Nokian N-sarjan puhelimet saattavat kokea lähitulevaisuudessa suuren muutoksen, sillä CNET Australia -sivuston saamien tietojen mukaan syksymmällä julkaistava N8 olisi viimeinen N-sarjan Symbian-puhelin ja jatkossa kaikki N-sarjan puhelimet rakentuisivat MeeGon päälle.
Verkkojulkaisun toimittajat olivat kuulleet asian suoraan Nokian työntekijöiltä, joten huhujen lähde ei ole mikä tahansa mystinen juoruilija. Muutosten myötä Symbian^3- ja Symbian^4-ohjelmistoalustoja käytetään tulevaisuudessa vain X- ja E-sarjan laitteissa. C-sarjan laitteiden käyttöjärjestelmänä jatkaa Series 40.
Ensimmäinen N-sarjan MeeGo-puhelin on CNET Australian tietojen mukaan N9, jota Nokia ei ole kuitenkaan vielä esitellyt julkisesti, eikä sen julkaisuajankohdasta ole toistaiseksi kerrottu mitään tarkempia tietoja. CNET Australian arvioiden mukaan N9 tulee markkinoille aikaisintaan loppuvuodesta.
Kuluttajien ja ohjelmistokehittäjien keskuudessa MeeGo ja sitä edeltänyt Maemo ovat saaneet hyvän vastaanoton, joten tältä osin muutos ei olisi yllätys. Toisaalta Nokia on kuitenkin panostanut vuosien saatossa voimakkaasti Symbianiin, joten sen totaalinen hylkääminen kalliimmissa älypuhelimissa kuulostaa vähintäänkin erikoiselta.
Jos tiedot pitävät paikkaansa, kasvaa MeeGon markkinaosuus selvästi puhelinmarkkinoilla, kunhan uudet N-sarjan puhelimet saapuvat myyntiin. Samalla Symbianin kiinnostavuus erityisesti sovelluskehittäjien keskuudessa saattaa vähentyä, koska MeeGo-laitteiden tehokkaammat laitteistokomponentit mahdollistavat monipuolisempien sovellusten toteuttamisen.








PJL78 @ 23.6.2010 19:49
Ihan hyvä näin, olisin itse päättänyt samoin. Meego on paljon kehittyneempi kuin S^3. Saisi Nokia kuitenkin laittaa se Symbian myös halvimpaan ja täten luopua vanhasta Series40:stä. Vaikka eihän se näin toimi...
yamaneko @ 23.6.2010 19:56
Loistavaa. Toivottavasti on viimeinen Symbian-puhelin ikinä :)
Matsomppi @ 23.6.2010 20:01
Nyt toivotaan näitä asioita:
-MeeGo ei ole täysi floppi vaan hyvä alusta.
-Tämä uutinen on totta.
-Ohjelmistokehittäjät löytävät MeeGon hyväksi alustaksi ja alkavat kehittämään sille kunnon ohjelmia.
-Nokia alkaa nousta kuopasta jota on itse kaivanut itselleen.
mikkokk @ 23.6.2010 20:30
sen vuotaneen tuotetalokuvan perusteella n-sarjalaisia olisi tasan kaksi: n8 ja n9. n9 on jo aiemmin oletettu olevan n900 seuraaja, joten olisiko tämä sarjaa uutisia jotka eivät ole uutisia?
hukkamonni (vahvistamaton) @ 23.6.2010 20:47
ainoa oikea ratkaisu. jos tahmainen symbian kuolee nyt, on vielä pieni chanssi, että meegosta tulee vakavasti otettava alusta androidin ja iOs:n rinnalle pelastaen samalla nokian.
Möö (vahvistamaton) @ 23.6.2010 21:13
Tähän on tultu. Sietää näiden juttujen tekiöiden palkkoja laskea kun eivät kykene kuin toistamaan virheellisiä tietoja.
Thor1993 @ 23.6.2010 21:32
Peruttu jo Eldar Murtazin puolesta. Kuulemma ymmärretty väärin ja niitä tulee vielä muutama.
Ergopad @ 23.6.2010 21:52
Ei kannatta hyljeksiä Symbiania nimensä takia. S^3 toimii todella vikkelästi, kuten videoista olemme voineet nähdä ja paljon asiaan vaikuttaa rautapuolen asiallinen prossu. Symbian tarjoaa kuitenkin erittäin hyvin toimivat yhteydet (3G ja WLAN), puhelut sekä kaikki muut perusominaisuudet.
Stonik @ 23.6.2010 22:09
Jos asia olisi näin, se todellakin tuntuisi järkevältä ratkaisulta, tosin kirjain- ja numeroyhdistelmiähän nuo vain ovat. Itseäni epäilyttää se, että Nokian älypuhelimet pinnalla pitävä E-sarja jäisi vain Symbian-vetoiseksi. Molemmat alustat toki kehittyvät, mutta kyllä MeeGo on tällä hetkellä kovemmassa nosteessa.
Tämän kuun 30. päivä selvinnee hieman miltä MeeGo kännykässä oikein näyttää.
Möö (vahvistamaton) @ 23.6.2010 22:43
@9
Häh? X-, E- ja N-sarjahan on Symbianilla (lukuunottamatta N900 mallia).
C-sarjakin perustuu Symbianiin....
http://www.puhelinvertailu.com/uutiset.c...n_vuosi_nettiin
Stonik @ 23.6.2010 23:05
@10
Lähinnä sitä tarkoitan, että yrityskäyttäjilläkin voisi olla tarvetta MeeGolle. Tosin mikäpä estää ostamasta N-sarjan puhelinta, vaikka firman hankintoja olisivatkin.
Möö (vahvistamaton) @ 23.6.2010 23:47
@11
Ok, mutta aika selvää on että yrityskäytössä tarvitaan erinomaiset puhelin ominaisuudet, pitkää akun kestoa, edullista hintaa ja täysin valmis alusta toimistosovelluksineen.
Tätähän MeeGo ei ole heti alkuun vaikka kuinka olisi mukana Moblinia... hetken aikaa menee että tulee Esarjaan...
peltsip @ 24.6.2010 06:47
eikös eldar ole nykyään pihalla kuin lumiukko noksun kanssa? sitähän se äkkäili N900&N8 paskoilla arvosteluilla
eskopena @ 24.6.2010 08:33
@13 Samaa mieltä. Ei se Eldarin poika oo mikään profeetta näissä. Porukalta tuntuu muutenkin lähtevän lapasesta välillä kaikki nää fanboy fightit ja jää miettimättä, että nää firmat yrittää oikeesti vaan tehdä rahaa ja pyörittää liiketoimintaansa. Eli toisin sanoen hirveellä tunteella vaan kommentoidaan "uutisia".
Vesa Puttonen (vahvistamaton) @ 24.6.2010 09:35
@Thor1993 Eldar varmaankin tietoisesti mollaa nokiaa, koska "eivät enää kuukema vastaa puheluihin ja sähköposteihin". Mainitsi itse Twitterissä
Qwerty141 @ 24.6.2010 10:45
Jos Nokia tämän tekee niin luottamukseni on jälleen kasvanut, en sanoisi vielä onko Symbian^3 välttämättä huono mutta liian samanlainen, jos MeeGo olisi ollut käyttöjärjestelmänä jotain lähemmäs 10 vuotta ja Symbian tulisi kaikki olisivat että JEEE! Vaikka luulen että silloin silti todettaisiin MeeGon voittavan :D
Minusta Nokia ei saa täysi luopua Maemostakaan sillä Maemo 5 oli periaatteessa hyvä alusta ja sen voisi laittaa vaikka halvemman luokan älypuhelimiin (X-sarja?)
Toivon vielä että tulisimme samalla näkemään paljon fyysisellä Qwertyllä varustettuja puhelimia.
user_org (vahvistamaton) @ 24.6.2010 11:48
16@
>Minusta Nokia ei saa täysi luopua Maemostakaan sillä Maemo 5 oli
>periaatteessa hyvä alusta ja sen voisi laittaa vaikka halvemman
>luokan älypuhelimiin (X-sarja?)
Et voi olla tosissasi ? Miten ihmeessä Maemo 5 voisi sopia X-sarjaan tai edes puhelimeksi mihinkään sarjaan.
Toisekseen miten Maemo 5lla voisi tehdä halvemmanluokan laitteita.
Maemo 5 on kehitysversio josta jatkettu eteenpäin nimi vaihtunut MeeGoksi. MeeGo vaatii alleen (kuten Maemo 5) rautaa ja voi sopia tietyntyyppisiin älypuhelimiin jotka eivät myöskään niin hintakriittisiä. Onko sillä lähitulevaisuudessa edes järkevää levittää kovin laajasti vähän kalliimmissakaan älypuhelimissa.
user_org (vahvistamaton) @ 24.6.2010 12:09
Mikähän idea tuolla älyttömän suurella , turhalla, taustakuvalla on puhelinvertailu.com:ssa, tullut vahingossa (ms-visualstudio-bg3) ? turha resurssisyöppö
_mikkis_ (vahvistamaton) @ 24.6.2010 12:25
@18 jep nämä sivut toimivat nyt todella hitaasti, pelkkä scrollauskin hidastunut. Itelläkin sentään aikamoinen mylly alla, että ei pitäisi siitä olla kiinni
org_ (vahvistamaton) @ 24.6.2010 12:27
18@
Facepalm. Sitä kutsutaan mainostamiseksi. Se mahdollistaa sen, että sinä luet tätäkin juttua ilmaiseksi.
user_org (vahvistamaton) @ 24.6.2010 12:50
20@
> Facepalm. Sitä kutsutaan mainostamiseksi. Se mahdollistaa sen, että
> sinä luet tätäkin juttua ilmaiseksi.
Miten tuo liittyy facepalmiin (jos oikein ymmärsit mitä ajat takaa) ja tuskin kovin moni edes vilasee mikä on kuvatiedoston nimi, ja sen perusteella osasi yhdistaa. eihän se edes tuolta näy kuin leveissä ikkunoissa.
Jos sivua rahoittaa Microsoft tai jos tuo on mainos, niin mainoksen pitää erottua mainokseksi, ja tuon toteutus aiheuttaa vain sen että käyttäjät poistavat taustakuvan pois tai jättävät latuksen kesken ja suuntaavat muualle.
eskopena @ 24.6.2010 13:22
@15
Eldariin menny kyllä luottamus siinä mielessä, että olis ok, jos pyrkis objektiiviseen uutisointiin ja toteis vaan, et "oli huono". Kaveri julkassu firman ns. liikesalaisuuksia ja sitten kitisee jossain Twitterissä, kun joutunu loopista ulos - ihmeellistä, miten siinä niin pääs käymään.
yamaneko @ 24.6.2010 15:33
Aika hölmöä, jos tuo on mainos, mistään ei selviä mitä mainostetaan :D

Panosta kysymykseesi, saat kenties vastauksia
Mahteri @ 24.6.2010 16:31
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uut...p?oid=201006999
Alberto Torres (vahvistamaton) @ 24.6.2010 16:52
Nokian solutions yksikön johtaja paljasti asian jo paljon aiemmin.
http://mynokiablog.com/2010/05/29/video-...-at-openmobile/
Mysticiza @ 24.6.2010 17:42
Tästä se Nokia vielä nousee.
Suomen pelastaja 90-luvulla on taas noususuunnassa.
Qwerty141 @ 24.6.2010 17:44
Maemo 5 voisi saada päivityksiä jolloin siitä tulisi ikäänkuin S60v5 joka pyöri samanlaisena puhelimissa vuosia, Maemo 5 oli mielestäni täysin kelvollinen alusta, ei kai kukaan voi kiistä etteikö Maemo pesisi lattioita Symbianilla ^3 en tiiä mutta S60 ainakin
Irekkeri @ 25.6.2010 00:28
@27
No ei tämä nyt sentään niin hyvä ole. Liian usein tulee tarvetta käväistä terminaalin puolella tekemässä taikoja. Hyvin harvalla ihmisellä on kiinnostusta mokomaan.
Tosin scrollausongelmia ei microb:n kanssa täällä ole ollut :D Mitälie teen väärin.
user_org (vahvistamaton) @ 25.6.2010 08:39
27@
>Maemo 5 voisi saada päivityksiä
MeeGo?, mutta ei silti tee siitä edullisten Puhelimien käyttöjärjestelmää.
> ei kai kukaan voi kiistä etteikö Maemo pesisi lattioita
> Symbianilla ^3 en tiiä mutta S60 ainakin
Lattioita voi pestä, mutta ei alkuunkaan kilpailukykyinen vaihtoehto puhelimeksi.
MeeGon pitäisi tarjota siinä selkeästi parempi haaste.
Qwerty141 @ 25.6.2010 10:14
Tarkoitin päivityksillä lähinnä esim. puhelimen käytön helpotusta, en sano etteikö Maemo 5 olisi ongelmia mutta päivittelyllä se olisi MINUN VALINTANI esim X-sarjaan, jokaisellahan on mielipiteensä, no oli miten oli odotan MeeGoa innolla