Microsoft haastoi Motorolan oikeuteen Android-puhelinten takia

Kaarlo Räihä

Microsoft haastoi Motorolan oikeuteen Android-puhelinten takia
Matkapuhelimiin liittyvät patenttitaistelut ovat olleet tänä vuonna useita kertoja otsikoissa, ja viime viikolla nähtiin jälleen lisää kinastelua, kun Microsoft haastoi Motorolan oikeuteen Android-puhelimiin liittyvien patenttien takia.

Microsoftin mukaan Motorolan Android-puhelimet rikkovat yhdeksää sen patenttia, jotka liittyvät mm. synkronointiin, kalenteriin, sähköpostiin, kontakteihin ja akun varauksen muuttumiseen. Microsoft sanoo omassa tiedotteessaan, että yrityksen on pakko suojella asiakkaidensa, yhteistyökumppaneidensa ja osakkeenomistajien etuja, jonka takia patenttirikkomuksiin on puututtava.

Motorolan edustajan mukaan yritys aikoo puolustautua Microsoftin syytöksiä vastaan voimalla, joten se saattaa haastaa vastavuoroisesti Microsoftin oikeuteen. Useita vuosia matkapuhelinalalla toimineella Motorolalla on hallussaan suuri määrä matkapuhelimiin liittyviä patentteja, joten yrityksellä on mahdollisuus iskeä Microsoftia vastaan juuri Windows Phone 7 -puhelimien julkaisun tiimoilla.



Motorolan ja Microsoftin lisäksi tilannetta on kommentoinut myös Google, joka on pettynyt Microsoftin toimiin. Vaikka Google ei ole suoranaisesti mukana tässä oikeudenkäynnissä, aikoo yritys tukea Android-alustaa käyttäviä matkapuhelinvalmistajia, joten oikeustaistelu ei jää vain Microsoftin ja Motorolan väliseksi.

Aiemmin tänä keväänä Microsoft teki patenttisopimuksen HTC:n kanssa Androidin osalta, ja todennäköisesti vastaavaa sopimusta on tarjottu myös Motorolalle, joka ei ole kuitenkaan suostunut sopimukseen.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.