*
 

Samsung ylsi ennätystulokseen

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 27.4.2012 10:25 Kommentteja (8)
Samsung ylsi ennätystulokseen Samsung Electronicsin mukaan sen yhdistetty käyttökate tammi-maaliskuussa oli historiallisen korkea, 5,85 biljoonaa wonia (3,90 miljardia euroa). Käyttökate kasvoi viime vuodesta 98 prosentilla. Nettotulos samana ajanjaksona oli 5,05 biljoonaa wonia eli 3,37 miljardia euroa.

Samsung ylsi ennätykseen vaikka puolijohde- ja televisiomyynti laskikin. Hyvä tulos on etenkin puhelin- ja näyttömyynnin ansiota. Yhtiön mukaan Galaxy Noten ja Galaxy S II:n kysyntä oli vahvaa vuoden alussa. Samsung odottaa tuloksentekokyvyn pysyvän vahvana tulevaisuudessakin.

Samsung ei julkaise puhelimien tarkkoja myyntimääriä, joten yhtiön asemaa matkapuhelinmarkkinoilla on hahmotettava tutkimuslaitosten analyysien pohjalta.

Strategy Analyticsin (SA) mukaan Samsung nousi alkuvuonna selväksi ykköseksi älypuhelimissa, joita korealaisvalmistaja toimitti sen mukaan noin 44,5 miljoonaa kappaletta. Apple toimitti samaan aikaan 35,1 miljoonaa ja Nokia 11,9 miljoonaa älypuhelinta. SA:n näkemyksen mukaan Samsungilla on 30,6 prosentin markkinaosuus. Nokian markkinaosuus on samaan aikaan tippunut 8,2 prosenttiin -- Nokia oli samalla tasolla viimeksi vuonna 2002.

IHS iSupplin mielestä Samsungin alkuvuosi ei sujunut aivan näin vahvasti, vaan jäi älypuhelimissa Applen taakse (32 miljoonaa toimitettua älypuhelinta). Kun huomioon otetaan kaikki matkapuhelimet, niin Samsung nousee iSupplin mukaan Nokian ohi markkinaykköseksi. Samsungin matkapuhelintoimitukset arvioidaan 92 miljoonaan kappaleeseen, kun Nokia jäi 83 miljoonaan. Nokia oli vuodesta 1998 maailman suurin matkapuhelinvalmistaja.

(Ylin kuva: Strategy Analytics; alimmat: IHS iSuppli)






Lisää uutisotsikoita

8 kommenttia »

  1. schannah (vahvistamaton) @ 27.4.2012 10:33

    Kiitos suomalaiset tästä! Tätä menoa Samsung perustaa parin vuoden päästä tänne puhelintehtaan, jossa te typerykset kasaatte komponentteja samaan tyyliin kuin mitä aasialaiset nyt tekevät. Huomatkaa, että myös samalla palkalla ja samoilla työehdoilla. Jatkakaa vaan samaan malliin... Itse boikotoin näitä aasialaisia juuri tästä syystä. Ja seuraavaksi taas joku juniorisamppa toitottaa, että kyllä ne Nokiankin puhelimet Aasiassa tehdään, osoittaen taas kokonaiskuvan heikon hallintansa.

  2. JuhaW @ 27.4.2012 10:51

    Suomalaistenko aikaansaantia tää olikin?

  3. peex @ 27.4.2012 11:36

    schannah ei varmaan sitten osta mitään elektroniikkaa?

  4. osakar94 @ 27.4.2012 13:17

    samppa-fanit voiki sitten kertoa tänneppäin, että mitä hyötyä oli tästä sampan "voitosta" meille ? Ei nimittäin ollu mitään.

  5. Jeva @ 27.4.2012 14:50

    @9 Ai...? Mitä hyötyä tuosta on Samsungin omistajille? Kerro toki! Saakeli kun taas astuin trolliin....

    @1 Miten tuo on Suomalaisten aikaansaannos? Ei se ole suomalaisten vika jos Nokia ei ole myynyt maailmalla koska ei panostanut oikeanlaiseen kehitykseen puhelinrintamalla. Tai sitten tääki oli oikeesti trolli...

    Noh, anyway. Jonkunhan aina siellä huipulla pitää olla. Onnea nyt Sampalle siitä sitten :D

  6. Kehityskelpoinen (vahvistamaton) @ 27.4.2012 14:57

    Niin, muistan vielä ajan kun ihmiset ostivat halvalla Samsungin simpukoita, jotka hajosivat ja jumittivat(Nokialaiset nykyään?). Siitä ajasta on vajaa 10 vuotta. Jossain kohtaa pitää uudistua ennen kuin kuolee pois. Se mitä Suomessa ostetaan Samsungeja ei vaikuta hirveästi miljarditulokseen ;D Ja muistetaan sekin vielä, että mitä enemmän muita puhelimia myydään, niin sitä enemmän nokialle maksetaan patenteista.

    Emme ole banaanivaltio, joka on vain yhden elinkeinon ihme. Pärjäämme ilman Nokiaakin. Espoo jää kaipaamaan Nokiaa eniten. Nokian on ennustettu nousevan vuoden 2014 puolella. Toivotaan että Nokia palaisi paikalleen. Altavastaajana on helpompi iskeä!

  7. akse @ 27.4.2012 18:05

    @11 itekkin ostin sampan simpukan itelle ja vaimolle.. halusin jonkun pienen näppärän puhelimen ja jotenkin silloin vieroksuin Nokiaa, koska se oli niin suuri ja mahtava ja kaikilla oli se. Nyt taas ei tulis mieleenkään ostaa Samsungia tai Applea.

  8. arivesa @ 28.4.2012 17:14

    @11:Nokialla on vähemmän patentteja hallussaan kuin Samsungilla tai Oraclella.Vanha Sam.varasimpukkani mallia -05 toimii erinomaisesti.Nytkin,toisin kuin suvun Nokiat tuolta ajalta.Kierrätetty nyt.Jokainen.
    Ja miten tähän voi kytkeä suomalaisuuden? Eihän täällä omisteta saati valmisteta Nokiaa nimeksikään.
    Ja:ainahan se Nokia nousee tulevaisuudessa,ikinä ei nyt.
    Vuosi sitten piti nousun alkaa vuodenvaihteessa.Meni jo.
    JO:n mukaan seuraavassa,ja sinun mukaan vielä vuotta myöhemmin.
    Ei ihme,että reittaajat ja pörssi ei enää odota.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Apple iPhone (8GB) Apple iPhone (8GB)
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
HTC One HTC One
alkaen 688 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 236 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 80 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia X3-02 Touch and Type

Nokia X3-02 Touch and Type

Bodomed "ominaisuudet ja hinta kyllä kohtaavat tässä puhelimessa! +kosketusnäyttö reagoi nopeasti +Wlan +5mpx kamera +Akun kesto viikon verran +kestävä puhelin -kaiutinrätisee jonkun verran kun puhuu kaiuttimeen -ei salamaa kamerassa -ei nopeaa muistikortin vaihtoa, joutuu aukaisemaan takakannen! ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Kommentti: Jolla tarvitsee pikaisesti tuulta purjeisiin, jos mielii onnistua Kommentti: Jolla tarvitsee pikaisesti tuulta purjeisiin, jos mielii onnistua (23.5.2013 15:50)
Jolla esitteli yhtiön ensimmäisen puhelimen maanantaina ja julkaisutilaisuuden jälkeisessä juhlassa näkyi, miten yhtiön työntekijät olivat ylpeitä aikaansaannoksestaan. Ylpeyteen onkin aihetta. ....
Kommentteja (6)
WSJ: HTC One myynyt jo viisi miljoonaa kappaletta WSJ: HTC One myynyt jo viisi miljoonaa kappaletta (23.5.2013 15:06)
Taiwanilaisen HTC:n ongelmat eivät tunnu loppuvan millään ilveellä, sillä laskeneen puhelinmyynnin lisäksi yhtiön johtajat ovat alkaneet etsiä uusia haasteita. Pimeässä hapuilevalla yhtiöllä ....
Kommentteja (6)
HTC:lla pakka sekaisin, pomot jättävät talon joukolla HTC:lla pakka sekaisin, pomot jättävät talon joukolla (23.5.2013 12:28)
HTC on lyhyen ajan sisällä menettänyt useita tärkeitä johtajia erityisesti Yhdysvaltain toiminnoistaan mutta myös kotimarkkinoillaan Aasiassa. Parin kuukauden aikaan yhtiöstä on lähtenyt jo ....
Kommentteja (1)
Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa (22.5.2013 16:37)
Ilmoituskeskuksen puuttumista on pidetty yhtenä Windows Phonen pahoista puutteista. Sellaisen on kuitenkin huhuttu tulevan Windows Phone 8:aan päivityksen myötä, sillä Microsoft on vihjaillut ....
Kommentteja (13)
DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään (22.5.2013 12:38)
DNA järjestää tänään 22. toukokuuta kello 18.00 Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun, jota voi seurata ja kommentoida kuka tahansa DNA:n Google+-sivun kautta. DNA Jaakko Roppola ja Chief Engineer ....
 
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Sony Xperia S Sony Xperia S
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.