*
 

Applen ja Samsung yrittävät sopia kiistansa toimitusjohtajien kesken

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 18.4.2012 12:39
Applen ja Samsung yrittävät sopia kiistansa toimitusjohtajien kesken Applen ja Samsungin toimitusjohtajat tulevat osallistumaan yhtiöiden välisen patenttikiistan sovitteluun, uutistoimisto Reuters kertoo. Sovitteluratkaisua pyritään löytämään Yhdysvalloissa käytyyn oikeusjuttuun, joka on osa yhtiöiden välistä laajempaa kiistaa puhelinten ja tablettien ulkoasusta sekä muista patenttiloukkausväitteistä.

Molemmat yhtiöt ilmoittivat eilen oikeudessa, että ne hyväksyvät neuvotteluiden aloittamisen. Yhtiöt myös hyväksyivät, että neuvottelut tullaan käymään korkeimmalla mahdollisella tasolla, eli muun edustajiston lisäksi molempien yhtiöiden toimitusjohtajat tulevat osallistumaan neuvotteluihin.

Päätös neuvotteluiden aloittamisesta on lupaava askel kiistojen selvittelyyn. Oma osansa lienee Applen nykyisellä pääjohtajalla Tim Cookilla, joka edeltäjästään poiketen ei ole vannonut tuhoavansa Androidia, vaikka siihen menisi yhtiön viimeisetkin varat.

Samsungin ja Applen kiistely eri maiden oikeusistuimissa on mobiilialan nykyisen patenttisodan näkyvimpiä ja isompia taisteluita. Yhtiöiden välillä käydään yhteensä yli 20 eri oikeuskäsittelyä kymmenessä eri maassa. Alkuperäinen syy kiistalle on Applen väite, jonka mukaan Samsung kopioi "orjallisesti" Applen iPhone- ja iPad-laitteiden ulkoasua omassa Galaxy-sarjassaan.
Tägit: Samsung Apple

Lisää uutisotsikoita

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
alkaen 319 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 496 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Apple iPhone (8GB)

Apple iPhone (8GB)

Amstrad "Plussat: +iPod Miinukset: -ei ole moniajoa -ei voi lähettää MMS-viestejä -tekstiviestejä ei voi poistaa yksitellen -tekstiviestitilassa ei näy montako merkkiä olet kirjoittanut -ei voi kuvata videota -vain 2mpix kamera ilman MITÄÄN valaistusta -ei voi käyttää modeemina -bluetooth ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa (22.5.2013 16:37)
Ilmoituskeskuksen puuttumista on pidetty yhtenä Windows Phonen pahoista puutteista. Sellaisen on kuitenkin huhuttu tulevan Windows Phone 8:aan päivityksen myötä, sillä Microsoft on vihjaillut ....
Kommentteja (5)
DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään (22.5.2013 12:38)
DNA järjestää tänään 22. toukokuuta kello 18.00 Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun, jota voi seurata ja kommentoida kuka tahansa DNA:n Google+-sivun kautta. DNA Jaakko Roppola ja Chief Engineer ....
 
Qualcomm on esitellyt seuraavan sukupolven 576 PPI näyttöjä Qualcomm on esitellyt "seuraavan sukupolven" 576 PPI näyttöjä (22.5.2013 11:42)
Qualcomm on esitellyt vaikuttavaan tarkkuuteen kykenevää Mirasol-näyttöä, joka voisi yhtiön mukaan teoriassa toimia esimerkiksi älypuhelimessa. PPI arvoksi kerrotaan 576, mikä on melkoisesti ....
 
Samsung ostaa osan korelaiskilpailijasta Samsung ostaa osan korelaiskilpailijasta (22.5.2013 10:55)
Samsung on ostamassa vähemmistöosuutta kilpailevasta puhelinvalmistajasta Pantechistä, kertoo Yonhap News. Niin ikään korealainen Pantech on maan kolmanneksi suurin matkapuhelinvalmistaja heti ....
Kommentteja (1)
Jolla videohaastattelussa: tuomme innovaation takaisin käyttäjäkokemukseen Jolla videohaastattelussa: tuomme innovaation takaisin käyttäjäkokemukseen (22.5.2013 10:52)
Jolla esitteli omaa puhelintaan ensimmäistä kertaa maanantaina ja Puhelinvertailu kävi paikan päällä haastattelemassa yhtiön myyntijohtaja Mikko Pyykköä, joka vastaili kysymyksiin yhtiön suunnitelmista ....
Kommentteja (2)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Nokia Lumia 900 Nokia Lumia 900
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.