Mielipide: Nokian Windows Phone -puhelimet eivät yllättäneet - voivat silti pelastaa

39
Manu Pitkänen

Mielipide: Nokian Windows Phone -puhelimet eivät yllättäneet  - voivat silti pelastaa
Nokia esitteli juuri uudet Windows Phone -puhelimensa. Nokia Lumia 800- ja Nokia Lumia 710 -puhelimet eivät onnistuneet herättämään sijoittajissa suuria tunteita puoleen eikä toiseen. Aamupäivän lupaavassa nousussa ollut Nokian osakekurssi (OMXH) kävi pakkasella Elopin keynoten aikana, mutta on sen jälkeen palautunut aiemmille lukemille.

Nokian reaaliaikainen kurssi löytyy esimerkiksi täältä. Kurssi on tällä hetkellä paremmassa nousussa kuin indeksi. Lasku johtui todennäköisesti siitä, että Elopin arveltiin esittelevän vain Nokia Lumia 800:n. Palautuminen alkoi sen jälkeen kun tieto Lumia 710:stä tuli.

Puhelimet olivat juuri sellaisia kuin markkinat osasivat odottaakin, joten irtiottoihin ei ollut aihetta. Lisäksi Nokian tulevaisuuden kuva ei ole muuttunut mihinkään, vaikka toivoa on ilmassa. Windows Phonen myyntimääriä päästään analysoimaan vasta ensi vuonna, jolloin Nokia julkaisee tilinpäätöksensä. Maailmanlaajuinen myynti alkaa ensi vuoden alussa, joten vasta vuoden 2012 ensimmäisen kvartaalin tulokset näyttävät mihin suuntaan laiva on menossa: kohti pohjaa vai pintaa.



Vaikka Lumia 800:n ja 710:n rajoitettu saatavuus olivatkin tämän vuoden osalta, ainakin allekirjoittaneelle, hienoisia pettymyksiä (mutta odotettavia Elopin aiempien lausuntojen valossa), niin hintapolitiikka näyttäisi olevan kohdillaan. Huippumalli Lumia 800 maksaa vain 420 euroa ja massoille suunnattu Lumia 710:kin vain 270 euroa (ilman veroja). Kovin suuriin katteisiin ei Nokialla ole varaa. Tässä vaiheessa tärkeintä on myyntivolyymi ja "ekosysteemin" laajentuminen -- ei käteinen.

Uudella strategialla on selvästi mahdollisuuksia onnistua, mutta sen analysoiminen tässä vaiheessa on ennenaikaista. On mielenkiintoista nähdä, ostavatko esimerkiksi suomalaiset kuluttajat Nokia N9:n vai sen lähes identtisen sisaruksen, Lumia 800:n. (Tarkat tekniset tiedot: Lumia 800 | Lumia 710)

PhoneArena on julkaissut sivuillaan jutun, jossa Lumia 800:n ominaisuuksia verrataan muiden valmistajien lippulaivoihin. Lukujen valossa puhelin ei pysty murskaamaan kilpailijoitaan, mutta teknofiilejä lukuun ottamatta harva kuluttaja on erityisen kiinnostunut tekniikasta. Uusista puhelimista tullaan kuulemaan vielä useaan otteeseen, kunhan Nokia ja Microsoft saa markkinointikampanjan päräytettyä käyntiin.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentit (39)

JussiFX
JussiFX

2

@1: Nokia ehkä ehtii vielä vaihtamaan tuotenimen kokonaan tai ainakin Espanjaan :D
Eivät varmaan kehtaa myydä tuolla nimellä siellä kun huomaavat.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
ogisoi (vahvistamaton)

3

"Huippumalli Lumia 800 maksaa vain 420 euroa"

Jos olisin ilkeä, niin sanoisin hähhää N9:n ostaneille, mutta herrasmiehenä en sano.

Vastaa
Ergopad
Ergopad

4

@1. Seksi myy. :D

Itse en lähtisi tätä vertaamaan muiden valmistajien lippulaivoihin, kun hintakaan ei ole yhtä korkea.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
trtr (vahvistamaton)

5

"Lukujen valossa puhelin ei pysty murskaamaan kilpailijoitaan, mutta teknofiilejä lukuun ottamatta harva kuluttaja on erityisen kiinnostunut tekniikasta."

Kyllä huomaa, et toimittaja on Windows Phone kannattaja :D
N9 kohdalle jutuissa painotettiin selvästi et vahentunutta rautaa, mutta Windows Phonen kohdalla sitä yritetään vähätellä :D

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ei ainoastaan Mokia (vahvistamaton)

7

@1: Onhan noita mokia tosiaan ennenkin käynyt, kuten tuo jutussakin mainittu Mitsubishi Pajero, joka siis tarkoittaa runkkaria Espanjaksi. Honda Jazzin nimeksi oli tarkoitus tulla Honda Fitta, mutta vaihtoivat viime hetkellä Jazziin, koska ruotsiksihan tuo tarkoittaa vittua. :D

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

8

Jos on ollaan realistisia niin mitä erottuvaa muista WP7 luureista nokia tänään toi? Mikä nostaa WP7:n myynnin ihan uudelle tasolle mikä ei ole onnistunut muilta valmistajalta.

Mikä on se pointti millä ihmiset vihdoin kiinnostuisi WP7 alustasta? (oletin sen tapahtuvan jo aikaa sitten) Riittääkö siihen ilmainen navigointi? Espn sovelluksella en usko olevan suurtakaan vaikutusta ja tämä nokian esittelemä musiikkipalvelu oli jotai todella sekavaa, kovasti yrittivät, mutta ei siitä kyllä koskaan selvinnyt mistä on edes kyse.

Olisiko pienempi näyttö se ässä ominaisuus? mistä olen monesti puhunut, että suurin osa edelleen haluaa sen pienemmän näytön.

Vai riittääkö ulkoisesti tyylikäs luuri tutustumaan windows maailmaan.

WP7:ssä on kyllä ominaisuuksia ollu alusti asti mitkä olis kuvitellu vetoavan tavalliseen käyttäjään, mutta ei sitten ilmeisesti, esim peoples hub luulisi olevan haluttu ominaisuus, androidhan toi muuten tämän 4.0:aan.

Onko sovellusten vähäisyys about ainoa syy miksei WP7 menesty, sovelluksiin liittyen mielenkiintoinen yksityiskohta on muuten, että todella monet sovellukset on kalliimpia WP7:lle kun mitä esim iPhonelle ainakin mitä vertailin hintoja.

Vai auttaako nokian uskolliset käyttäjät nostamaan WP7:n pinnalle. Noh näihin pitää odottaa vielä kauan vastausta.

Esim miten nokiakäyttäjät aikoo luopua avoimesta alustasta ja siirtyä käyttämään suljettua windowssia monine rajoituksineen, eivätkä valitse esim androidia joka vastaa enemmän sitä symbian maailmaa, nyt nokiakäyttäjät joutuu harkitsemaan hyppyä iOS:n kaltaiseen käyttikseen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keke! (vahvistamaton)

10

@3: Tuohan tilanteesta tekeekin huvittavan: Se saa N9:n tuntumaan tahallaan äärettömän ylihinnoitellulta, MUTTA mielummin maksaisin siitä silti sen 600€uroa, kun samasta puhelimesta 180€uroa vähemmän windowsilla.

Vastaa
mietaas
mietaas

11

odotin kyllä, että nokia esittelisi vihdoin ja viimein kilpailukykyisen lippulaivatuotteensa!

täytyy varmaan odottaa vuoden 2012 puolelle... jos silloinkaan.

t. osakkeenomistaja

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

12

@8 "Jos on ollaan realistisia" Heh, joo. "Realistisia". WP-maailmaan pääsee mukaan selkeästi halvemmalla, se on yksinkertaisesti monelle tuttu Nokia, ilmainen navigointi jne. Varsinkin, kun WP on vielä näin lapsen kengissä, on paha sanoa miten suuri yleisö reagoi siihen. Eiköhän se mene aika pitkälti sen mukaan, mitä he lehdistä lukevat (ja omaksuvat tämän sitten omaksi, itse päätetyksi kannakseen). Jopa niin yksinkertaisen hölmö syy, kuin "no mulla on koneessa Windows" saattaa saada ihmisen ostamaan WP-luurin, "kun sekin on Windows".

Tuo vertaaminen Androidiin on sinänsä hupsua, että WP ja Android ovat niin täysin erilaisia. Android on paljon lähempänä mainitsemaasi Symbiania. Se on samalla tavalla sekava/monipuolinen. WP ja iOS taas ovat nämä oikeat kilpakumppanit. Molempien käytön pitäisi onnistua kädettömältä apinaltakin (ts. peruskäyttäjältä) ilman suurempia opetteluja. Kaikki on tehty idiootinvarmaksi.

Pitkäaikaisten Nokian käyttäjien siirtymisestä on paha sanoa. Melko hyvinhän WP on otettu vastaan, mutta Symppariin tottuneille N9:n jälkeen ei oikein löydy seuraavaa mallia Nokian piiristä. Voi tietysti olla, että Nokia ei tapakkaan Symbiania, vaan pitää sen mukana ja kehittää sitä. Mutta se nyt on täyttä spekulointia.

Ja eiköhän se sovellustilanne kehity sitten, kun puhelimien myynti kunnolla alkaa/nyt, kun laitekanta kasvoi selkeästi ja WP-puhelimia tungetaan kunnolla mainstreamiin. Tuskin iOS:llekään oli valtavaa sovelluskirjastoa, ennen kuin suuri yleisö oli sen "löytänyt".

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Sillattiis (vahvistamaton)

13

@8

Rampa WP 7.0 tuotiin suoraan ja ainoastaan kalliimpaan päähän. Niitä ei mainostettu ja niitä ei myyty(operaattorien ja jälleenmyyjien puolesta) asiakkaille. Ei pidä unohtaa kuinka tärkeää myyjien ohjeistukset ovat myynnin kannalta.

WP:n myyntiä enemmän olen huolissani Nokian myynnistä WP-laitevalmistajien keskuudessa. Veikkaan, että erottumisen taso selviää vasta WP8:n julkistuksessa. Kuitenkin tuntuu, että eniten Nokialla tapahtuu juuri tuolla halvemmassa päässä. Älypuhelinten ja featurepuhelinten ero kavenee kaventumistaan. Jos ei ole 3D-pelien harrastaja niin melko pian luurin, millä tekee kaiken mitä nyt älypuhelimella, saa helposti alle satasella.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keke! (vahvistamaton)

15

@12: "Varsinkin, kun WP on vielä näin lapsen kengissä, on paha sanoa miten suuri yleisö reagoi siihen."

WP:n juuret menevät jonnekin 200-luvun alkuun tai 90-luvun loppuun mm. kämmentietokoneiden puolesta, joten mielestäni "lapsen kengissä" on melko huono argumentti. Microsoftilla olisi siis ollut 5-10 vuotta Applea pidempään kuunnella asiakkaitaan ja tehdä toimiva mobiilikäyttöjärjestelmä.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

16

@15 WP ei ole sama kuin Windows Mobile. Yritä ymmärtää. WP:lla ei ole asemaa valtavirrassa, ennen tätä päivää sillä ei ollut kunnon edustusta puhelinmarkkinoilla ym. ovat syitä, miksi WP on "lapsen kengissä". Myös itse Windows Phone on hieman kesken. Toki Mangon myötä, paljon valmiimpi.

"Microsoftilla olisi siis ollut 5-10 vuotta Applea pidempään kuunnella asiakkaitaan ja tehdä toimiva mobiilikäyttöjärjestelmä."
Ja tämä tarkoittaa, ettei Microsoft pysty sitä jatkossakaan tekemään, vai? Vai mitä haet takaa?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keke! (vahvistamaton)

17

@16: Eihän windows 8:kaan ole sama kuin Windows 7, mutta tekijätiimi on varmasti sama, tekniikka pitkälti samaa, mutta päivitettynä. Windows 8:n juuret periytyvät ensimmäiseen dossiin asti. Kehitystä toki on tapahtunut. Aijemmista versioista tärkein asia mitä on seuraavaa käyttöjärjestelmää varten karttunut on nimenomaan tietotaito. Ja se jos mikä on periytynyt windows mobilesta asti. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Ja juurikin tuota tarkoitan. En toki ole ennustaja, mutta eivät ne ainakaan ole vielä saaneet tuota niiden laatikkodesigniä muutettua miksikään, vaikka siitä ei ole oikestaan muita kuin murska-arvioita.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Mmikkis (vahvistamaton)

18

@12 Oikeastaan kaikki mainitsemasi asiat ovat olleet jo olemassa kaikissa WP7 luureissa, eli ei tossa tullut mitään uutta syytä paitsi toi ilmainen navigointi.

ELi tähänkin asti on ollut ihmisillä windows eivätkä ole ostaneet windows luureja, tälläkin hetkellä on myös edullisimpia windows luureja eikä nekään myy.

"Ja eiköhän se sovellustilanne kehity sitten, kun puhelimien myynti kunnolla alkaa/nyt, kun laitekanta kasvoi selkeästi ja WP-puhelimia tungetaan kunnolla mainstreamiin. Tuskin iOS:llekään oli valtavaa sovelluskirjastoa, ennen kuin suuri yleisö oli sen "löytänyt"."

Tämä on sama oravanpyörä missä androit tabletit tällä hetkellä rämpii. Tabletit ei myy koska ei ole sovelluksia ja taas sovelluksia ei tule koska tabletit ei myy.

iOSin sovelluksista ei kannata puhua koska silloin se oli uus juttu ja sitä ei muilla ollut, appstore sai rauhassa kerätä asiakkaita/ohjelmia eikä toisilla valmistajilla ollu mitään vastaavaa ylivoimaa.

Nyt käyttjät valitsee helposti sen alustan missä niitä sovelluksia on NYT eikä tulevaisuudessa, siksi WP7:lle voi mahdollisesti käydä samoin kun android tableteille vai olisikohan käynyt jo?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
keke! (vahvistamaton)

20

@10: Juurihan oli se tutkimus, että oliko se 40 suosituinta mobiilisovellusta kattaa yli 90/100 ihmisen sovellustarpeet.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
WP lumia/lumi (vahvistamaton)

21

Lumia-nimen käyttö luo ainakin huomiota,ainakin Espanjassa se on NEGATIIVISTA!!.

Vastaa
Jarissimo
Jarissimo

22

@19 En minäkään nyt ihan vielä heittäisi niiden osalta pyyhettä kehään, mutta eihän tuo kovin kummoista tuo meno niiden osalta ole.

Tablettipuolella tosin onnistuu vielä erottuminen ja "innovoinneille" on tilaa, kun vaan olisi viitseliäisyyttä. Käyttäjäprofiilit Tabletteihin niin myynti alkaisi nousemaan, kuka ne ensimmäiseksi tuo, nostaa osuuttaan relusti. Ilman niitä tabletit ovat kuin rikkonaisia leluja, joilla ei uskalla tehdä mitään kivaa/hyödyllistä.. Minuakin huvittaisi tabletin osto, mutta enpä keksi sille käyttöä enenkuin sitä voi käyttää useampi kuin yksi ihminen.

Ja kyllä minusta tuntuu, että Nokia on nyt pahasti myöhässä. Turha tuoda ydinsotaan ritsaa..

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

23

@18 Tuttua ja turvallista Nokiaa tuskin oli WP luureissa aikaisemmin. Ja ilmaista navigointia on turha väheksyä. Se on monelle todella tärkeä ominaisuus. Google Maps ei "aivan" aja kunnon navigointisoftan asiaa. Ja jos esimerkiksi Siriä myydään iPhone 4S:n valttina, niin kyllä tuo Siri on aika surkea valtti ilmaiseen navigointiin verrattuna.

Ja WP-luurit ovat nyt aivan eri lailla tapetilla, kuin aikaisemmin. Se on tässä ratkaisevaa. Nyt niitä toden teolla pusketaan mainstreamiin. Onhan niitä malleja tullut ulos aikaisemminkin, mutta jonkun valmistajan "sivutuotteena", kun ne Nokialle ovat se päätuote. Hirveän moni ei ole varmasti edes aikaisemmin kuullut WP:stä, mutta nyt varmasti tämä nimi löytyy joka lehdestä ja mediasta. (Saatika, että ihmiset olisivat kuulleet Windows Mobilesta, joten sen nimi ei toimi varmastikaan painolastina.)

Ja sovellusten ja tulevaisuuden kehityksen kannalta olet luonnollisesti skeptinen (noin miedosti ilmaistuna). Istuthan "vastustajan leirissä". Itse olen melko positiivisella mielellä WP:n ja Nokian tulevaisuuden suhteen. Aika sitten näyttää, kumpi meistä oli oikeassa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
törötero (vahvistamaton)

27

Ei flashia, puolet vähemmän ram muistia kuin esim sgs2, vain 16 gigaa tallennustilaa, eikä voi laajentaa muistikortilla.
Skypeä eikä esim Spotifyta saa ainakaan toistaiseksi ladattua.
Hieno vehje!

Vastaa
Phiideer
Phiideer

29

@3 ja @10
Villi veikkaus, joka selittäisi Lumian halvemman hinnan N9:iin, olisi Microsoftin X määrä rahaa satsattuna per myyty/valmistettu laite; samalla idealla kuin xboxissa, että tuotto kerätään muualta.

@24

Voihan se pitää kutinsa, jollain Espanjan lukuisista murteista - itse asiassa löytyi tuossa väite, että sana löytyisi vahvasti romaanivaikutteisista murteista.

Vastaa
Tnoi
Tnoi

30

Jaksaa nämä trollit jostain käännöksestä itkeä. Varmaan about jokainen sana tarkoittaa jotain härskiä jollain toisella kielellä jos ruetaan kaivelemaan. Tuskin tuo tulee jarruttamaan myyntiä ollenkaan. Joku muu se on jos jarruttaa.

Hauska esimerkki näistä käännöksistä on Mitsubishin Pajero maasturi jonka nimi jouduttiin Espanjassa muuttamaan, sillä Pajero tarkoittaa siellä runkkaria. Noh myivät sitä sitten Espanjassa nimellä Perspano..

Vastaa
miksuh2
miksuh2

32

Sovelluskehittäjänä Windows Phone ei edelleenkään herätä innostusta. Qt-pohjabeb Symbian-, MeeGo- ja mahdollisestui Meltemi-kehitys on ne johon aion jatkosakin kekittyä.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

37

@36 Jep jep. Lahjontaahan tuo. Todella törkeää lahjontaa. Samalla tavalla kuin iCloud Apple-laitteen lisukkeena on lahjontaa.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.