Nokia Bellen jakelu alkoi

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 7.2.2012 14:37 Kommentteja (65)
Nokia Bellen jakelu alkoi Nokia on aloittanut tänään Nokia Belle -päivityksen jakelun N8:lle, C7:lle, E7:lle, E6:lle, X7:lle, C6-01:lle ja Orolle. Maa- ja puhelinkohtaiset saatavuustiedot löytyvät täältä.

Belle esiteltiin jo viime vuoden elokuussa Nokia 600:n, 700:n ja 701:n voimin. Näistä ensinnä mainittu ei tullut koskaan myyntiin ja se korvattiin myöhemmin Nokia 603:lla. Bellen piti saapua muille Symbian-puhelimille päivityksenä jo viime vuoden lopulla, mutta aikataulu venyi vuoden vaihteen yli.

Belleä ei jaeta OTA-päivityksenä, joten puhelimen päivitys pitää hoitaa tietokoneelle asennetun Nokia PC Suite -ohjelmiston kautta. Nokia Software Updater for Mac -ohjelmisto ei sovellu päivitykseen.

Edellä mainittujen puhelimien lisäksi päivitys on luvattu Nokia 500:lle. Ohjeet Nokia Belle -päivityksen tekemiseen löytyy alla olevasta videosta:


Lisää uutisotsikoita

65 kommenttia »

  1. jonir21 @ 7.2.2012 15:45

    Miksi uutisessa ei mainita E7:aa vaikka sekin sai päivityksen?

  2. Mielenkiintoista (vahvistamaton) @ 7.2.2012 15:52

    Lähti päivitykseen (E7). Mielenkiintoista.

    En tiedä tuleeko muille vastaan, mutta kun päivitys meni ehtojen hyväksymisen jälkeiseen steppiin niin ainakin mulle tuli virheilmoitus "Laitteessa ei ole SIM-korttia".
    Vähän aikaa meni ihmetellessä ja uudelleen aloittaessa, kunnes tajusin kokeilla irroittaa USB-piuhan irti ja takaisin siinä samassa ikkunassa. Ja avot, homma jatkui...

  3. pasla @ 7.2.2012 16:13

    N8 täällä, ja päivitys onnistui ilman mitään ongelmia, nyt vaan aikalailla kaikki asennetut ohjelmat hävisi ja kaikki asetukset saa laitella takaisin. Mutta kaikki muu on onneks tallessa :)

  4. teppoI @ 7.2.2012 16:27

    @1

    Jäänyt epähuomiossa mainitsematta. Korjattu.

  5. Kapishi @ 7.2.2012 17:04

    Täällä ainakin asentui myös Nokia Software Updater for Macilla.

  6. simsim4 @ 7.2.2012 17:05

    SAATANA!!! fruit ninja katos tosta vaan ja kalenteri merkinnät!!! SAATANAN MOKIA!!! Noh ainaki on hieno...

  7. Kaakatus @ 7.2.2012 17:20

    Siinä missä Anna asentui vanhan järjestelmän päälle on Belle täysin puhdas asennus. Ottakaa niitä varmuuskopioita kun päivitätte.

  8. pasla @ 7.2.2012 17:33

    7@

    NIin ois pitäny, mut asennusvaiheessa se rupesi ottamaan itsestään varmuuskopion, mutta ei ohjelmista! Oli jo myöhästä :)

  9. simsim4 @ 7.2.2012 17:35

    Kiitos kun muistutit onneks toi nokia ohjelma osas palauttaa ne hyvin toimii paitsi fruit ninja edelleen kadoksissa, noh ei se haittaa ku oon kopioinu sen koneelle. muute onko kukaan huomannu et puhelimen käynnistyessä ns. tunnari on muuttunu samoin viesti äänet ja kun mulla oli soittarina nokia tune niin seki muuttunu!(huonommaksi)

  10. teppoI @ 7.2.2012 17:37

    @5

    NSU for Macin sivujen mukaan ei pitäisi onnistua: http://betalabs.nokia.com/apps/nokia-software-updater-for-mac

  11. TUHKANE @ 7.2.2012 17:55

    6@ mutta jos hedelmä ninja katosi, niin senhän voi ladata uudestaan storesta. Ei mitään ongelmaa?

  12. tonttila @ 7.2.2012 18:07

    Niin muuttuuko muu ku ulkonäköä? Meinaan emännällä on tuo N8 että kannattaako päivittää.

  13. pasla @ 7.2.2012 18:29

    12@ ulkonäkö muuttu aivan mahtavaksi, käytettävyys paljon paremmaksi ja nopeutta tuli lisää.

  14. Tomppa12 @ 7.2.2012 18:37

    Eli käytännössä päivityksen saavat asennettua vaan Windows (ja Mac?) käyttäjät? Kiva kiva. Onneksi ei ole Nokiaa.

  15. mediatech @ 7.2.2012 19:04

    Mainitaan, että olisi tulossa myös Nokia 500 llekin, mutta kysymys, jos aikanaan pääsee päivittämään ton Bellen, niin saako samalla muutetua puhelimen kielen suomeksi, kun nykyisellään, valikosta suomea ei löydy, asun alueella, jossa ei suomi versiota ole kaupan.

  16. teme565 @ 7.2.2012 20:14

    On tätä odoteltukin. E7 päivittymässä nyt ja katotaas mitä tästä tulee.

  17. simsim4 @ 7.2.2012 21:04

    Kiva kun kaikki enkat ja saavutukset meni... Onneks kuitekin löyty syvältä puhelimen sisuksista.
    @11 sain sen ilmaiseksi siitä nokian kesä lahja kampanjasta ja en aio maksaa pelistä euroa ku saa ilmaiseksi!

  18. pasla @ 7.2.2012 21:21

    Minullakin oli hirveesti pelejä mitä sai just sillon ilmaiseksi storesta kun oli se kamppis, mut nyt pitäs maksaa... pitää jättää väliin.

  19. pekka1239 (vahvistamaton) @ 7.2.2012 21:56

    http://www.e7fanclub.com/2011/08/fruit-...bian3-anna.html <--- sieltä fruit ninja ilmaseks, lataa koneelle sitte purat, kaksoisklikkaa sis. tiedostoa niin Nokia PC suite asentaa. Löytyy kaikki ovi kaupan pelit ilmaseksi.

  20. figo10 @ 7.2.2012 21:57

    itse sain ainakin Angry Birsin joululahjan asennettua storesta uudestaan. Näkyi vanhojen latausten joukossa ja latasin vain uudelleen. Hyvin toimii. Hirveämmin en mitään pelejä ollut kyllä asentanutkaan.

    Suosittelen päivittämään, loistavasta kamerapuhelimesta tuli entistäkin parempi!!

  21. TNE (vahvistamaton) @ 7.2.2012 22:23

    Mac löytyy ja sillä on turhaan yritety N8:sia käyttää, ei toimi, ohjelmat ovat todella surkeita. Kokeilin sitten lainaamallani Windows-koneella, Suite asentui hitaasti, mutta kun kytkin puhelimen ohjelma ilmoitti, että oli tapahtunut jokin virhe, aivan juuri näillä sanoin ja sitten asennusohjelma lähti jälleen nyt korjatakseen edellisen asennuksen, hermo ei kestänyt odotella tuntia kauempaa vaan tyydyn toistaiseksi Anna-versioon puhelimessani. Surkeaa todella surkeaa !!! !!! !!!

  22. SGS2!!. (vahvistamaton) @ 8.2.2012 00:21

    Taisi vasta ALKAA Nokian BELLEILY!!. ;)

  23. Asiaa (vahvistamaton) @ 8.2.2012 08:46

    Mikä siinä voi olla niin vaikeaa? Osaatteko te ylipäätänsä tehdä yhtään mitään? Ongelma löytyy ku vilkaisette peiliin.

  24. TUHKANE @ 8.2.2012 08:58

    17@ Pöljä meet sinne storeen sinne omaan profiilin vai minne lie, niin siellä nälyy ostetut/ladatut, niin lataa sieltä vaan uudellleen.

  25. figo10 @ 8.2.2012 09:16

    nyt on kyllä N8 sen verran hienossa jamassa, että en tiä haluanko luopua koskaan... tsaijaijai! :)

  26. huoliamurheita (vahvistamaton) @ 8.2.2012 10:06

    Onko kellää samaa ongelmaa päivityksen jälkee: Flash videot ei toimi nokian TOISELLA videon toisto ohjelmalla... kuva tulee näkyviin mut mitää ei tapahu... kyse ei ole tavallisesta videon toisto ohjelmasta, mutta löytyy laitteesta kummiskin

  27. Tökkii (vahvistamaton) @ 8.2.2012 12:08

    Eipä pysty enää määrittämään kuin yhden sähköpostin! Ensimmäisellä sai listan eri posteista, toisella kertaa kysyy vain email-nimen ja salasanan. Tietysti idiootti yrittää niitä siihen samaan postitoimistoon! Annassa tämä vielä toimi, mutta ne asetukset on nyt bittitaivaassa.

  28. simsim4 @ 8.2.2012 12:21

    24@ Kun niitä kesäkampanjasta ladattuja sovelluksia ei oo ikinä näkynytkään siellä ladatuissa!

  29. OneMember @ 8.2.2012 16:10

    Tuli tuo asennettua N8:n ja ainoa harmittava seikka on kaikkien asennettujen softien uudelleenasetus.
    Sekä varmuuskopion (asennuksen tekemä) selaus läpi tutkien onko mitään tärkeätä unohtunut) vei aikansa.

  30. Tökkii (vahvistamaton) @ 8.2.2012 16:59

    Ei muuten lähde sähköposti poiskaan, että vaihtaisi toisen tilalle, kun kahta ei voi enää määritellä. Kiitos Nokia! Viimeistään perjantaina lähtee iPhone tilaukseen, se on menoa nyt 20v Nokialaisille. Nämä lähtee nyt elektroniikkakierrätykseeen.

  31. hylol @ 8.2.2012 17:03

    Tökkii@ jos et vaan osaa?

  32. figo10 @ 8.2.2012 18:28

    pötypuhetta, että ei voisi kuin yhden sähköpostitilin määrittämään. Työsähköposti ja henkilökohtainen on nytkin toiminnassa N8+belle yhdistelmän kanssa (heti ensimmäisenä piti asentaa). Widgettejäkin kaksi ja hienosti toimii.

  33. elMiguel @ 8.2.2012 19:43

    Omaan N8:n ei kyllä löydy vieläkään tuota päivitystä. :-(

  34. pasla @ 8.2.2012 19:56

    Joo kyllä pystyy useamman sähköpostitilin määrittämään.

  35. Timo1122 @ 8.2.2012 19:58

    Hyvinhän se pelaa mun Nokia c7 kassani tosi hyvin nettii en oo viel testannut, niinku nopeutta
    Lähetin tän mun iPad 2 desta

  36. Timo1122 @ 8.2.2012 19:58

    Hyvinhän se pelaa mun Nokia c7 kassani tosi hyvin nettii en oo viel testannut, niinku nopeutta
    Lähetin tän mun iPad 2 desta

  37. OneMember @ 8.2.2012 21:10

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti elMiguel: Omaan N8:n ei kyllä löydy vieläkään tuota päivitystä. :-( Sitä ei löydy automaattisesti puhelimen ohjelmiston päivitystyökalulla.
    Sun pitää laittaa luuri kiinni tietokoneeseen jossa on Nokia Suite ja sillä etsiä se päivitys.

  38. Jombba123 @ 8.2.2012 22:51

    Auttakaas suite nuubia...pystyykö sitä varn´muuskopiota jotenkin selaaman että sieltä vois palauttaa vain sen mitä haluaa takaisin?

    Ja jos nyt teen palautuksen suitella, niin mitä se itseasiassa palauttaa, Annan, vai ....?

    Nyt on siis belle päivitetty N8:aa.

  39. Kuveerty @ 9.2.2012 08:35

    Kylläpä ottaa päähän.. Vahingoitin microusb-porttiani puhelimesta jokunen kuukausi takaperin kun oli läppärissä kiinni piuhalla ja läppäri tipahti lattialle. Sen jälkeen joutunut vähän katsomaan että lähtee lataamaan, ja tietokoneeseen ei saa kiinni piuhan kanssa. Joten kauan odotettu Belle jää täten saamatta.

    No, onpahan syynä se yleisin vika älypuhelinten kanssa; ongelma nimeltä käyttäjä.

  40. Tökkii (vahvistamaton) @ 9.2.2012 11:44

    Kyllähn täälätä aina löytyy sitä tavallista sympatiaa: "et osaa ja pötypuhetta", joopa joo. Neljään luuriin olen nyt kaksi postia määritellyt ja tähänkin C7:aan pari kertaa. Tähän pelleen ei vaan nyt mene! Ei saa toista, eikä ensimmäistä pois (jää odottamaan vaikka päiväksi, ei virheilmoitusta), että aloittaisi alusta. Ei viitsisi koko asennusta tehdä uudelleenkaan. Vinkkejä kaipasin enkä vittuilua, kiitos!

  41. 3rd_party @ 9.2.2012 12:06

    @40 avaat maili-widgetin tai menet valikon kautta mailiin. Edelleen asetuksiin ja painat oikeassa alalaidassa näkyvää kolmen viivan rypästä ja valitset uusi postilaatikko.

  42. figo10 @ 9.2.2012 12:30

    @40 pahoitteluni, täällä vain tuntuu olevan liian usein noita samsung/apple trollejakin liikkeellä, että aina ei osaa oikein käsitellä viestejä.

    Itselläni siis N8 ja kaksi postilaatikkoa on luotuna.

    Valikko -> Sähköposti -> Uusi postilaatikko -> Valitaan listalta minkä haluaa -> tehdään määritykset.

    Ainakin itse tein tuolla tavalla kaksi lootaa ja antaisi näköjään tehdä vielä useammankin. En sitten tiedä onko C7 kohdalla jokin mennyt pieleen firmiksessä.

  43. figo10 @ 9.2.2012 12:39

    niin ja siis belle tietenkin käyttiksenä. :)

  44. Mahteri @ 9.2.2012 13:28

    @40/42 Kyllä ainakin allekirjoittaneella toimii c7 bellellä kaksi sp:tä ihan ongelmitta. Onko kyseessä jokin erikoisempi sähköpostin tarjoaja? entä mitä puhelin tekee jos haet widget-valikosta vaikka kokonaan eri kotinäytölle uuden sp-widgetin ja koitat sillä saada toisen sp:n toimimaan? itsellä hotmailin ja gmailin sp:t käytössä..

  45. Elkkuuu (vahvistamaton) @ 9.2.2012 16:14

    E7:aan latasin Bellen toissapäivänä, ja mahtavasti on toiminut! :)

  46. Tökkii (vahvistamaton) @ 9.2.2012 18:56

    No niin @40-@44, aina sama tilanne. Ihan sama millä tavalla yrittää tehdä toista lootaa. Se EI tosiaan kysy tässä luurissa toisesta kuin email-osoitteen ja salasanan. Siis tekee toista tunnusta siihen AIKAISEMPAAN postilaatikkoon! Exchange ja Gmail, molemmat oli Annassa käytössä ja toimi.

    Siis muotoilen kysymykseni uudelleen, että onko tässä tyhmässä käyttiksessä joku muukin korjauskonsti posteille kuin asentaa koko Pelle uusiksi? Siis millä saisi resetoitua postiasetukset. Se ei nimittäin edes poista sitä ensin luotua postia.Selvästi tässä meni joku bitti poikittain, vaikkei mitään virheitä tullutkaan asennuksessa.

  47. SamuKK (vahvistamaton) @ 9.2.2012 19:26

    @46

    Kyllä nyt sähläät itse jotain outoa, väitteesi ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Itsellni on Symbian Bellessä määritelrtnä 4 eri palveluissa olevaa postilaatikkoa, eikä niiden luomisessa ollut mitään ongelmaa. Kokeilin myös poistaa niitä, eikä siinä ollut minkäänlaista ongelmaa. Käytössä on sekä Gmail. Ovi, Saunalahti, että iman domainin sähköpostilaatikko, ja täysin ongelmitta toimii.

    Eli kyllä nyt haukut täysin perusteettomasti käyttistä.

  48. hannuyy (vahvistamaton) @ 9.2.2012 19:40

    @46

    > Se EI tosiaan kysy tässä luurissa toisesta kuin email-
    > osoitteen
    > ja salasanan.

    No mitä muuta sen sitten pitäs kysyä? Jos esim luot uuden gmail-postilaatikon, niin sähköpostiosote ja salasana ovat ihan riittävät tiedot. Kun kerran käytetään gmail-tiliä, niin miksi esim imap-palvelimen osote pitäs kysyä käyttäjältä? Eihän se ole käyttäjäkohAnen asetus ja se voidaan asettaa automaattisesti.

  49. Tökkii (vahvistamaton) @ 9.2.2012 20:14

    Herrat @47 ja @48: enkä sählää! Homma vaan ei tässä sattunut toimimaan, kuten teidän laitteissanne. En minä keksi syyttää kuin käyttistä, josta ei välttämättä tule toimivaa. Tässä EI voi määritellä erilaista tai samanlaista postia, koska sitä valintaa ei koskaan tule!!! Monastiko se pitää tähän kirjoittaa, että tekin mielestänne fiksut ja arvosteluun "oikeutetut" sen ymmärtäisitte???

    Miten sinä @46 luot firman Exchangeen yhteyden, jos et kerro missään sen osoitetta???? Ja kun tässä ei tule nyt edes sen postin tyypin valintaa missään! Annassa tuli, pellessä ei.

    Koettakaapa nyt ymmärtää, että mistä on kyse. Ja oisko jollain tosiaan vittuilun ja ymmärtämättömyyden lisäksi tai mieluummin tilalla joku niksi antaa?

  50. elMiguel @ 9.2.2012 20:39

    @37 näin olen juuri tehnytkin.

    Eipä löydy omaan N8:n vieläkään tuota päivitystä, emännän C7:n tuo kyllä löytyi.

  51. 3rd_party @ 9.2.2012 20:40

    @49 palautat tehdasasetukset, teet kaiken alusta ja jos ei edelleenkään onnistu niin toteat että käyttäjässä on vikaa.

    Kuten täällä on todettu, niin bellessä onnistuu peräänkuuluttamasi asia, joten joko asennus on mennyt sinulla poskelleen tai sitten et vaan osaa.

  52. Tökkii (vahvistamaton) @ 9.2.2012 21:36

    Täällä on niin kannustava ilmapiiri, että mieluummin juttelisin Jenkki-saittien kanssa, kuten teen muissa teknisissä asioissa. Niillä nyt ei tietenkään ole hajuakaan jostain Symbianista, joten teidän kanssa pitäisi jatkaa, rakkaat puhelinkiusaajani! Maassa maan tavalla?

    @50 on myöskin huomannut, että ei tämä niin stabiili käyttis ole tämäkään, ei yksikään ole. Muut sitten näyttää olevan niin Nokian aivopesemiä, että "se on käyttäjän vika". Ei ihme, ettei tuote tällä mentalitetilla parane, kun ei tunnusteta vikoja. Eihän niitä näin voi korjata ja siksikö Nokialaiset on kohta kaikki työkkärin jonossa?

    Eikö täällä ole yhtään, joka ymmärtäisi oikeasti auttaa tän softan kans? Mua ottaa päähän kaiken maailman iTunesit, mutta pakko kait siihen on siirtyä, kun siihen saa sentään tukea Jenkkisiteiltä!

  53. hylol @ 9.2.2012 22:07

    Tökkii lopetas nyt se trollaaminen ei ole enään hauskaa

  54. Tökkii!!! (vahvistamaton) @ 9.2.2012 22:15

    @53 mikä trollaaminen? Tunnen termin esim. Microsoftilta takavuosilta.

    Mulla on ollut vain Nokian puhelimia, nyt reilu 20v. Kahdelle lapselleni 4:stä on pitänyt hankkia Android ja iPhone, kun ei muu kelvannut. Itselle on kait pakko hankkia jotain muuta kuin Nokia. Androidi vuotaa, eikä päivity. Applen politiikasta en pidä, mutta on tukea saatavilla, vapaaehtoistakin sellaista. Mikä vittu tässä on trollausta?

  55. Mahteri @ 9.2.2012 22:43

    @Tökkii

    Niin siis koititko nyt jo tuota 3rd_partyn ehdottamaa tehdasasetusten palauttamista?

    asetukset-puhelin-puhelimen hallinta-alkuperäiset asetukset-palauta, tai jos ei tämäkään auta niin -poista tiedot ja palauta? Toki tällöin joudut laittelemaan kotinäytöt sun muut jälleen kuntoon, mutta kuitenkin näin saattaisi ilman uudelleenasennusta selvitä...

  56. figo10 @ 10.2.2012 00:06

    juu, jos ei auta muu niin sitten joudut resetoimaan. Mikäli sekään ei auta, niin koeta asentaa firmis uudelleen.

    Ei millään pahalla, mutta jotain siinä yksittäisessä juuri sinun omistamassasi laitteessa on pielessä, jos jokainen muu onnistuu tuossa asiassa. Joko siis firmiksen asennuksessa on mennyt jotain pieleen tai sitten spostin asennuksessa alunperin.

    Mikäli firmiksen uudelleen asennus / puhelimen resetoiminen ei auta, niin suosittelen ottamaan yhteyttä Nokian tukeen (http://www.nokia.com/fi-fi/tuki/yhteystiedot/) tai foorumilla(http://discussions.europe.nokia.com/t5/Nokia-Support-Discussions/ct-p/Nokia_Support_Discussions) voit myös koettaa kysellä asiasta.

  57. user_org (vahvistamaton) @ 10.2.2012 11:20

    46@
    >aina sama tilanne. Ihan sama millä tavalla yrittää tehdä toista
    >lootaa. Se EI tosiaan kysy tässä luurissa toisesta kuin email-
    >osoitteen ja salasanan.

    Ja ongelma oli missä ?

    > Siis tekee toista tunnusta siihen AIKAISEMPAAN postilaatikkoon!

    Miten niin ? vai oletko muokkaamassa vanhaa laatikkoa ?

    > Exchange ja Gmail, molemmat oli Annassa käytössä ja toimi.

    Yritätkö nyt luoda kahta Exchange tiliä ? siis Gmail Exchange tili ja jokin muu Exchange tili ? Luo Gmail IMAPina jos tarvit vain emailia. Jos firmajuttuja kokeile Microsoftin Toimistopakettia siihen, jos sitä kieli versioonsi on jo saatavilla.

    Toimiva yhteys tarvitaan tiliä luotaessa, jos ei yhteyttä käytettävissä voi olla takkuista.

  58. Tökkii vähemmän (vahvistamaton) @ 10.2.2012 22:19

    Meni tehdasasetusten palautuksella. Siinä vaan pitää keksiä, että miten saa KAIKKI puhelimesta lähtevät yhteydet pois päältä, jotta suostuu tekemään.

    Exhange näyttää menevän ENSIMMÄISENÄ määriteltävänä postina ja attribuutit on vähän outoja, joka voi olla kiinni myös sähköpostin asetuksista. Mielenkiinstoista, että Annassa oli Mail for Exchange ja tässä taas Activesync. No on tätäkin tullut joskus käytettyä ja muistin, että attribuutit annetaan vähän eri tavalla. Nyt toimii ja Gmail nyt toimii aina.

    Kiitos vinkistä. Operaattoripuolelta alkoi nyt löytyä keskustelua, että enpä ole ainut, jolle tämä on tapahtunut. Ja ompa tässä versiossa muitakin juttuja, välillä tökkää Bluetooth ja välillä häviää verkko. Korjaus nyt on Windowsista tuttu, boottaa laite.

    @57 täytyy sinulle tarkentaa, kun en ymmärrä tekstiäsi: kun Gmail oli tehty ekana, ei voinut tehdä enää muuta postia. Gmailiin pystyi lisäämään tunnuksia, mutta eri postien valinta oli hävinnyt.

  59. user_org (vahvistamaton) @ 11.2.2012 10:00

    58@
    >Gmailiin pystyi lisäämään tunnuksia, mutta eri postien valinta oli
    >hävinnyt.

    Miten tuo onnistuu ?

  60. Tökkii vähemmän (vahvistamaton) @ 11.2.2012 15:59

    59@ Voihan sinulla olla monta Gmail-tunnusta. Tämä osoitti koko ajan VAIN JA AINOASTAAN Gmailiin. Siis siihen ois kait pystynyt tekemään (=osoittamaan, tunnus tietysti tehtävä selaimessa) useampia posteja, mutta mitään muuta postia ei voinut valita, kun ne puuttuivat valinnasta. Siis valinta oli jo Gmailiin ja kysyi vain tunnuksen sekä salasanan. Prosessiskripti tai mikä sitä nyt ajaakin, oli jotenkin rikki tai jumissa.

    Päivityksessä ei tosiaan tullut mitään virheitä (ainakaan näkösälle), eikä mitään epänormaalia tilannetta. Näin vain oli ja edeltä näet, miten sen sai kuntoon.

  61. nokia pelle (vahvistamaton) @ 13.2.2012 18:19

    Aika Belleilyä tämä Nokia puhelimen päivittäminen!. B-)

  62. miksuh2 @ 15.2.2012 17:56

    @27, @30, @40, @46, @49 , @52, @54, @58, @60 - Tökkii

    Mitä hittoa sinä oikein selität? Suoraansanoen levittelet täysin perättömiä valheita, jotka ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Sun kommenteistasi tulee tunne, että ihan tahallasi levität vääröö tietoa. Nimimerkisikin viittaa siihen suubntaan.

    Symbian Bellessö pystyy aivan 100% varmasti luomaan useita sähköpostilaatikoita, jotka kaikki voivat käyttää samaa tai eri sähköpostipalvelua käyttäjän valinnan mukaan. Postilaatikoiden luominen onnistuu aivan ongelmitta. Samaten postilaatikoiden poistaminen onnistuu ongelmitta.

    Pitääkö sulle tehdä aiheesta youtube videeo kun et tunnu muuten suostuvan hyväksymään totuutta, vaikka tässä keskustelussa moni on sen sulle jo sanonut?

    Jos sulla muka oikeasti on jotain ongelmia, jota en usko, niin en kyllä käsitä miten olet onnistunut sähläämään niin ettet muka saa uusia postilaatikoita luotua tai poistettua.

    Uusien postilaatikoiden luominen tapahtuu näin:
    * Klikkaa Sähköpostikuvaketta

    * Ruudulle avautuu näkymä, jossa on listassa kohdat: Nimen haku, Asetukset, Uusi postilaatikko ja Käyttöohje. Kun olet luonut postilaatikkoja nekin näkyvät tässä näkymässä.

    * Klikkaa listan kohtaa Uusi postilaatikko

    * Seuraavaksi pitää valita mitä sähköpostipalvelua luotava postilaatikko käyttää. Ruudulle tulee lista yleisesti käytetyistä sähköpostipalveluista. Jos esim haluat lisätä gmail-postilaatikon, niin valitse listasta Gmail. Esimerkiksi itselläni listassa näkyy: Nokia Mail, Yahoo! Mail, Gmail, Hotmail, Exchange ActiveSync, Saunalahti, Velho, Netikka ja Muu. Jos haluat luoda Exchange-postilaatikon valitse listasta Exchange ActiveSync, tai vaihtoehtoisesti kohta Muu. Listan kohta Muu mahdollistaa sellaisten postilaatikoiden luomisen, jotka käyttää jotain muuta sähköpostipalvelua kuin mitä sähköpostiohjelma ehdottaa.

    * Valitse siis postilaatikon sähköpostipalvelu

    * Nyt sulta kysytään tarvittavat tiedot postilaatikon luomiseksi Se mitä tietoja käyttäjältä kysytään riippuu luotavan postilaatikon palvelutyypistä:

    *** Jos luot postilaatikon joka käyttää, jotakin tarjolla olevista sähköpostipalveluista (esim, gmail, hotmail jne), niin silloin sulta kysytään ainoastaan sähköpostiosoite ja salasana. Kaikki muut tiedot asetetaan automaattisesti.

    *** Jos haluat luoda exchange-sähköpostilaatikon, niin valitse palvelulistasta Exchange ActiveSync. Sen valittuasi sulta kysytään sähköpostiosoite, salasana, käyttäjänimi, toimialue jne.

    *** Voit myös luoda sähköpostilaatikon, joka käyttää jotain sähköpostipalvelua, jota sähköpostiohjelma ei itse tunne. Tälläisiä palveluita voi olla esimerkiksi oman domainisi sähköpostipalvelin, opiskelupaikan sähköpostipalvelin tai jokin julkinen sähköpostipalvelu. Luodaksesi tällääisen postilaatikon valitse sähköpostipalvelulistasta kohta Muu, josta mainitsin jo yllä. Kun luot tuollaisen sähköpostilaatikon, niin sinulta kysytään ensin sähköpostiosoite ja salasana. Sen jälkeen sinulta kysytään onko postilaatikko exchange-tyyppinen vai pop/imap -tyyppinen. Tämän jälkeen sulta kysytään esim imap-palvelimen tiedot.

    Eli älä jumaliste tule väittämään, että usean postilaatikon luominen ei muka onnistu ja ettei sulta muka kysytä tarpeellisia tietoja postilaatikon luomiseen. Jos noin muka on käynyt, niin olet kyllä itse sählännyt jotain. Jos esim exchange-postilaatikkoa luotaessa sulta kysytään vain sähköpostiosote ja salasana, niin sillon et ole valinnut Exchange ActiveSynciä postilaatikon palvelutyypiksi ja sillon saat syyttää ihan vain itseädi.


    Postilaatikoiden poistaminen tapahtuu näin:
    * Klikkaa Sähköpostikuvaketta

    * Ruudulle avautuu näkymä, jossa on listassa kohdat: Nimen haku, Asetukset, Uusi postilaatikko ja Käyttöohje. Kun olet luonut postilaatikkoja nekin näkyvät tässä näkymässä.

    * Postilaatikkoja voidaan nyt poistaa kahdella vaihtoehtoisella tavalla:

    *** Postilaatikko voidaan poistaa klikkaamalla listassa olevaa postilaatikkoa ja pitämällä sormi painettuna postilaatikon kohdalla kunnes ruudulle avautuu valinta "Poisra postilaatikko". Seuraavaksi klikataan kyseistä ruudulle tullutta valintaa.

    *** Toinen tapa poistaa postilaatikkoja on valita edellä mainitun näkymän valikosta (oikea alakulma) valinta "Poista postilaatikko". Valinnan jälkeen ruudulle avautuu valintadialogi-ikkuna, josta voidaan klikkaamalla valita ne postilaatikot, jotka halutaan poistaa. Lopuksi postilaatikoiden poistaminen hyväksytään klikkaamalla Ok-nappia

    Toivottavasti asia tuli nyt selväksi. Aiemmissa viesteissäsi esittämäsi väitteet ovat silkkaa hölynpölyä.

  63. e7Hyotpe @ 16.2.2012 23:46

    mulla hävis saapuneet postit exchange activesync myötä. Sähköpostien lähetys toimii, mutta saapuvat ei synkronoidu e7:kaan. Olisko tähän neuvoja... (aikaisempi mail for exchange toimi ok)

  64. nokia pelle (vahvistamaton) @ 23.2.2012 23:34

    @63 ALT,CTRL ja DELETE...vai oliko Lumia-malli kyseessä?.

  65. miksuh2 @ 24.2.2012 23:36

    Ensimmäiset Micro Softin toimistosovellukset on nyt saatavissa. Päivitys on asennettavissa puhelimen ohjelmistopäivitystyökalun kautta.

    http://aani.nokia.fi/2012/02/24/microso...-nokia-belleen/
    http://www.allaboutsymbian.com/news/ite...ased_for_No.php

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 419 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 448 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
alkaen 246 €
vertaa hintoja >>
Nokia 500 Nokia 500
alkaen 125 €
vertaa hintoja >>
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
alkaen 369 €
vertaa hintoja >>
Nokia C5-03 Nokia C5-03
alkaen 139 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Ace S5830 Samsung Galaxy Ace S5830
alkaen 183 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 92 €
vertaa hintoja >>
Apple iPhone 4S (16 GB) Apple iPhone 4S (16 GB)
alkaen 619 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen Arvostelussa HTC One S: HTC:n uusi tuleminen
Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto Testissä Lumia 710: Lumioiden keskihintainen vaihtoehto
Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus Arvostelussa Nokia Lumia 800 - uusi aluevaltaus
Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan Testissä Galaxy Nexus: Androidia parhaimmillaan
Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä Testissä Samsung Galaxy Note: parasta kahdella kädellä käytettynä

Tuoreimmat uutiset

WSJ: uuden iPhonen ruutu vähintään neljä tuumaa WSJ: uuden iPhonen ruutu "vähintään neljä tuumaa" (16.5.2012 20:26)
Applen seuraavassa iPhone-mallissa tulee olemaan aiempaa isompi näyttö, kertoo Wall Street Journal perustuen omiin lähteisiinsä. WSJ:n lähteiden mukaan Apple on tilannut näyttöpaneeleita aasialaisilta ....
Kommentteja (2)
HTC:lta vuotanut One S -mallin pikkuveli HTC:lta vuotanut One S -mallin pikkuveli (16.5.2012 14:54)
Eilen HTC julkisti edullisen Desire C -älypuhelimen, jonka Portugalin Vodafone oli ennenaikojaan lipsauttanut kevätkatalogiinsa. Heti seuraavana päivänä tarjolla on uutta vuotoa. Tällä kertaa ....
Kommentteja (2)
WSJ: Android 5.0 Jelly Bean tuo mukanaan useita Nexus-laitteita WSJ: Android 5.0 Jelly Bean tuo mukanaan useita Nexus-laitteita (16.5.2012 10:49)
Google on tuomassa markkinoille useita Nexus-laitteita seuraavan ison Android-julkistuksen myötä, väittää Wall Street Journal. Lehden lähteiden mukaan uudella strategialla pyritään yhtenäistämään ....
Kommentteja (9)
Videolla: Tizen todistaa HTML5:n suorituskyvyn Videolla: Tizen todistaa HTML5:n suorituskyvyn (16.5.2012 10:16)
Samsungin, Intelin sekä muiden alan toimijoiden kehittämä Tizen todistaa, että HTML5 on varteenotettava vaihtoehto mobiililaitteenkin käyttöliittymän toteutukseen. Tizen on tuorein avoimista ....
Kommentteja (7)
HTC:n julkaisematon budjettimalli lipsahti operaattorin mainokseen HTC:n julkaisematon budjettimalli lipsahti operaattorin mainokseen (15.5.2012 14:53)
HTC:n budjettiluokkaan sijoittuva HTC Desire C on lipsahtanut Portugalin Vodafonen kevätkuvastoon jo ennen puhelimen virallista julkistusta, uutisoi GSM Arena. Alle 200 euron hintainen Desire ....
Kommentteja (7)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Lumia 710 Nokia Lumia 710
Samsung Galaxy xcover Samsung Galaxy xcover
Nokia 500 Nokia 500
Nokia N9 (16GB) Nokia N9 (16GB)
Nokia C5-03 Nokia C5-03
Samsung Galaxy Ace S5830 Samsung Galaxy Ace S5830
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
HTC Desire S HTC Desire S

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.