*
 

Eduskunta kielsi kännykkäliittymien puhelinmyynnin

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 10.5.2012 17:38 Kommentteja (20)
Eduskunta kielsi kännykkäliittymien puhelinmyynnin Eduskunta on kieltämässä kännykkäliittymien puhelinmyynnin kolmen vuoden määräajaksi. Kiellon on tarkoitus astua voimaan kesällä. Väliaikaista kieltoa perustellaan puhelinmarkkinoinnin kohdalla ilmenneillä ongelmilla, sillä erityisesti ikääntyneillä on asiakkailla on ollut vaikeuksia hahmottaa sopimusehtoja puhelinkeskustelun perusteella.

Liittymien myynti puhelimen välityksellä olisi edelleen sallittua asiakkaan omasta pyynnöstä ja operaattorin omien asiakkaiden tapauksessa. Laki kieltää myös teleoperaattoreiden nykyisin harrastaman asiakkaiden takaisin houkuttelun erilaisilla tarjouksilla silloin, kun asiakas on vaihtamassa numeronsa toiselle operaattorille.

Ylen mukaan ongelmia on ollut esimerkiksi siinä, että asiakkaan nykyinen liittymä on saatettu irtisanoa jo pelkän puhelinkeskustelun perusteella, jolloin asiakas on uutta liittymää odottaessaan jäänyt ilman toimivaa liittymää useiksi päiviksi.

Myös perustuslakivaliokunta otti asiaan kantaa, sillä sen tulkinnan mukaan myös markkinointi kuuluu sananvapauden piiriin, vaikkakaan kyseessä ei ole sen ydinalue. Valiokunta päätti kuitenkin hyväksyä lain sillä perusteella, että kyseessä on väliaikaiseksi tarkoitettu toimenpide. Ylen mukaan valiokunta olisi mieluummin parantanut tilannetta valvomalla paremmin lain noudattamista numeronsiirtojen yhteydessä.
Tägit: puhelinmyynti

Lisää uutisotsikoita

20 kommenttia »

  1. Jupsu @ 10.5.2012 17:59

    Kuuluuko tämän piiriin myös siis ne kun vaihat operaattoria ja nykyinen operaattorisi laittaa viestiä että soita numeroon niin tarjoamme paremman tarjouksen, jos tarkottaa niin aika huono, sillä sain juuri älyttömän tarjouksen kun jäin vanhalle operaattorille.. 2000min puhetta, 1000 tekstiviestiä ja maksiminopeuksinen netti 15€/kk, tuollaisia tarjouksia ei muuten kyllä saa!

  2. CarpeDiem^ (vahvistamaton) @ 10.5.2012 19:12

    Laki kieltää myös teleoperaattoreiden nykyisin harrastaman asiakkaiden takaisin houkuttelun erilaisilla tarjouksilla silloin, kun asiakas on vaihtamassa numeronsa toiselle operaattorille.

    Vittumaisesti vaikuttaa siltä...
    Paitsi aiemmin mainitaan ettei laki kiellä omienasiakkaiden soittamista, joten ilmeinen porsaanreikä ?

  3. Jupsu @ 10.5.2012 19:15

    niin ja se että saako vielä txt lähettää ja itse soittaa mutta he eivät saa soittaa? monimutkaista..

  4. arcci (vahvistamaton) @ 10.5.2012 19:16

    @1 Kyllä tarkoittaa, tuo operaattorilta saatava "winback" tarjous sisältyy lakiin. Lakihan koskee vain ja ainoastaan "numsi" kauppoja eli numeronsiirtoja toiselta operaattorilta toiselle. Jos joku kuvitteli ettei tarvitsisi minua tai muita Elisan työntekijöiden tuputtamista kuunnella enää on hyvinkin väärässä, toiminta jatkuu kaikkien muiden tuotteiden osalta vielä rajummin. Jos haluaa halvemman liittymän puhelimitse niin kannattaa ottaa se itse esille kun joku soittaa matkapuhelin operaattorilta. ps. Kampanjat ovat oikeasti ihan hyviä, esim pakettiliittymä -50% 24kk ilman määräaikaista sopimusta.

  5. blizzu @ 10.5.2012 19:30

    Ja taas kaadettiin satoja työpaikkoja suomesta ja pari firmaa pistettiin nurin. Ei mua oo vielä ainakaan häirinnyt paremmat hinnat ja paremmat tarjoukset...

  6. Jupsu @ 10.5.2012 19:33

    5@ jep sama täällä, itseäni kyllä harmittaa kun koskaan en niitä puheluita ole edes saannut, syynä varmaan salainen numero, mutta ymmärrän myös pointin, jouduin tuossa juuri pari kk sitten perumaan isovanhempieni tilaamat liittymät kun myyjä oli puhunut sitä sun tätä ja isovanhemmat tajunneet puoltakaan ja vastanneet kyllä, eikö tuohon voisi mielummin soveltaa jonkin ikärajoituksen? tai esim että voit erikseen kieltää kun liittymän avaat tms että tuo liittymien telemarkkinointi kielletään, sitten siitä menisi kaikkien operaattoreiden tietoon.. tai esim jokin ikäraja esim 60v vanhemmille ei soiteltaisi? nojoo.. ei voi mitään..

  7. CarpeDiem^ (vahvistamaton) @ 10.5.2012 20:14

    @3 Ei varmaankaan estä txt lähettämistä jossa pyydetään asiakasta soittamaan, sillä silloinhan se on asiakkaan itsensä päätettävissä soittaako siihen vai ei...
    Toivottavasti näin...

  8. arcci (vahvistamaton) @ 10.5.2012 21:25

    @jupsu
    Ammattisalaisuutena pidetyn asian voin kertoa, että kannattaa ottaa itse yhteyttä operaattorisi asiakaspalveluun ja valehdella että olet saanut tarjouksen kilpailevalta operaattorilta, ja kysyä että onko teillä tarjota mitään. Näin ainakin saunalahti antaa 100% varmasti puhepakettisi puoleenhintaan seuraavaksi vuodeksi. Ja tuosta ikä hommasta sen verran että ainakin elisalla on tapana kontaktoida lähiomaista jos asiakas on syntynyt ennen vuotta -37.

  9. jartar @ 10.5.2012 21:55

    Erittäin hyvä juttu. Vielä kun nettiliittymien (erityisesti mokkulat) myynti saadaan kiellettyä kännykän välityksellä niin ollaan jo aika hyvässä pisteessä. Puhelinmyyjät ovat jo kauan aikaa kaivaneet verta nenästään ja nyt saivat sen mitä ansaitsevatkin...

  10. user_org (vahvistamaton) @ 10.5.2012 22:42

    8@
    >ja tuosta ikä hommasta sen verran että ainakin elisalla on tapana
    >kontaktoida lähiomaista jos asiakas on syntynyt ennen vuotta -37.

    Eihän Elisa edes uus myy Elisa mobiilia kuluttaja-asiakkaille.

  11. dRD @ 10.5.2012 22:46

    Saunalahdesta kun ei muuten ole mitään pahaa sanottavaa, niin pakko avautua kuitenkin tästä vanhuksille tapahtuvasta puhelinmyynnistä. 88v mummoni puolesta olen viimeisen vuoden sisään saanut selvitellä kahteenkin otteeseen, kun on myyty hänelle liittymä, vaikka DNA:nn kytkyä on vielä vuoden verran voimassa. DNA:lta tupsahtanut ilmoitus, että pitäis kansaneläkkeestä lohkaista parisataa että kuitataan loppukytky pois, niin ei ole paljoa naurattanut. Ja markkinointikielto vaatii kuulemma ihmisen itsensä soittamisen johonkin automaattiin, ei onnistu valtuuttaminen tms, joten sekään ei ole ollut vaihtoehto. Tiedän kyllä, että eiväthän operaattorit yleensä itse noita myy, vaan joku puhelinmyyntifirma, mutta operaattori ne myyntikeinot ja -tavat loppupeleissä siunaa kuitenkin.

    Joten, sitä saa mitä tilaa, sanoisin.

  12. 7vuotta (vahvistamaton) @ 10.5.2012 22:49

    olen 7v turkulainen,mikä on laki? :DD

  13. perhana @ 10.5.2012 23:04

    Tuo vanhuksille pakkomyynti on käynyt kyllä sujuvasti muiltakin kuin saunalahdelta, eräs vanha sukulaisrouva jokin aika sitten pyysi minua katsomaan saamaansa "sopimustarjousta" ja kertoi että DNA:n puhelinmyyjä oli yrittänyt kaupata hänelle liittymää ja hän oli sanonut että ei tee mitään kauppoja puhelimessa, jolloin oli sitten myyjän kanssa sovittu että sieltä laitetaan tarjous kirjeessä luettavaksi.
    Tätä "tarjousta" lukiessani sitten totesin että kyllähän tämä näyttää olevan selkeä tilausvahvistus uusine sim-kortteineen eikä mikään tarjous, ja mummeli ei sitä millään uskonut vaan väitti ettei hän ole mitään kauppoja vielä sopinut vaan pyysi laittamaan tarjouksen kirjallisena... parin päivän päästä hän sitten sai tekstiviestin jossa kehotettiin vaihtamaan uusi sim-kortti puhelimeen koska vanha liittymä katkeaa kahden tunnin kuluttua.

  14. KalikoJak @ 11.5.2012 00:22

    @11 samaa mieltä. Täysin itse aiheutettu koko soppa. Toivotaan, että oppivat.

  15. Curvy2 @ 11.5.2012 03:24

    Minusta ensin voidaan ottaa markkinointimielessä yhteys asiakkaaseen, ja hänen annettua tietonsa,jonka he jo muutenkin tietävät ja asiakkaan lähetettyä allekirjoituksella varustettuna A4-sopimuspaperin yhtiöön, niin silloin toimitaan oikein.
    Esim. Kuulovammaiselle ukolle tai mummolle soitetaan, ja vanhukset vastaavat "Nii, kyllä,kyllä, niinhän se on", vaikkeivat kuule puhelusta mitään. Aivan sama näillä lehtikauppiailla, minulla aihettanut jo sen, että en vastaa kuin tutuille.
    Tälläsen bisneksen tekijän voisin viedä saunan taakse tärkeisiin liikeneuvotteluihin. Kysäisin vielä, että voinko käyttää kytkykauppana tota sun uutta Audias?...kyllä, kyllä niinhä se on. Tulis vastaus sen jälkeen.

  16. Lumikki @ 11.5.2012 07:32

    Miten puhelinmyynnissä kännykkäliittymien myynti eroaa muusta puhelinmyynnistä? Samaa huijausta ja paskaa se kaikki puhelinmyynti on.

  17. emagdnim @ 11.5.2012 10:17

    @12, olet ala-ikäinen. Sinun kanssa ei voi tehdä sopimuksia. Ei ainakaan ilman vanhempiesi allekirjoitusta.

  18. panther4 @ 11.5.2012 13:02

    joo hyvä päätös kerrankin eduskunnalta. itellä menny monta kertaa hermot noihin liitymä kauppiaisiin. viimeks suuttui saunalahden liittymän kaupustelija. kun en huolinut netti enkä puhelin, liittymää. 15 minuttia väiteltiin dnan ja saunalahden hinnoista. ja kun sanoin koko ajan että en vaihda. niin se löi lopuksi luurin korvaan.

  19. Kylanmies @ 11.5.2012 13:22

    Muutama kommentti aikaisempiin puheenvuoroihin:

    @9 Toisin kuin useimmissa lehtimyyntifirmoissa, ainakin Saunalahdella puhelut nauhoitetaan. Mikäli asiakas kokee tulleensa huijatuksi, niin suosittelisin ottamaan yhteyttä myyjään ja jos ei sitä kautta homma selviä, niin sitten poliisiin. Sanallinen sopimus on sitova Suomen lain mukaan ja jos voidaan nauhalta selvittää, että sopimus perustui virheellisen tiedon antamiseen, niin kauppa voidaan purkaa.

    @10 arcci tarkoitti varmaan Elisa-konsernia. Saunalahdella on siis sama käytäntö.

    @11 Saunalahdelle voi tehdä suoramarkkinointikiellon Saunalahden verkkosivujen alalaidasta löytyvän linkin kautta: https://oma.saunalahti.fi/settings/TelemarketDenial
    Henkilökohtaisena mielipiteenä sanoisin, että tuossa tapauksessa ottaisin itse mummoni liittymän omistukseeni ja siirtäisin mummon käyttäjäksi ja pitäisin laskutusosoitteen ennallaan. Tällöin mummo ei voisi mennä tekemään mitään sopimuksia liittymäänsä koskien, eikä sille varmaan tarvetta olekaan?

    @13 Minä en ymmärrä miksi ihmiset ei vie näitä poliisitutkintaan. Minä ainakin veisin, jos minulle tehtäisiin samoin. Mitä olen asiakkailta kuullut, niin ihan pelkästään perään soittamalla on monet saaneet ihan huomattaviakin korvauksia, koska ei ne firmat oikeasti tuollaiseen markkinointiin kannusta vaan se on ihan niiden myyjien omaa ahneutta, että koittavat höpläyttää vanhoja ihmisiä. Monissa firmoissa valitettavasti laadun tarkkailu on vaan vielä, niin lapsen kengissä, että tuollaisen epäasiallisen toiminnan huomaamiseen kestää liian kauan. Tätähän perustuslakivaliokunta halusi korjattavan ja olen siinä kyllä aivan samoilla linjoilla.

    @14 Eivät varmasti opi, sillä tämä on operaattorien kannalta hyvä laki. Se vähentää kilpailua ja mahdollistaa täten suurempien katteiden ottamisen asiakkailta. Kolmen vuoden päästä homma alkaa taas alusta ja jos lainsäädäntö ei ole muilla tavoin kehittynyt, niin todennäköisesti tänä väliaikana on pikemminkin hyvät käytänteet ehtineet unohtua ja numsityrkytys vanhuksille tuottaa entistä enemmän ongelmia.

    @15 Sanallinen sopimus on lainvoimainen. Minustakin lainsäädäntöä voitaisiin tältä osin muuttaa, niin että vaadittaisiin joko allekirjoitus tai esim. hyväksyntä verkkopankkitunnuksilla, mutta jostain syystä eduskunta ei halua tähän mennä. En ole kuullut keneltäkään, että miksi.

    @16 Sekä lehtiä, että kännykkäliittymiä kaupanneena voin sanoa, että kyllä lehtimyynti on paljon pahempaa kusetusta. Kännykkäliittymiä kaupatessa useimmiten kuitenkin tarjotaan säästöä asiakkaalle. Lehtiä myytäessä taas "ilmaisia" lehtiä, joiden postimaksut ovat sitä kokoluokkaa, että niillä lähettäisi ne lehdet jo vaikka Kiinaan asti. Jälkimmäistä markkinointitapaa en suostunut itse käyttämään, jonka takia lopetin lehtimyynnin, kun ei rehellisellä meiningillä mennyt tarpeeksi kaupaksi.

  20. user_org (vahvistamaton) @ 11.5.2012 15:01

    19@
    >Toisin kuin useimmissa lehtimyyntifirmoissa, ainakin Saunalahdella
    > puhelut nauhoitetaan.

    Totta, mutta niitä käytetään asiakkasta vastaan ja uhkailuu, asiakkaan on niitä vaikea, ellei mahdoton saada.

    >Sekä lehtiä, että kännykkäliittymiä kaupanneena voin sanoa, että
    >kyllä lehtimyynti on paljon pahempaa kusetusta.

    Pahentunut lehtimyyntikin, siinä sentäs voi myyjän aloittaman kaupan perua kun huomaa että lehtiä alkaa tulemaan. usein myös oninstuu. Telepalveluiden myynnissä voi käydä niin että ei saa peruttua ja voi olla toimimaton palvelu, jolla paljon isompi merkitys kuin jonkin lehden tulemisella ja tulematta jäämisellä.


    Ala sai sitä mitä oli kerjännyt vuosia, eivät voi syyttää kuin itseään (toisiaan)

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 360 €
vertaa hintoja >>
HTC One S HTC One S
alkaen 395 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia X3-02 Touch and Type

Nokia X3-02 Touch and Type

Bodomed "ominaisuudet ja hinta kyllä kohtaavat tässä puhelimessa! +kosketusnäyttö reagoi nopeasti +Wlan +5mpx kamera +Akun kesto viikon verran +kestävä puhelin -kaiutinrätisee jonkun verran kun puhuu kaiuttimeen -ei salamaa kamerassa -ei nopeaa muistikortin vaihtoa, joutuu aukaisemaan takakannen! ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi (19.5.2013 20:51)
AfterDawn etsii yhteistyössä Samsungin kanssa jäseniä AfterDawnin testiryhmään, jonka ideana on saada oikeita käyttäjäarvioita Samsung Galaxy S 4:sta suoraan AfterDawnin käyttäjiltä. Valitsemme ....
Kommentteja (13)
Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (10)
Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä (16.5.2013 17:40)
Applen App Store on yhtiön mukaan saavuttanut 50 miljardin latauksen rajan. Google ennätti juuri eilen ilmoittaa Androidin Play-kaupan yltäneen 48 miljardiin sovelluslataukseen, joten Applen ....
Kommentteja (7)
Microsoft: Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan Microsoft: "Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan" (16.5.2013 15:18)
Microsoft on vastannut Googlen aiemmin esittämään vaatimukseen Windows Phonen tuoreen YouTube-sovelluksen poistamisesta jakelusta. Googlen mukaan sovellus rikkoo useita YouTuben rajapinnan ehtoja, ....
Kommentteja (32)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
HTC One S HTC One S
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.