*
 

Google Mapsin ääniohjaava navigointi vihdoin Suomeen

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 9.8.2012 12:22 Kommentteja (23)
Google Mapsin ääniohjaava navigointi vihdoin Suomeen Pitkään odotettu Google Mapsin ääniohjaava navingointi on viimein myös suomalaisten käytettävissä. Asiasta raportoi Androidsuomi, joka on ajanut aktiivisesti ominaisuuden tuomista suomalaiskäyttäjille. Myös Puhelinvertailu oli alkuvuodesta mukana keräämässä nimiä adressiin. Ääniohjauksessa on kuitenkin vielä omat ongelmansa eikä Google Maps välttämättä pelasta pinteestä ulkomaanreissulla.

Navigointi tukee käytännössä kaikkia Google Mapsin ominaisuuksia kuten karttakerroksia, joiden avulla voi säädellä kartalla näkyvän datan määrää satelliittinäkymästä liikennetietoihin ja pankkiautomaatteihin. Ohjeita saa myös Street View -näkymässä, mikä helpottaa jalan navigointia esimerkiksi vieraassa kaupungissa.

Googlen navigointi lataa kartat tarpeen mukaan netistä eikä mahdollisuutta offline-navigointiin löydy ainakaan vielä. Tarve karttojen lataamiseen vähentää navigoinnin hyötyä matkustaessa ulkomailla, jossa 3G-yhteyden käyttö saattaa aiheuttaa huomattavia kuluja.

Toinen ongelma liittyy navigoinnin ääniasetuksiin, jotka Google Maps tarkistaa puhelimen lokalisaation mukaan. Suomenkielinen ääniohjaus toimii hyvin, jos puhelimen käyttöliittymää käyttää suomeksi, mutta englanniksi puhelintaan käyttävä saa kuulla puhesyntetisaattorin englantilaisittain lausutut versiot navigointiohjeista. Kielivalinnan ongelmat saattavat kuitenkin poistua tulevaisuudessa, sillä navigointiominaiuus on Suomen osalta vielä beta-asteella, kuten Google varoittaa navigaattoria ensi kertaa käytettäessä.

Navigoinnin käyttöönotto ei vaadi käyttäjältä toimia, vaan sen pitäisi olla käytettävissä Google Maps -sovelluksen kautta automaattisesti.

Lisää uutisotsikoita

23 kommenttia »

  1. Bellj @ 9.8.2012 12:26

    Vihdoinkin. Voisi jopa sanoa että tätä on odotettukin.

  2. hylly @ 9.8.2012 12:48

    en ymmärrä androidin menestystä, hyvin vaatimaton luuri, jos nyt vasta tällainen perustoiminto saatiin. Nokialla ollut navigointi jo ties kuinka monta vuotta, ja täysin toimii ilman dataliikennettä.

  3. jake se minäkin (vahvistamaton) @ 9.8.2012 12:52

    Olipa mukava uutinen - tää helpottaa seuraavan kännyn valinnassa ja irrottautumisessa MS-Nokiasta. Pärjää kotimaassa kohtuukustannuksin ja mahd myös pohjoismaissa Soneran yhteyksillä. Se kun taisi just ilmoittaa kotimaan hintojen alueen laajentamisestaan käsittämään myös pohjoismaat ja Baltiankin. ...vai olenko liian toiveikas...?

  4. Temposaur @ 9.8.2012 12:59

    @hylly:
    Niin, siis perustoiminto on ollut olemassa jo jokusen vuoden, mutta saatiin Suomeen vasta tänään. Offline-tilaankin karttoja saa ladattua, mutta pääpointti on se, että Google voi päivitellä sitä jatkuvasti ilman, että käyttäjän tarvitsee latailla isoja paketteja päivitysohjelmalla.

    Se, että onko mobiilidatan käyttäminen vuonna 2012 rasite, on jokaisen itse päätettävissä.


    Myöskään luurien vaatimattomuuteen en ota kantaa, niitä kun on nykyään 13 tusinassa.

  5. munkki666 @ 9.8.2012 14:38

    Kaipa se sitten täytyy vaihtaa suomenkieliseen romiin takaisin kun tälläinen on tarjolla vihdoinkin. Toivottavasti saavat tulevaisuudessa toimimaan oikein myös jos englannin kielellä puhelin

  6. peex @ 9.8.2012 15:10

    No perskele. Viiko sitten ostin uuden tomtomin kun en uskonut tämän ominaisuuden tulevan suomeen vielä pitkään aikaan.

    Noh.. Kaippa kaksi navigaattoria on parempi kun yksi :D

  7. mckonen @ 9.8.2012 15:59

    #Velipojalla oli kesälomalla uusi TOmTom Live, muuten hieno, mutta ei osannut opastaa meidän mölkille, piti käyttää loppumatkan Nokiaa :-)

  8. johtaja59 @ 9.8.2012 16:25

    Aja millä ajat ja Nokialla loput :)
    Juuri neuvoin yhtä tien kyselijää laittamaan osoitteen Nokiaansa, ettei tarvitse enää toista kertaa pysähtyä tietä kysymään.

  9. jetinf @ 9.8.2012 17:00

    vielä kun google saisi karttoihin ne paikannimet suomeksi ruotsin sijaan niin kohta voisi olla jopa käyttökelpoinen...

  10. taku @ 9.8.2012 17:58

    itsellä ollut kyllä tuo käytössä jo kuukausia suomessa.. htc desire hd puhelimessa

  11. lainen-suoma33 @ 9.8.2012 18:32

    Mitenköhän lumian kanssa?

    suoma

  12. Nokia miäs @ (vahvistamaton) @ 9.8.2012 19:29

    HA,HAA...Google Maps on Lumiassa jo "menneen talven Lumia"!!. =)

  13. figo10 @ 9.8.2012 21:09

    Onhan tuokin ihan kelvollinen yritys, mutta häviää vielä ainakin reilusti Nokian naville.

    Haittaako tuo softan päivittäminen jotain? muutama minuutti ja päivitetty 3G:n kautta suoraan luurista.

  14. Cacceli @ 9.8.2012 22:23

    Ollut jo melkein puolivuotta saatavilla. (beta versiona tosin)

    http://forum.xda-developers.com/showthread.php?t=1439538

  15. pitokokka @ 9.8.2012 23:14

    eilen ei ollut saatavilla, nyt on. Vanha noksu toimi navigaattorina ja ilman sim-korttia. Hyvä, jos Android kehittyy. Vielä kun pystyisi vastaamaan puheluihin. Tänään jäi yksi SIII :n tullut puhelu vastaamatta.

  16. jaih @ 10.8.2012 10:06

    Kertokaahan jos tiedätte, että saako tuosta Androidin navigaattorista jostain näkyville jäljellä olevan matkan pituus ja ajoneuvon nopeus. Itse en niitä ainakaan pikaisesti löytänyt. Jos niitä ei ole, aion vastaisuudessakin turvautua erilliseen navigaattoriin.

  17. temple69 @ 10.8.2012 11:17

    no vihdoin. ei siinä mennytkään kun 2-3 vuotta..

  18. kaleppo @ 10.8.2012 12:11

    Kyllähän tämä tuntuu toimivan,vieläkun integroisivat nopeusnäytön (mitä en pikaisella tutkiskelulla löytänyt) ja hiean enemmän enemmän mahdollisuuksia muokata ulkoasua niin voisikin melkein jättää kaupalliset navisoftat kaupan hyllylle.

    Ei se minun vika ole josset osaa/ymmärrä.

  19. heguli.tre (vahvistamaton) @ 10.8.2012 19:31

    -Niinpä niin?
    -Tämä androidin kohuttu sovellus ei ole ilmainen. Kuukausimaksut alkaa koliseen 30 päivän kokeilujakson jälkeen, mikäli aiot tällä sitten vielä navigoida..
    -Nokian navi on ilmainen, joten miksi maksaa siitä, minkä saa ilmaiseksikin?? Kunhan kysäisin. ;-/)

  20. pitokokka @ 10.8.2012 20:54

    kartalta ei taida voida osoittaa paikkaa johon navigoida?

  21. kiitos! @ (vahvistamaton) @ 11.8.2012 12:19

    @19
    -Tämä androidin kohuttu sovellus ei ole ilmainen. Kuukausimaksut alkaa koliseen 30 päivän kokeilujakson jälkeen, mikäli aiot tällä sitten vielä navigoida..

    Laitappa linkkiä tänne sitten tästä asiasta!.

  22. lainen-suoma33 @ 13.8.2012 14:54

    No joo siis nokia navigointi on kyllä hyvin ajantasalla! Siis keskeltä metsää kärrypolkujakin pitkin löytyi kotiin :)

    suoma

  23. CarpeDiem^ (vahvistamaton) @ 14.8.2012 17:14

    Nopeusnäyttöä itsekin kaipasin, ainakin ku ite testasin osas täällä Joensuun suunnalla hyvin opastaa eri paikkoihin mitä kokeilin, ja fiksuilla reiteillä... Nopeudennäyttöä kyl kaipaisi... Muuten ihan jees perus tallaajalle.

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 237 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 323 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 429 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920
alkaen 496 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia Lumia 710

Nokia Lumia 710

-MMisQ "Muutaman tunnin räpläilyn jälkeen voin sanoa että Nokia on tullut takaisin erittäin laadukkaalla tuotteella. -Sopivan kokoinen -Nopea -Hyvin reagoiva näyttö -Windows phone mango. Kaikki eivät siitä pidä mutta minusta se on loistava -Kamera on perus kauraa, ei mitään erikoista ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa Google I/O:sta puuttunut uusi Android ja Nexus 4 -päivitys kesäkuussa (17.5.2013 22:37)
Yksi Googlen I/O -tapahtuman sitkeimmistä ennakkohuhuista oli uuden Android-version julkaiseminen, mutta vaikka Googlen keynote-puheessa julkaistiin lähes loputon kavalkadi uudistuksia yhtiön ....
Kommentteja (3)
Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi Nokia nosti Windows Phonen kolmanneksi ekosysteemiksi (17.5.2013 10:10)
Älypuhelinmarkkinoilla on valta on jakautunut kahteen leiriin niin tehokkaasti, että kilpailijoille jää lähinnä murusia. Apple ja Android-valmistajat, Samsung etunenässä, pitävät hallussaan ....
Kommentteja (10)
Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä Apple saavutti valtavan merkkipaalun ensimmäisenä (16.5.2013 17:40)
Applen App Store on yhtiön mukaan saavuttanut 50 miljardin latauksen rajan. Google ennätti juuri eilen ilmoittaa Androidin Play-kaupan yltäneen 48 miljardiin sovelluslataukseen, joten Applen ....
Kommentteja (7)
Microsoft: Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan Microsoft: "Lisäisimme mainokset YouTube-videoihin, jos saisimme pääsyn rajapintaan" (16.5.2013 15:18)
Microsoft on vastannut Googlen aiemmin esittämään vaatimukseen Windows Phonen tuoreen YouTube-sovelluksen poistamisesta jakelusta. Googlen mukaan sovellus rikkoo useita YouTuben rajapinnan ehtoja, ....
Kommentteja (32)
Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa Google vaatii Microsoftia poistamaan sääntöjä rikkovan YouTube-sovelluksensa (16.5.2013 10:02)
Google vaatii Microsoftia lopettamaan viime viikolla julkaistun YouTube-sovelluksen levittämisen. Lisäksi kaikki jo asennettujen sovellusten toiminta tulisi estää kuluvan kuun 22. päivään mennessä. ....
Kommentteja (13)
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
Nokia Lumia 920 Nokia Lumia 920

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.