Nokialta tulossa Windows-laitteita?

13
Matti Robinson

Nokialta tulossa Windows-laitteita?
Nokian ainoa Microsoftin kanssa yhteistyössä tehty laite on Nokia Booklet 3G, jossa käyttöjärjestelmänä toimii Windows 7. Yhteistyön on oletettu päättyvän lyhyeen, sillä mikäli Nokia tuo vielä tablet/miniläppäri-markkinoille laitteita, niihin odotetaan Intelin ja Nokian yhteistä MeeGoa. Matkapuhelinguru Eldar Murtazin on kuitenkin julkaissut mielenkiintoisen dian Nokian Jukka Kiiskisen esityksestä.

Diassa esiintyy odotetusti alustakohdassa S40, Symbian ja Maemo (nyk. MeeGo). Kolmikon perässä on syystä tai toisesta Windows. Murtazin on yleensä varsin hyvin perillä Nokian suunnitelmista ja alustaportfolion kehittymisestä, mutta tällä kertaa herralla ei ollut hajuakaan miksi Windows on mukana. Tarkoittaako tämä Booklet 3G:tä tai sen tapaisia laitteita vai onko kyseessä mahdollisesti Windows Phone 7 -matkapuhelinalusta?



Allekirjoittanut ei usko hetkeäkään jälkimmäiseen. Uskon ennemminkin, että kyseessä on pikaisesti hutaistu presenstaatio viime vuodelta, jossa MeeGoa kutsutaan vielä vanhalla nimellä ja Windows on mukana ainoastaan osoittamassa Booklet 3G:n tukea Ovi-palveluille Qt- ja WRT-sovelluksille. Eipä tosin olisi ensimmäinen kerta, kun olisin täysin väärässä, joten jäämme mielenkiinnolla odottelemaan loppuvuoden tuotekattausta.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
149 € Verkkokauppa.com

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
959 € Verkkokauppa.com
959 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentit (13)

Tcav
Tcav

1

Olisi mahtavaa, jos Nokia vääntäisi nuo muutamat hyvät ohjelmansa, kuten Ovi Mapsin ja Sports Trackerin muille alustoille esim. juuri Windows Phonelle, Androidille ja Badalle (iPhone OS:lle ei varmaan edes mahdollista, Applen tuntien). Maksullinenhan se tietysti olisi, mutta hyvä kuitenkin.

Vastaa
Thor1993
Thor1993

2

Lainaus:

Olisi mahtavaa, jos Nokia vääntäisi nuo muutamat hyvät ohjelmansa, kuten Ovi Mapsin ja Sports Trackerin muille alustoille esim. juuri Windows Phonelle, Androidille ja Badalle (iPhone OS:lle ei varmaan edes mahdollista, Applen tuntien).

No, olisihan se ehkä käyttäjän kannalta, mutta mikä järki tässä olisi Nokian suunnalta ajateltuna? Monen kännykän valinta kriteereinä voi olla juuri toimivat navigointi palvelut ja nämä ovatkin Nokialla loistavat, jos taas samat asiat olisi vaikka Androidin puolella voisi valinta kääntyäkin sinne.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

3

Oma veikkaukseni on, että Windows tuossa tarkoittaa nimenomaan Booklet 3G:tä ja mahdollisesti muita tulevia vastaavia laitteita. MeeGo ei välttämättä sulje pois Windowsia käyttäviä miniläppäreitä. En usko Nokian tuovan markkinoille Windowspuhelimia, vaikka onhan se toki mahdollista. Eli olen tässä samaa mieltä kuin artikkelin kirjoittaja.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

4

@8

> Qt on mielenkiintoinen tapa tehdä ohjelmia. Aika vähän on kuitenkin
> sellaisia ohjelmia joissa näyttö skaalattaisiin oikeasti suoraan
> laitteista toiseen. Yleensä ohjelman käyttöliittymä joudutaan
> suunnittelemaan kokonaan uudestaan kun näytön koko muuttuu vähän enemmän.

No ensinnäkin Qt-ohjelmien käyttöliittymä skaalautuu kyllä muuttuvabn resoluution suhteen. Toki esim miniläppärille ja älypuhelimelle on käytöliittymä hyvä optimoida kummallekin. Qt:n ansiosta homma on kuitenkin helppoa.

Pitää lisäksi muistaa, että Qt ei ole pelkästään käyttöliittymäkirjasto, vaan se on kokonainen sovellusframeworkki jolla voi rakentaa koko sovelluksen, Qt tarjoaa alustariippumattoman aohjelmointirajapinnan mm. verkkoyhteyksien hallintaan, tietokantojen käyttöön, multimediaan, tiedostojen käsitelyun jne jne jne, sekä mobiililaajennusten avulla mobiililaitteiden omiaisuuksien käyttöön kuten GPS:n käytröön, kameran käytröön, romaming-toimintoihin, tekstiviestien lähetykseen ja vastaanotroon jne jne jne

Vastaa
Qwerty141
Qwerty141

7

Olisi kyllä varsin hyvä jos nokialta tulisi Windows puhelin, voisi olla vaihtelua ja antaisi kokonaan uuden ostajakunnan, jos Tabletista on puhe niin toivoisin käyttöjärjestelmäksi Windowsia tai jopa MeeGoa. Symbian ei oikein kiinnostaisi

Vastaa
Qwerty141
Qwerty141

8

Olisi kyllä varsin hyvä jos nokialta tulisi Windows puhelin, voisi olla vaihtelua ja antaisi kokonaan uuden ostajakunnan, jos Tabletista on puhe niin toivoisin käyttöjärjestelmäksi Windowsia tai jopa MeeGoa. Symbian ei oikein kiinnostaisi

Vastaa
readyEddy
readyEddy

9

Onneksi tuo dia on otettu irralleen ympäristöstään, eikä todellakaan tarkoita että Nokia julkaisisi Windows-tuotteita.

Ei Nokiakaan ole niin pihalla, että panostaisi sammuvaan käyttöjärjestelmään.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

11

@23

Jonkinlaionen suhteellisuudentaju olisi hyvä olla kommentoidesa. kuka hitto nyt muka ajaa KDE:tä kännykässä? Sitäpaitsi KDE ei ole sovellus vaan työpöytäympäristö, joka koostuu suuresta määrästä eri ohjelmistoja ja kirjastoja. KDE ei ole mikään yksittäinen sovellus. Eli esim KDE;n vetäminen tähän mukaan on t'äysin älytöntä.

Eikä kukaan väitä sitä, että suuren ja monimutkaisen työpöytäsovelluksen voisi noin vain pistää kännykkään ja alkaa käytää sitä ja käyttöliittymä olisi hyvä. Ei tietenkään, koska kännyköisä on pienet näytöt. Minä sanoin sen jo aikaisemmin että kun sovellus siirretään laitetyypiltä toiselle niin usein on tarpeen optimoida kullekin oma käyttöliittymänsä. Siksihän meeGossakin on erillinen käyttöliittymä miniläppäreille ja taskukokoisille mobiilitietokoneille. Mutta itseasiassa suuri osa sovitustyötä voidaan tehdä frameworkilla. Eli esim Qt-sovellustren valikot näkyy automaattisesti Linuxissa ja Windowsissa sovelluksen ikkunan yläreunassa, Symbianissa valikko on automaattisesti Symbian-tyylisesti näytön alareunassa. Ohjelmoijan ei tarvitse määritellä tuota itse vaan frameworkki hoitaa sen automaattisesti. vastaavasti eri alustoille tehty Qt-toteutus sisältää kullekin alustalle optimoidut käyttöliittymäkomponentit. Eli yksi ja sama käyttöliittymäkomponentti voi näyttää hyvinkin erilaiselta eri alustoilla ja laitetyypeillä. Toki tuo ei poista sitä tarvetta, että itse sovelluksen käyttöliittymään on usein tarvetta tehdä muutoksia. Aina sitä tarvetta ei kuitenkaan välttämättä ole jos sovitettava sovellus ei ole käyttöliitymältään kovin monimutkainen.

Qt:lla käyttöliitymien tekeminen on helppoa, joten mikä muka estää tekemästä esim yleisesn työpöytäversion ja älypuhelinversion käyttöliittymästä jo sovellusta kehitettäessä.

Sitäpaitsi luulen, että tuo sinun resoluutiosta höpisemisesi perustuui pitkälti esim iPhonen tapaisiin puhelimiin, joissa sovellukset rakennetaan hyvin pitkälti siten että käyttöliitymäkomponentit sijoitetaan kiinteästi tiettyihin staattisesti määriteltyihin koordinaatteihin näytöllä. Ohjelmoija siis määrittelee staattisesti komponenttien koon ja sijainnin. Eli toisinsanoen koordinaatit ja koot on määritelty suoraan numeroarvoina. Esimerkiksi iPhonelle käyttöliittymät rakennetaan pääsääntöisesti näin ja siinä on suuri syy siihen miksi iPhonen sovellukset ei oikeasti skaalaudu suuremmalle näytölle eikä sovellukset siis osaa hyödyntää suurempaa näyttöä uudemmilla laitteilla. Ohjelmoijat joutuu rakentamaan käyttöliittymän uudelleen kun näyttöresoluutio muuttuu, muussa tapauksessa sovellukset hyödybntää vain osan näytöstä. Tämän ongelman minimoimiseksi uuteen iphoneen on sitten pitänyt rakentaa purkkavirityksiä kuten mahdollisuus näyttää ruudulla 4 pikseliä yhden sijasta. Tästähän oli juttua jokin aika sitten.

Sovellusten käyttöliittymiä ei kuitenkaan yleensä pitäisi tehdä niin, että käyttöliittymäkomponenttien paikat ja koot on määritelty staatisesti, koska siten takuuvarmasti tulee sovelluksia jotka ei skaalaudu.

Paljon parempi tapa käyttöliittymien rakentamiseen on antaa käyttöliittymäframeworkin sijoitella käyttöliittymäkomponentit dynaamisesti. Näin asia on tehty Qt:ssa ja useimmissa muissakin käyttöliittymä frameworkeissa. Eli homma toimii niin, että käyttöliittymä rakennetaan ns. layouttien, eli asetteluiden, avulla. Käyttöliittymäkomponentit sijoitetaan layoutteihin. Käyttöliittymäkomponenteille ei määritellä kiinteitä koordinaatteja eikä kiinteitä kokoja, vaan ne määräytyy suhteellisesti näytön resoluutioon ja muihin komponentteihin nähden. Ohjelmoja siis ainoastaan määrittelee käyttöliittymäkomponnttien suhteellisen sijainnin ja suhteellisen koon. Käyttöliittymäframeworkki sitten asettelee dynaamisesti käyttöliittymäkompionenttien koot ja sijainnit

Tuolla tavalla sovellukset osaa hyödyntää suuremman resoluution. Ei ne tietenkään lisäile uusia komponentteja näytölle ellei sovellusta ole suunniteltu niin. Mutta silti sovellus osaa hyödyntää koko näytön. Käyttölöiittymäkomponentit osaa käyttää hyväkseen suuren resoluution ja vastaavasti ne osaa tarvittaessa kutistua. Myöskin esim näytön alareunassa olevat komponentit on näytön alareunassa resoluutiosta riippumatta.

Esim iPhonelle ei ole vakiona Qt-tyyppisiä layoutteja, mikä on älytöntä. Siksi jotkut on kehittänyt hiukan vastaavan layout-laajennuksen opensourcena. Se löytyy Sourceforgesta. Mutta suurin osa iPhonen sovelluksista ei hyödynnä sitä vaan käyttöliittymissä käyttöliittymäkomponentit on kiinteästi lätkitty tietyihin koordinaatteihin ja koihin.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

13

@25 miksuh

> Tämän ongelman minimoimiseksi uuteen iphoneen on sitten pitänyt rakentaa
> purkkavirityksiä kuten mahdollisuus näyttää ruudulla 4 pikseliä yhden
> sijasta.

Huono sanavalinta sikäli, että kyse on toki siis siitä, että käytetään näytön natiiviresoluutiota pienempää resoluutiota jollon yksi pikseli muodostuu todellisuudessa neljästä näytön pikselistä. Mutta tossa menetetään sitten sen tarkan näytön hyöty.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.