Esitteleekö Microsoft Windows Phonen uuden version 20. kesäkuuta?

3
Manu Pitkänen

Esitteleekö Microsoft Windows Phonen uuden version 20. kesäkuuta?
Microsoft on lähettänyt valituille kehittäjille kutsukirjeen, jossa heitä pyydetään olemaan paikalla 20. kesäkuuta kun Microsoft antaa esimakua Windows Phonen tulevaisuudesta. Yksipäiväisestä tapahtumasta lähetetään julkinen live webcast, joten kuka tahansa pääsee seuraamaan tuoreeltaan millaisia suunnitelmia ohjelmistojätillä on.

Edellisen kuvauksen perusteella Microsoft voi hyvinkin esitellä tulevan Windows Phone 8:n (Apollo) uusia ominaisuuksia. Tämä sopisi yhtiön aikaisempaan julkaisurytmiin. Mangon ominaisuuksia esiteltiin viime vuonnakin hyvissä ajoin ennen kuin puhelimet tulivat markkinoille.

Microsoft käyttää kutsukirjeessä sanoja "sneak peek", joten jotain jätettäneen myös mielikuvituksen varaan. Aiemmin toukokuussa yhtiö viestitti järjestävänsä kaksipäiväisen kehittäjätapahtuman, mutta tapahtuma on nyt yksipäiväinen.



Windows Phone 8:n on huhuttu sisältävän muiden muassa seuraavia uudistuksia:


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (3)

Boss93
Boss93

1

Tuo kuulostaa, kyllä hienolta, mutta tuosta herää kaksi kysymystä:
1)Sitten, kun uusi Wp versio tulee voiko sen asentaa päivityksenä jo olemassa oleville laitteille
2) Jos uuden version saa asennettua vanhalle laitteelle ja tuo neljän eri resoluution tuki on siinä päivityksessä, niin onko mahdollista, että jo olemassa olevan laitteen näytön resoluutio kasvaisi. (Eli siis tilanne, että näyttö tukisi tällä hetkellä isompaa resoluutiota, mutta käyttöjärjestelmä ei.)

Vastaa
teppoI
teppoI

2

Nokia Caren kautta tullun tiedon mukaan WP8:n saisi ainakin Lumia 900:lle.

http://wmpoweruser.com/at-least-nokia-c...indows-phone-8/

Puhelinvertailu kysyi asiasta Nokialta viime viikolla ja tässä on saamamme vastaus tuohon ruutukaappaukseen liittyen (kysyimme myös, että tuleeko päivitys muille Lumia-puhelimille):

This does not represent an official Nokia statement on the matter. Officially we have nothing further to add to previous statements that we do not comment on future versions of Windows Phone.

Vastaa
zanttu
zanttu

3

2) Jos uuden version saa asennettua vanhalle laitteelle ja tuo neljän eri resoluution tuki on siinä päivityksessä, niin onko mahdollista, että jo olemassa olevan laitteen näytön resoluutio kasvaisi. (Eli siis tilanne, että näyttö tukisi tällä hetkellä isompaa resoluutiota, mutta käyttöjärjestelmä ei.)

Kyllä kaikissa puhelimissa on käytössä se paneelin natiiviresoluutio, joten ei sitä paneelin resoluutiota suuremmaksi saada päivityksillä.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.