*
 

Nokia myi New Yorkin päämajansa

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 21.5.2012 14:00 Kommentteja (15)
Nokia myi New Yorkin päämajansa Luottoluokitusten laskuista ja "kassakriisistä" kärsivä Nokia on myynyt New Yorkin päämajansa bioteknologiayhtiö Histogeneticsille.

Nokia käytti aikoinaan päämajan kunnostukseen 30 miljoonaa dollaria ja se myytiin nyt eteenpäin 12 miljoonalla. Nokialla on Yhdysvalloissa 27 toimistoa. Toukokuun alussa uutisoidun tiedon mukaan Nokia joutui maksamaan New Yorkin osavaltiolle 420 000 dollarin suuruisen tukisumman takaisin, koska se ei onnistunut työllistämislupauksissaan.

Nokia kertoi siirtävänsä Aasian päämajansa Singaporesta Pekingiin vuoden alussa. Pari viikkoa sitten uutisoitiin, että Nokia luopuu Ruoholahden toimipisteestä.
Tägit: Nokia

Lisää uutisotsikoita

15 kommenttia »

  1. Jarissimo @ 21.5.2012 14:30

    Tähänkö on tultu? 6v sitten kunnostettiin 30miljuunalla ja nyt myydään koko paska 12 millillä.. Paljonkohan Noksu pulitti tuosta aikoinaan?
    Pulju pöytälaatikkoon? Way to go Elop!

  2. joksak @ 21.5.2012 15:08

    Aijaa ja niinkuin millään mulla firmalla ei olisi mennyt täysiä 6 vuotta sitten ja nyt ollaan rahallisessa pulassa? Elop lienee syypää mm. Kodakin jamaankin ja varmaan Kreikankin ahdinkoon? Jos et ole huomannut niin meillä on täällä maapallolla jonkinasteinen talouskriisi meneillään.

  3. Jarissimo @ 21.5.2012 15:15

    No toki on kriisi päällänsä.. Nokian kriisi vaan syveni kummallisesti heti Elopin tultua taloon!

    Onko Elop siis myös Kodakin toimitusjohtaja (Sopisi kyllä kuvioon kun osasivat hekin kehittyä vauhdilla digitaalisessa maailmassa.. heh.. Vilimit on tulleet jiätäkseen!)

    Ja olikos Elop Kreikan hallituksessa tai jotenkin sidoksissa Kreikkaan tai edes EU:hun tms..

  4. upap @ 21.5.2012 16:09

    Nokia kriisi syvenee mutta eipä siitä eloppia voi syyttää. Älypuhelimet ovat _se juttu_ nykyään ja nokia ei ylimielisyyttään päässyt niihin mukaan ja altavastaajana on vaikeaa + nokia ei myöntänyt virhettään ja jatkoi pään seinään hakkaamista.

    Jos joskus nokia olisi ottanut kosketusnäyttö puhelimet ja applen tosissaan niin nykymaailma olisi täysin erilainen (puhelimien osalta)

  5. Hoijari @ 21.5.2012 17:40

    Kannattaa ottaa huomioon se, että Elop tekee sen mitä hallitus käskee.

  6. arivesa @ 21.5.2012 21:28

    @6 Totta tuo.Mikä lie päämäärä?

    @5 Katsoin juuri DWelleltä,kuinka saksalaiset vihaavat Nokia-nimeä,tökerön ja ylimielisesti hoidetun Bochumin tehtaan lopetuksen vuoksi. Nie wieder ein Nokia-handy!
    Ei ihan pieni markkina,tuo.

    Nokia itse totesi ohjelmisto-osaamisensa riittämättömäksi.
    Osat pitää kaikki ostaa.Ja valmistuskin.

    Substanssi puuttuu,minkä kurssi ja reittaukset kertovat selvästi.
    Eipä juuri mahista nousuun.Sääli.

    Mitä raunioille rakentuu jos mitään,on mielenkiintoista.

  7. habasi (vahvistamaton) @ 21.5.2012 22:57

    Olisikohan sittekin kannattanut valita käyttikseksi android?

    LG otti windowsin käyttöön jo vuonna 2010. Tappiota tuli ennen kuin älysivät vaihtaa android käyttikseen, joilloin myyntiä rupesi tulemaan.

    Tietysti navteq maksoi sen pari miljarnii niin pitähän silläkin käyttöä olla.

  8. ArttuH5N1 @ 21.5.2012 23:46

    Vähän pelottaa, että miten Nokialle tässä lähitulevaisuudessa käy... Nokia kun on ollut se juttu, mitä on hehkutettu suomalaisena menestystarinana. "Entinen matkapuhelinjätti" ei kuulosta enää yhtään niin hyvältä.

  9. readyEddy @ 22.5.2012 02:42

    Elop on pärjännyt aika hyvin. Hän on vahva ennakkosuosikki maailman huonoimman toimitusjohtajan skabassa. Hänen mentorinsa Ballmer on Forbesin mukaan vain Amerikan huonoin toimitusjohtaja.

  10. djtob @ 22.5.2012 18:18

    Kannattaa huomata, että ketkä päättävät toimitusjohtajan? Hallitus, mutta ketkä sitten Nokian hallituksen? Osakkeenomistajat. Syyttäkää osakkeenomistajia.

    Nokialla on vielä siirtymävaihe, mitä te ette vielä tiedä.

  11. arivesa @ 22.5.2012 21:14

    @11 Siirtymävaihe? Minkä pituinen lie kyseessä? Siirtymässä yritetään tavoittaa nykytilannetta.Se kuitenkaan ei ole stabiili,vaan siirtyy eteenpäin omia aikojaan.

    Siis: Nokia on perässähiihtäjä,ja näillä näkymin pysyykin.
    Eli siirtymä kestää konkkaan asti.

  12. arivesa @ 22.5.2012 22:02

    @10.Annat turhan paljon kredittiä Flopille.Ei hän yksin mitenkään tässä ajassa olisi voinut aiheuttaa kaikkea tätä.

    Oikeampi termi lie maksettu syntipukki.J.O.ei noin sanonut,muttei muutakaan relevanttia.

  13. arivesa @ 22.5.2012 22:09

    @13.Ongelma lie nyt,että MS olisi voinut ostaa Nokian jo € 4- hinnalla,muttei ole sitä tehnyt vieläkään,vaikka kurssi on jo alle
    $ 3.
    Päätelmäni:MS ei halua kontolleen vanhentunutta valmistuttajaa.

    Mitä ihmettä ne sillä tekisi,kun muualla löytyy tekijöitä?Ostamatta.

  14. arivesa @ 22.5.2012 22:17

    @13.Mutta kun ei löytyne yhtäkään tarjoajaa,kaiketi jo eläkevastuut ylittänevät substanssiarvon.
    Eli myyntihinnan eteen tulee -merkki.
    Jatkuessaan kaiketi suurenee summa.

  15. Bluejack @ 26.5.2012 17:20

    kassa vajetta hieman vain paikkaillaan,ihan pikkusen vaan epäonnistuneen halavan mainoskampanjan jäljiltä.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 520 Nokia Lumia 520
alkaen 999 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 323 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 496 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
alkaen 360 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 203 Nokia Asha 203
alkaen 49 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia C2-01

Nokia C2-01

dRD "Pojalle hommasin ekaluokan aluksi pikkumiehen ensimmäiseksi puhelimeksi, joten kokemuspohja ei ole arkipäiväisessä käytössä omakohtaisesti, lähinnä kerran - pari viikossa näpelöineenä ja pojan palautteeseen pohjautuen. Eli alkuun summaryna, Series 40 -luuri kyseessä, halpa sellainen, mutta ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (9)
Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä (16.5.2013 17:40)
Applen App Store on yhtiön mukaan saavuttanut 50 miljardin latauksen rajan. Google ennätti juuri eilen ilmoittaa Androidin Play-kaupan yltäneen 48 miljardiin sovelluslataukseen, joten Applen ....
Kommentteja (7)
Microsoft: Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan Microsoft: "Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan" (16.5.2013 15:18)
Microsoft on vastannut Googlen aiemmin esittämään vaatimukseen Windows Phonen tuoreen YouTube-sovelluksen poistamisesta jakelusta. Googlen mukaan sovellus rikkoo useita YouTuben rajapinnan ehtoja, ....
Kommentteja (29)
Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa (16.5.2013 10:02)
Google vaatii Microsoftia lopettamaan viime viikolla julkaistun YouTube-sovelluksen levittämisen. Lisäksi kaikki jo asennettujen sovellusten toiminta tulisi estää kuluvan kuun 22. päivään mennessä. ....
Kommentteja (13)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Lumia 520 Nokia Lumia 520
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
Samsung Galaxy S II Samsung Galaxy S II
Nokia Asha 203 Nokia Asha 203

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.