Kiistelty venäläisbloggari Eldar Murtazin väittää, että Samsung on aloitamassa Galaxy S II - ja Galaxy Note -laitteiden Ice Cream Sandwich -päivitykset maaliskuun ensimmäisestä päivästä lähtien.
Murtazinin mukaan päivitysten aikataulu kuitenkin riippuu operaattorista ja alueesta, joten osa käyttäjistä tulee saamaan päivityksen vasta kuun alun jälkeen. Lisäksi twiitissä mainitaan päivitysten tapahtuvan odotetusti langattomasti OTA-menetelmällä tai Samsungin Kies-sovelluksella.
Vaikka Murtazinin ennustukset ovat aiemmin osuneet oikeaan melko vaihtelevalla menestyksellä, tällä väitteellä on hyvät mahdollisuudet käydä toteen. Samsung on aiemmin vahvistanut päivitysten tapahtuvan ensimmäisen neljänneksen aikana eli viimeistään maaliskuun loppuun mennessä.
Samsungin Galaxy S II -puhelimelle on jo vuotanut aiemmin testiversioita uusimmasta Androidista. Jos Murtazinin huhu pitää paikkansa, ensimmäiset ICS-päivitykset alkavat jo kolmen viikon kuluttua.
Android 4 aka ics for sgs2 will be officially available from march 1(depends from country/operator). Update over the air or using kies
? Eldar Murtazin (@eldarmurtazin) February 10, 2012








muppis @ 11.2.2012 14:16
Sitä odotellessa.,
JuutasTku (vahvistamaton) @ 11.2.2012 14:46
Olis hyvä jos tää homma toimii OTM:llä, vituttaa tuo kies. Ja eikö pystytä tekemään semmoista kiesiä joka toimis? Perkele kun menee taas hermo.
IlariJ @ 11.2.2012 15:17
On jo aikaki :))
pjtop (vahvistamaton) @ 11.2.2012 18:00
Itse laitoin eilen omaan Samsung ykkös-Galaxyyn ICS:n. Toimii aivan mainiosti. Lällislää Samsung. Silti kyllä taitaa Galaxy S III ilmestyä taskuun tänä vuonna.
ArttuH5N1 @ 11.2.2012 18:18
"Kiistelty" nyt on kovin vähäinen ja kiltti sana kuvaamaan kyseistä venäläisbloggaria. Uskottavuus minun silmissäni on yhtä suurta, kuin näillä kuuluisilla maailmanlopun ennustajilla.
bo (vahvistamaton) @ 11.2.2012 19:14
squi stna, se oikoluku ;) "meenstyksellä"
squi @ 11.2.2012 22:55
@6, korjattu. Jotenkin päässyt livahtamaan Wordin oikoluvun läpi :)
sgs3 odotellen... (vahvistamaton) @ 12.2.2012 04:37
Koska Maemo tai Harmattan ilmestyvät epävirallisten...päivitysten joukkoon,siis SGS2:lle?.
johku12 @ 13.2.2012 21:43
Samsungilta on galaxy sII puhelimelle julkaistu virallinen ICS päivitys joka on ladattavissa sammobile sivustolta missä julkaistaan samsungin stock päivitykset. Päivityksen versionumero on 4.0.3 ja käyttis asennetaan odinilla
sgs 3 odotellen... (vahvistamaton) @ 15.2.2012 02:53
Stock eli epävirallinen "piraatti" versio?.Juu ei kiinnosta.
johku12 @ 15.2.2012 10:46
Siis sammobile.com sivustolta on ladattavissa samsungin viralliset päivitykset. Voit vaikka katsoa, niin löydät puhelimesi käyttöjärjestelmäversion eurooppalaisten versioiden listasta. Katso puhelimen tiedot. Siellä käyttöjärjestelmä samsungin nimeämissystteemin mukaan on esimerkiksi xo*** ja 3 viimeistä "kasvavat" kun kyseessä on uudempi päivitys. Omassa galaxy s 1 esimerkiksi firmis voisi olla xxjvt seuraava olisi xxjvq jne. Tuosta listasta löytyy myös 4.0.3 firmis virallisena. Tosin tuo ei ole ensisijaisesti suomeen tarkoitettu vaan esim muuhun eurooppaan mutta virallinen päivitys anyways.
Lauzi @ 15.2.2012 12:20
Lainaus Sammobile.comista:
"If you want to know how we get our files, we can be quite simple, through websites and other forums.
It is true, that we get exclusive files regularly on our site."
En uskaltaisi väittää virallisiksi päivityksiksi, jos lähteinä on vain "nettisivuja ja foorumeita", eikä tuo "exclusive" varsinaisesti kerro mitään.
Varmaan on ihan toimivia firmiksiä, ei siinä mitään. Mutta Samsungin "virallisia" ne tuskin ovat.
johku12 @ 15.2.2012 13:01
jep, mutta tuolla ne firmikset on lajiteltu stock firmiksiin ja customeihin ja ne päivitykset on siellä stock osiossa enkä usko sitäkää että ne yrittäs väittää jotain stocki kamaks mikä ei oo koska ei nitten tartte
SGS2 omistaja (vahvistamaton) @ 16.2.2012 15:43
Sgs 2 on jo ostettu ja pian tulevat täällä Suomessa myyntiin jo 4G. mallit, Samsung tuomassa ensimmäisenä!. ;)
Bluejack @ 16.2.2012 21:58
Lainaus:johku12
samsfirmwaret ics:lle pohjautuu täysin beta julkaisuihin tällä hetkellä.
viralliset http://j.mp/w8IWbx täältä..
johku12 @ 17.2.2012 09:17
Jep, mutta ne on silti samsungin beta julkaisuja. Samoin sivustolta löytyy takaisinvedetyt bugiset päivitykset ym ja pitääkin olla perehtynyt, jotta tietää minkä käyttisversion sieltä asentelee, mutta sanoisin silti että suht turvallinen päätös asentaa se ics tuolta jo..
SGS2 omistaja (vahvistamaton) @ 18.2.2012 11:11
@16. Se "suht turvallinen päätös" ei riitä,jos haluaa olla varma asiasta!.
Piraatti ja aito ei ole läheskään sama,hiukan on eroa!!.
SCH-W880 (vahvistamaton) @ 18.2.2012 22:32
Toivottavasti Android ICS päivitys parantaa entisestää SGS 2 kameran laatua!!!.
http://www.mobile-review.com/review/camera-test-en.shtml
SGS 2 päihittää 8Mpix kameran laadullaan jo jopa Nokia N8 mallin 12Mpix kameran!.