Kiitos ja hei: Nokia irtisanoo 6000 työntekijää

29
Manu Pitkänen

Kiitos ja hei: Nokia irtisanoo 6000 työntekijää
TechEye.net-teknologiasivuston saamien sisäpiiritietojen mukaan Nokia aikoo irtisanoa lähiviikkojen aikana noin 6000 työntekijää ympäri maailmaa. Suurin osa irtisanomisista kohdistuu suomalaisiin työntekijöihin. Ammattiliitto Pro kertoi eilen näkemyksensä, että noin 6000 suomalaista saattaa saada potkut Nokialta ja sen alihankkijoilta.

Irtisanomisten taustalla on 11. helmikuuta julkistettu sopimus Nokian ja Microsoftin välillä. Nokia aikoo käyttää tulevaisuudessa älypuhelimissaan Windows Phone -käyttöjärjestelmää, jolloin matkapuhelinjätillä ei ole enää tarvetta ylläpitää omaa ohjelmistokehitystä. Jo sopimuksen ilmoituksen aikaan osattiin arvata, että tulevat irtisanomiset ovat kokoluokaltaan ennennäkemättömät.

Työministeriö oli saanut tiedon Nokian helmikuussa ilmoittamista irtisanomisista jo ennakkoon ja ministeriö aloitti välittömästi toimenpiteet, joilla työttömäksi jääneet saataisiin takaisin työelämään mahdollisimman nopeasti.



Suomalaisia rauhoiteltiin aiemmin, että Nokia tulee käyttämään Symbian-alustaa vielä pitkään, joten tilanne ei ole suomalaisten Symbian-kehittäjien kannalta niin paha kuin voisi näyttää. TechEye kuitenkin raportoi, että koko Symbian-kehitys tullaan ulkoistamaan Microsoftille.

Nokia ei kommentoi huhuja, mutta Nokian viestinnässä työskentelevä Päivyt Tallqvist kertoo, että "tavoitteena on huhtikuun loppuun mennessä kertoa tietoa uusista järjestelyistä." Kauppalehti huomauttaa, ettei irtisanomisia voida toteuttaa vielä lähiviikkoina Suomen yt-neuvottelunkäytännön mukaaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (29)

Anonyymi käyttäjä
entinen nokia (vahvistamaton)

1

Näin ne suomalaiset sitten saa kärsiä, kun Nokia tuuttaa alitehoisia luureja markkinoille, ei ole ihme ettei myy, kun muilla on ihan eri kalipeerin luurit.

Kiitos Nokia! Voitte painua sinne mihin aurinko ei paista.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Vaasalainen (vahvistamaton)

3

Niin ja mitään hyväähän nokia ei ole tuonnut suomelle viimeisen parin kymmenen vuoden aikana, unohdetaan se kaikki heti!

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Vaasalainen (vahvistamaton)

4

Niin ja mitään hyväähän nokia ei ole tuonnut suomelle viimeisen parin kymmenen vuoden aikana, unohdetaan se kaikki heti!

Vastaa
kolmis
kolmis

5

Kyllähän se alamäki oli nähtävissä jo ensimmäisten S60 puhelinten myötä mutta eipä tuolla osattu tehdä asialle mitään, seuraavaksi kusee tuo Microsoft diili niin pahasti ettei Nokiaa kohta enää muisteta muualla kuin wikipedia artikkeleissa joskus menestyneenä suomalaisyrityksenä ja Microsoftin epäonnisena yhteistyökumppanina.

6000 henkilöä ympäri maailman vai 6000 suomalaista, vai onko tässä kyse suomalaisista ympäri maailman?

Vastaa
teppoI
teppoI

7

"Nokia aikoo irtisanoa lähiviikkojen aikana noin 6000 työntekijää ympäri maailmaa. Suurin osa irtisanomisista kohdistuu suomalaisiin työntekijöihin."

Vastaa
JussiFX
JussiFX

8

Pieni ylläri kyllä jos symbianin kehitys ulkoistetaan Microsoftille. Toivottavasti vanhat tekijät sitten vaihtavat vain pomoa. Nokia kusi koko älypuhelinskaban hyvästä startista huolimatta eikä sille mitään enää mahda.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

11

Uutisesta:

> TechEye kuitenkin raportoi, että koko Symbian-kehitys tullaan ulkoistamaan
< Microsoftille.

Että mitä???? Jos toi pitää paikkansa, niin tää oli kyllä viho viimenen pisara. Nyt kylläkehittäjät kääntää lopullisesti selkänsä Nokialle, minä muiden mukana. Toi on jo liian paksua. Sen nyt voi arvata mitä sille Symbian ja Qt keghitykselle tapahtuu, kun se ulkostetaan MicroSoftille. Nyt Nokia meni todellakin liian pitkälle, ihan turha on koettaa enää kehittäjiä klepytellä älypuhelimilla ja konferenmssilipuilla jne :P

Vastaa
miksuh2
miksuh2

12

@1

Toi nyt on täyttä paskan jauhantaa taas.

@5

> Kyllähän se alamäki oli nähtävissä jo ensimmäisten S60 puhelinten myötä

Käsittämätöntä roskaa kirjotat. Symbian nousi maailman käytetyimmäksi älypuhelinalustaksi nimenomaan Nokian ka S60:n ansiosta. Tokihan Symbianin päällä on ollut muitakin ftameworkkeja, kuten S90 ja Sony Ericcssonin UIQ, mutta S60 on ylivoimaisesti käytetyin noista.

Vastaa
perhana
perhana

13

"Irtisanomisten taustalla on 11. helmikuuta julkistettu sopimus Nokian ja Microsoftin välillä."

Eiköhän irtisanomisten syvimmällä taustalla kuitenkin ole symbian älypuhelinten huono menekki jonka johdosta Nokia oli pakotettu strategian muutokseen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
MrLaardi (vahvistamaton)

14

Täällä taas besserwisserit huutelee ja ollaan niin asiantuntijaa että.

Vastaa
miksuh2
miksuh2

15

@11 miksuh

Niin lisään nyt, että toi väite Symbiankehityksen siirtymisestä MicroSoftille on sen verta älytön, että tuo on pakko ottaa pelkkänä huhuna kunnes Nokia kommentoi asiaa itse jotenkin. Etenkin kun TechEye.net sivusto ei anna mitään todisteita väitteensä paikkansapitävyydestä. Mutta kuten sanoin, niin jos huhu pitää paikkansa niin sitten ymmärrys kyllä loppuu,

Vastaa
mcmopo
mcmopo

16

Mitä muita uutisivustoja olen lukenut niin 1000-2000 paikkaa lähtee suomesta ja 6000 kokonaisuudessaan. Pitää vain toivoa että tämä saa Nokian uuteen nousuun eikä yhtiötä pilkota osiin ja myydä kilpailijoille.

Vastaa
pitokokka
pitokokka

17

Huonompi homma, jos pitää paikkansa. Windows antaa mahdollisuuksia, mutta Tekniikan Maailman artikkelin perusteella mennään W7:ssa taakse päin. Mm. tiedoston siirto on syvältä, jos siirtoon tarvitsee käyttää jotain tiettyä ohjelmaa.

Saako hommasta syyttää kvarttaalitaloutta, pyriittiin painaa kustannukset alas? Vasta nyt on tullut kelpo tuotteita markkinoille. Nokialla on ollut hyviä puhelimia, mutta paljon myös epäonnistumisia. Pahoja mokia ovat olleet mm. E75 ja N97, jälkimmäisestä ei tosin ole kokemuksia. Symbianin valikot eivät ole loogisia, asioita joutuu etsimään. Suunnilleen sieltä on löytänyt ne mitä on tarvinnut, mutta oppiminen on vaatinut hieman paneutumista. E75 vaikutti aluksi näppärältä, sopivan pieni ja qwerty. Keskusmuistia vaan liian vähän eikä puhelin toimi bisnes -puhelimena. Kaiken lisäksi mm. lähetetyt sähköpostiviestit, bt -viestit yms. tuppaavat symbbarissa jäämään puhelimen muistiin ja syöden vähäistä keskusmuistikapasiteettia.

Uudet symbbaripuhelimet tulevat myymään vielä vuoden pari, etenkin kun niitä myydään alennuksella, mm. N8 kaupataan lehti-ilmoituksien perusteella 400 euroon. Vielä vähäisessä käytössä en ole kaivannut lisää tehoa enkä parempaa kameraa, pitäiskö ostaa myös itselleni, kun noin halvalla saa.

Vastaa
syrtek66
syrtek66

18

Nyt kannattaa pitää se linja ettei ostetaa enää M$ ohjelmistoja vaan siirrytään käyttämään vaikka ilmaista Ubunutua ja Androidia.

Vastaa
Thor1993
Thor1993

19

Toivottavasti porukka pääsee uusin töihin mm. uusiin Suomeen perustettaviin keskuksiin, kuten Intelille tai sit vaikka omaa firmaa pystyyn, kun kumminkin osaamista luulis löytyvän.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
pettynyt _ (vahvistamaton)

20

"TechEye kuitenkin raportoi, että koko Symbian-kehitys tullaan ulkoistamaan Microsoftille"

Ikävä homma suomalaisille työntekijöille, mutta hieno homma nokialle jos pitää paikkansa, kun ei noi nykyiset ainakaan saa mitään aikaiseksi. Kuten on huomattu, porukka on täysin pihalla.

Toivottavasti Microsoft pistää kunnon remontin symbianiin ja vähän nopeammalla tahdilla kun mitä se nyt on ollut.

Vastaa
wipe2000
wipe2000

22

Suomen kannalta tuon huhun realisoituminen olisi tietysti ikävä isku, toivottavasti lyhytaikainen sellainen, kansantaloudellemme.

Symbianin kannalta ei voi kuin ihmetellä, mitä ne tuhannet sen kimpussa työskennelleet ovat tehneet kaikki nämä viime vuodet, kun käyttiksen parannukset ovat näin ulkopuolisesta näyttäneet kovin vaatimattomilta. Vaikea uskoa, että ulkoistamisella voitaisiin mennä paljon huonompaankaan suuntaan.

Vastaa
Bluejack
Bluejack

23

The ex.nokia on tehnyt ennenkin isoja irtisanomisia samojen huutojen kera ilman microsoftia tosin ei varmaan tulossa olevin määrin, mikä ainakaan omaa persettä kutittaisi samalla tapaa. Eiköhän "läksiäis lahjat" ole kuitenkin taas sitä tasoa, jotta ei nokia engineerin elintaso tipu kuitenkaa perspotkuista huolimatta seuraavan parinvuoden aikana mihinkään. Hyvä vaan saada ne osaavat tyypit sorvin ääreen jos toiseenkin,tasolla olevalle ottajia näyttää löytyvän.Turhat ja ylimääreiset v***uun ,ihan oikea meininki.

Vastaa
3rp3
3rp3

24

Hahahahaa!! Ihan turha luulla, että symppariin tulee enää mitään uutta, jos se MS:lle ulkoistetaan. Eihän Pallomeri ja pojat siitä mitään hyötyis. Jos tuo huhu pitää paikkansa, niin siinä vaiheessa Symbianin voi todeta täysin kuolleeksi.

Vastaa
djtob
djtob

25

Olen itsekin tätä uutista lueskelleena, pitäisin tätä aivan hirveänä paskauutisena. En ymmärrä mikä trendi on nykyään haukkua Nokiaa joka asiassa?

Vastaa
Anestic
Anestic

27

Jees... Ja taas kolahtaa suomen talouteen. Mukava pompsi ylipäteviä työttömiä taas. Ja valtio maksaa. Laskekaapa vasitellen esim. 1000 työntekijää saa keskimäärin 3000 euroa kuussa korvauksia. 3 000 000 euron kulut kuussa plus kaikki ylimääräinen hässäkkä. (karkeasti) Kiitos nokia.

Vastaa
Ranvier
Ranvier

28

On se taas kumma että trollit on päässy liikkeelle, heti ku uutisoidaan Nokiasta. Sehän on vaan hyvä että Nokia potkii nämä Symbian-"osaajat" pihalle, koska ne ei osaa mitään. Symbian on niin jäljessä verrattuna kilpailijoihin. Windows Phone 7 on huomattavasti parempi käyttöjärjestelmä. Tää on ainoa tapa, jolla Nokia pääsee nopeesti takas kilpailuun mukaan älypuhelinmarkkinoilla.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.