Tuntemattomampi Negri Electronics -blogisivusto on julkaissut kuvia puhelimesta, jonka väitetään olevan tuleva Nokia N9 -lippulaivamalli. Kuvien ja/tai mallinimen aitoudesta on syytä olla hyvin skeptinen useasta syystä. Tärkein pointti mallin aitoutta vastaan on Nokian vastikään vahvistama huhu, jonka mukaan Nokia N8 olisi N-sarjan viimeinen Symbian-puhelin.
Kuvien nokialainen on varustettu QWERTY-näppäimistöllä ja kosketusnäytöllä, ja muistuttaa hieman jo julkistettua N8:aa. Todennäköisesti kyseessä ei ole kuitenkaan N9, sillä käyttöjärjestelmä ei ole MeeGo, kuten Nokia antoi ymmärtää. Eldar Murtazin on arvellut, että kyseessä voisi olla N8-01, eli aiemmin julkistetun 12 megapikselin kamerapuhelimen sisarmalli. Nokia on aiemmin julkistanut vastaavanlaisia sisarmalleja C-sarjassa (C1-00, C1-01 ja C1-02). Puhelimen kerrotaan tukevan rapakon takana käytettäviä 3G-taajuuksia (850 / 1900) ja sisältävän kaksois-LED-salamalla varustetun 8 megapikselin kameran.
Vaikka kuvissa puhelimen mallinumero on C0, niin se ei välttämättä viittaa C-sarjan puhelimeen. Nokia on käyttänyt aiemminkin sarjasta poikkeavia mallinumeroita prototyyppipuhelimissa. Lisäksi alla olevan kuvan inforuudussa puhelimen mallinumeroksi näytetään N00. Jäämme siis odottelemaan virallista julkistusta sekä Negri Electronicsin lupaamaa täydellisempää katsausta laitteeseen.








Sandels12 @ 28.6.2010 17:00
Kaikkee sitä Nokiasta aina paljastellaan.
Moka. (vahvistamaton) @ 28.6.2010 17:17
Olis luullut,että tähän olisi tullut 12Mp kamera,Xenon-Led salamalla,MUTTA...!!.
_Johny_ @ 28.6.2010 17:24
Aikas lailla jännää puhelin ainakin minun silmiini näyttää jokseenkin kuluneelta tuossa ekassa kuvassa
poppah @ 28.6.2010 17:36
Menis jo N97 veihtoon jos löytyy MeeGo.
Qwerty141 @ 28.6.2010 17:42
MEEGOA prkl!
Tazzpa @ 28.6.2010 18:03
Ylihuomenna pitäisi ensimmäiset kuvat tulla tuosta Meegosta. Toivottavasti näyttää uudelta.
abacaca (vahvistamaton) @ 28.6.2010 18:47
Näyttää aika kivalta. Hieman epäilyttävä tuo huippuohuen näköinen näppis, mutta jos tuossa olisi Meego ja se Intelin uusi rauta niin kyllä sen kehtaisi ostaa.
mietaas @ 28.6.2010 19:46
tyypillinen nokialainen... näkee kyllä muotoilusta missä päin maailmaa on suunniteltu... valitettavasti!
nokia kohtalo on sama kuin motorolan kohtalo oli aikoinaan... täytyy mennä tosi alas ennenkuin muutosta johdossa tapahtuu.
toivottavasti kurssit laskevat mahdollisimman nopeasti alle viiden euron niin eiköhän tuolloin muutosta ala tapahtumaan. se on kyllä kuluttajienkin etu myös ja uskon, että myös osakkeenomistajien etu pitkällä juoksulla.
t. osakkeenomistaja
Thor1993 @ 28.6.2010 20:09
MeeGoa tosiaa pelii.
Toivottavasti puhelinten MeeGo on ees lähellä tabletti MeeGon tasoa niin sitten homma näyttäs loistavalta :)
tuckom @ 28.6.2010 20:27
upee laite tulee tosta !ei varmaan intialaisten suunittelema ! noksun pitais paasta eroon niista!osakkeenomistajalle ei mikaan kelpaa! tossa muuten on meegooooooooo !!!!
Mikaelson @ 28.6.2010 20:39
Eikös Nokian pitänyt luopuo Symbianin käytöstä N-sarjassa. Toivottavasti pitäisi paikkansa, Symbian sopii paremmin nimenomaan edullisempiin puhelimiin. MeeGo taas sopii hyvin mobiilitietokoneisiin ja sitä myöten N-sarjaan, kunhan design on tasokkaampaa kuin N900:ssa. :)
Mikaelson @ 28.6.2010 20:42
@10
Kuvan laitteessa ei tasan tarkkaan ole MeeGo. Meegossa pitäisi olla mm. Androidista tuttu Notification -palkki ruudun yläreunassa, muutenkaan ei vastaa niitä vähäisiä tietoja, joita MeeGosta on saatu. Ja jos tuo olisi tosiaan MeeGo, niin siinä tapauksessa Nokia on mokannut toooosi pahasti. MeeGon pitäisi olla Symbiania parempi, myös GUI:ltansa, ei missään nimessä samanlainen rumilus!
Kallasvuo (vahvistamaton) @ 28.6.2010 21:09
Kyllä tämä on meego. UI on vasta kehitteillä, ja siksi on prototyypissä symbianista tuttu UI.
Vanjoki (vahvistamaton) @ 28.6.2010 21:19
@13
Asiantuntevuus niin sanotusti huipussaan.
PS. Nähdään huomenna lounaan jälkeen.
Thor1993 @ 28.6.2010 21:21
The see mee trollin' they hatin'!
Se ei ole MeeGo "piste"
Dollarinen (vahvistamaton) @ 28.6.2010 21:23
Tuohon on aivan kauhean näköinen. Saa luvan olla jokin muu kuin N9, ja niitä aikaisimpia protoja. Tuon näköistä muovikapistusta en itselleni ikinä ostaisi.
Bodomed @ 28.6.2010 21:32
Tuo on ruma ei oo nokiaan palaamista, kun oma samppa hajoaa... Mennyt muotoilussa tuo korealainen kauan aikaa sitten ohi.
Ergopad @ 28.6.2010 23:09
Tuosta ulkonäöstä en lähtisi paljon huutelemaan noista kuvista.
Samsung PYSYY!. (vahvistamaton) @ 29.6.2010 10:17
Nitisevältä ja natisevalta muovikapulalta tuo N9 näyttää!!.
Ei kiitos. :/
kana-fin (vahvistamaton) @ 29.6.2010 11:09
Videotakin löytyisi :)
http://www.youtube.com/watch?v=jHpN6dFgoCg