Seuraava Nokian C-sarjalainen on kosketusnäytöllinen C6

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 8.2.2010 17:39 Kommentteja (9)
Seuraava Nokian C-sarjalainen on kosketusnäytöllinen C6 Nokian uudesta C-sarjasta vuosi viime viikolla ensimmäinen puhelin verkkoon, kun Dailymobile paljasti patukkamallisen C5-mallin (kuvassa). Nyt All About Phones kertoo luotettavien sisäpiirilähteiden antamista tiedoista, joiden mukaan Nokia julkistaisi piakkoin myös C6-mallin.

Aluksi puhelinta epäiltiin Mystic-koodinimellä kutsuttuun malliin, mutta nyt sivusto kertoo, että kyseessä onkin kosketusnäytöllinen puhelin, toisin kuin QWERTY-näppäimistöllä varustettu Mystic. Puhelimesta on toistaiseksi varsin vähän tietoja, mutta ilmeisesti puhelimen hinta on noin 200 euroa.

Vaikkei Nokialla ole tänä vuonna osastoa Mobile World Congressissa, niin C-sarjan julkistuksia voidaan odotella samoihin aikoihin. Nokia järjestää MWC-messujen aikaan oman tilaisuutensa, jossa pääsee rauhoittumaan messujen kiireeltä ja melulta. Kenties siellä pääsee näpräämään myös uusia C-sarjan puhelimia.


Lisää uutisotsikoita

9 kommenttia »

  1. tu0maz (vahvistamaton) @ 8.2.2010 18:29

    Onko puhelinvertailun velhoilla matka barceloonaan jo varattuna? Ja onko mitään huhuja liikkeellä, että Nokia julkaisisi uusia huippuluokan älupuhelinmalleja, mahdollisesti jo niitä kauan luvattuja symbian^3:lla varustettuja luureja? Jos niitä pitäis loppukesästä tulla ulos niin kai se on mahdollista että helmikuus jo julkaistaan.

  2. Stonik @ 8.2.2010 18:40

    @1

    Kaksipiippuinen juttu; sijoittajat haluavat paljon julkistuksia ja hypetystä etukäteen. Toisaalta on turha julkistaa mitään puoli vuotta etukäteen, koska silloin se vahingoittaa nykyisen malliston myyntiä. Itse veikkailen että Symbianista voitaneen kuulla lisääkin, mutta Maemo6:sta ei.

  3. Phiideer (vahvistamaton) @ 8.2.2010 19:02

    Ikävän mitäänsanomaton puhelin oikeastaan. Toivotaan parasta.

  4. keke (vahvistamaton) @ 8.2.2010 19:05

    reportaasi barcelonasta olisi kyllä tosi hieno juttu!

  5. jii0 @ 8.2.2010 19:06

    Ikävän mitäänsanomaton on aika lailla väärä ilmaus, kun laitetta vertaa muihin saman hintaluokan puhelimiin.

  6. Juffeo @ 8.2.2010 21:56

    ihan naurettava. olin jo ihan hypessä mukana, mutta kun näin ko puhelimen alkoi masentaa. Ostasin tuollaisen mummolleni. Ei jää epäselväksi että se on puhelin ja se näyttää siltä.

  7. ads (vahvistamaton) @ 9.2.2010 00:32

    @6

    Niin tuossa kuvassa on siis jo aikaisemmin vuodettu C5. C6:sta ei kuvia vielä ole liikkeellä.

  8. Phiideer @ 9.2.2010 02:36

    @Phiideer

    Ehkä hieman säälittävää käyttää toisten nimimerkkejä - liekö sama henkilö tehnyt tätä viime aikoina myös muille...?

  9. OJ_Ghost @ 9.2.2010 08:18

    @8
    Pakollinen rekisteröinti olis hyvästä kyllä.

    @6
    Tosiaan kannattais taas edes se uutisen eka lause lukee "..C5 (kuvassa)..."

    Mun mielestä toi C5:nenkin on oikein komee. Ottasin työpuhelimeks ihan mielelläni. Ja luulempa, että kelpais vanhemmille, siskolle, emännälle jne. myös vallan kivasti.

    Mielenkiinnolla odotan C-sarjan malleja.

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 419 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 448 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
alkaen 246 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 369 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 139 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Ace S5830 Samsung Galaxy Ace S5830
alkaen 183 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 92 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

WSJ: uuden iPhonen ruutu vähintään neljä tuumaa WSJ: uuden iPhonen ruutu "vähintään neljä tuumaa" (16.5.2012 20:26)
Applen seuraavassa iPhone-mallissa tulee olemaan aiempaa isompi näyttö, kertoo Wall Street Journal perustuen omiin lähteisiinsä. WSJ:n lähteiden mukaan Apple on tilannut näyttöpaneeleita aasialaisilta ....
Kommentteja (2)
HTC:lta vuotanut One S -mallin pikkuveli HTC:lta vuotanut One S -mallin pikkuveli (16.5.2012 14:54)
Eilen HTC julkisti edullisen Desire C -älypuhelimen, jonka Portugalin Vodafone oli ennenaikojaan lipsauttanut kevätkatalogiinsa. Heti seuraavana päivänä tarjolla on uutta vuotoa. Tällä kertaa ....
Kommentteja (2)
WSJ: Android 5.0 Jelly Bean tuo mukanaan useita Nexus-laitteita WSJ: Android 5.0 Jelly Bean tuo mukanaan useita Nexus-laitteita (16.5.2012 10:49)
Google on tuomassa markkinoille useita Nexus-laitteita seuraavan ison Android-julkistuksen myötä, väittää Wall Street Journal. Lehden lähteiden mukaan uudella strategialla pyritään yhtenäistämään ....
Kommentteja (9)
Videolla: Tizen todistaa HTML5:n suorituskyvyn Videolla: Tizen todistaa HTML5:n suorituskyvyn (16.5.2012 10:16)
Samsungin, Intelin sekä muiden alan toimijoiden kehittämä Tizen todistaa, että HTML5 on varteenotettava vaihtoehto mobiililaitteenkin käyttöliittymän toteutukseen. Tizen on tuorein avoimista ....
Kommentteja (7)
HTC:n julkaisematon budjettimalli lipsahti operaattorin mainokseen HTC:n julkaisematon budjettimalli lipsahti operaattorin mainokseen (15.5.2012 14:53)
HTC:n budjettiluokkaan sijoittuva HTC Desire C on lipsahtanut Portugalin Vodafonen kevätkuvastoon jo ennen puhelimen virallista julkistusta, uutisoi GSM Arena. Alle 200 euron hintainen Desire ....
Kommentteja (7)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 500 Nokia 500
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Samsung Galaxy Ace S5830 Samsung Galaxy Ace S5830
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
HTC Desire S HTC Desire S

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.