainen kun kaikilla muilla on, joillakin jopa muokattava.

  90. Dollarinen (vahvistamaton) @ 8.2.2010 10:29

    @89
    Aivan sama, you say potato he says potatoe.

    Käyttäjäystävällisyys makuasia? Tottakai, mutta jos pitää esimerkiksi Symbian S60 5th Editionia kokonaisuutena helppokäyttöisempänä kuin iPhone OS:iä niin on päässä jotain vikaa.

  91. iKnow (vahvistamaton) @ 8.2.2010 10:40

    ei helvetti te kaikki ootte ihan pellejä.

  92. OJ_Ghost @ 8.2.2010 13:45

    @90
    Joo ei Symbian ookaan, mutta nyt sun pitää muistaa että Noksulla on myös Maemo. Ja Symbian tulee muuttumaan varmasti hyvin erilaiseks tänä vuonna.

    Toivottavasti keväällä tai kesällä Nokialta tulee uutta lippulaivaakin ja tämä olisi silloin vielä Symbian käyttiksellä. Syksyllä tulookin sitten Maemo rintamalta myös uutta ja Symbianin nelosversio.

    Toisaalta pitää myös muistaa massat. Ja niille tuntuu Symbiankin kelpaavan vallan kivasti. Eikä ihme, onhan se vielä perinteinen puhelimen käyttöjärjestelmä. Kaikki muut enemmän tai vähemmän linux pohjaset on enemmän tietokoneen käyttiksiä.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
alkaen 188 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 445 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 119 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Ei vielä hintoja
Nokia 701 Nokia 701
alkaen 199 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 539 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note
alkaen 533 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin Videolla: Näin Nokian rajoja rikkova kamerateknologia keksittiin (21.5.2012 18:30)
Nokia osoitti tämän vuoden helmikuussa Barcelonan MWC-messuilla, että vaikkei yhtiön puhelimet menesty myynnillisesti yhtä hyvin kuin aiemmin, niin teknologista osaamista yhtiöstä löytyy edelleen ....
Kommentteja (5)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Nokia myi New Yorkin päämajansa (21.5.2012 14:00)
Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille. Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa ....
Kommentteja (8)
Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa Operaattori esitteli kaksipuolista ja läpinäkyvää kosketusnäyttöä puhelimessa (21.5.2012 13:29)
Japani on tullut maailmalla tunnetuksi maana, jossa perinteisiä kaavoja rikotaan herkemmin ja teknologisen kehityksen uudet tuulet näkyvät katukuvassa erittäin nopeasti. Ei siis ihme, että edelläkävijän ....
Kommentteja (1)
Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta Googlen Motorola-kauppa sai siunauksen Kiinan viranomaisilta (20.5.2012 14:44)
Kiinan kilpailuviranomaiset ovat viimein antaneet hyväksyntänsä Googlen Motorola-kaupalle. EU:n ja Yhdysvaltain viranomaiset näyttivät sopimukselle vihreää valoa jo tämän vuoden helmikuussa, ....
 
Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa Microsoft: Windows Phone jo ohittanut iPhonen Kiinassa (19.5.2012 14:03)
Microsoftin omien laskelmien mukaan yhtiön Windows Phone -alusta on Kiinan markkinoilla jo suositumpi kuin Applen iPhone eri versioineen. Vaikka Windows Phone -julkaistiin Kiinassa vasta muutama ....
Kommentteja (19)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Nokia Lumia 610 Nokia Lumia 610
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia 500 Nokia 500
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 701 Nokia 701
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
Samsung Galaxy Note Samsung Galaxy Note

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.