*
 

Androidin äänihaku nyt suomeksi

Kirjoittaja Matti Vähäkainu @ 17.8.2012 13:15 Kommentteja (20)
Androidin äänihaku nyt suomeksi Google on laajentanut tänään Android-puhelinten äänihaun kielivalikoimaa. Kolmentoista uuden kielen mukana saapuu myös suomen kieli. Android-puhelimet ovat jo aiemmin ymmärtäneet 29 eri kieltä.

Uusimmat lisäykset suomen lisäksi ovat baski, bulgaria, katalaani, galego, euroopanportugali, unkari, islanti, norja, romania, serbia, slovakki sekä ruotsi. Uusien kielien avulla Google ymmärtää 100 miljoonaa uutta puhujaa.

Google kertoo virallisessa blogissaan eri kielien haasteista. Osa kielistä on helpommin ennustettavia, kun toiset kielet vaativat tuhansien sanojen nauhoittamista ja analysoimista. Tarina ei kerro kumpaan kategoriaan suomi kuuluu, mutta maallikkona voisi veikata jälkimmäistä.

Päivitys on jo julkaistu, mutta kaikki kuluttajat se saavuttaa vasta seuraavan viikon aikana.

Lisää uutisotsikoita

20 kommenttia »

  1. munkki666 @ 17.8.2012 13:49

    itsekkin huomasin tuon tulon toissa päivänä kun luuri tippui ja meni äänihakuun kertoi että suomen kielellä toimii myös :) tekstarit voi myös kirjoitaa puhumalla suomea, en tiedä onko tämä ominaisuus ollut kauankin

  2. JussiFX @ 17.8.2012 14:36

    Pikaisen testin perusteella puheentunnistus toimii jopa hyvin :D

  3. J-lalli @ 17.8.2012 14:57

    Mistä se valitaa G. Notessa?

  4. ProfaneX @ 17.8.2012 16:00

    Munkki666 miten onnistuit tekstarin lähettämään ? Mistä kyseisen voi valita.. ? Minulla tulee vain Kirjoitus käsin tai qwerty näppis.

  5. Agent_007 @ 17.8.2012 16:14

    Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ProfaneX: Munkki666 miten onnistuit tekstarin lähettämään ? Mistä kyseisen voi valita.. ? Minulla tulee vain Kirjoitus käsin tai qwerty näppis.
    Esim. Sonyn tietyissä luureissa tuo puhesyöttö pitää laittaa erikseen päälle
    http://www.knowyourmobile.com/sonyerics...y_xperia_u.html

    teorissa pitäisi myös onnistua kun painaa kotinäytöltä mikrofonia ja sanoo noi taikasanat
    http://www.computerworld.com/s/article/...15&pageNumber=5 (näistäkin on varmaan suomenkielinen lista pian jossain)

  6. temple69 @ 17.8.2012 16:39

    no ei kovin häävisti toimi.. esim sanoo viisi niin vääntää riisiksi. ja ei voi sanoa pilkkuja, pisteitä, kysymysmerkkejä jne väliin. mahotonta kirjottaa viestejä ainaski :D

  7. Ranvier @ 17.8.2012 17:13

    @6: Itselläni ainakin tulee tulee . kun sanoo piste ja viisi on ihan viisi. Ettet vain artikuloi huonosti? ;P

  8. MoZar @ 17.8.2012 17:47

    Cool.. Vihdoinkin :)

  9. ep_ @ 17.8.2012 18:24

    Hyvin toimii. Vielä kun osaisi käynnistellä niitä ohjelmia ja ohjata puhelinta puheella.

    @6
    Ei toiminut itselläkään aluksi, mutta kun hidastin puhetta ja artikuloin paremmin, alkoivat jutut mennä perille. Ei siis pidä mumista ujosti mikrofoniin, kun ei se mitään erota. Kovalla selkeällä äänellä sanoista kyllä tulee selvää. Onnistuin myös sanelemaan pari nettiosoitetta ja pisteineen ne tulivat.

    @3
    1. vaihtoehto: Alkunäyttö -> Valikkonappi -> Haku -> Mikrofonin kuva ylänurkassa
    2. Etsi "Äänihaku" sovellusvalikosta

    @4
    Itellä ainakin HTC:ssä sanelu onnistuu, kun painaa näppäimistöstä hetken aikaa pohjassa välilyönnin vierestä nappulaa, josta saa näppiksen asetukset esiin. (Siinä on himmeä mikrofonin kuva). Pitäisi kuitenkin tietää puhelimesi malli (ja jos on rootattu niin mikä ROM), jotta olisi neuvoa.

  10. munkki666 @ 18.8.2012 03:22

    joo siis itsellä samppa ja cm9 jos joku mietti tuota viestin sanelua niin välilyönnin vieressä on mikin kuva ainakin itsellä, tietysti riippuu mikä "näppis" on käytössä, mutta tuosta tunnistuksesta sen verran että ikinä en ole kokeillut mitään mikä suomea noin hyvin ymmärtäisi

  11. Lauzi @ 18.8.2012 08:48

    Eipä löydy suomea tunnistettavien kielien joukosta =( Joko ei ole päivittynyt, tai sitten jälkikäteen fläshätty Google now häiritsee...

  12. Lauzi @ 18.8.2012 09:21

    Noniin kummasti rupesi toimimaan kunhan asensi uusimman CM9 stablen. Taisi samalla heivata google nown pois, joten saattoi johtua myös tästä.

  13. jepajuudas (vahvistamaton) @ 18.8.2012 13:18

    @9

    "Ei toiminut itselläkään aluksi, mutta kun hidastin puhetta ja artikuloin paremmin, alkoivat jutut mennä perille. Ei siis pidä mumista ujosti mikrofoniin, kun ei se mitään erota. Kovalla selkeällä äänellä sanoista kyllä tulee selvää."

    Tämän perusteella voi jo sanoa, että ei taida tulla kauheasti käytettyä tuota alkuinnostuksen jälkeen. Puhelinta pitää joka tapauksessa koskea tuon aktivoimiseen. Tässä vaiheessa kätevämpi kirjoittaa suoraan.

    Sanoisin, että lähes turha ominaisuus, mutta se on kaikilta pakko löytyä koska Apple tekee sillä aivan helvetisti rahaa. Esim jenkeissä mainostivat keväällä televisiossa iPhonea lähes pelkästään Sirillä. Menee samaan kategoriaan Facetimen kanssa mistä kukaan ei enää puhu ja en ole sitä kenenkään nähnyt tai kuullut käyttävän vuoteen. Herää vain kysymys mikä on se juttu millä iPhone 5 saadaan ihmisten taskuun.

  14. ProfaneX @ 18.8.2012 18:06

    @13 Veikkaisin että samalla kaavalla mennään kuin ennenkin. Otetaan vanha ominaisuus, keksitään sille tyhmä nimi ja hehkutetaan niin että varmasti jokainen fanboy hakee lainan pankista saadakseen kys roskan. Oiskohan joku iAlarm Clock tai iBrowser tai vastaava typeryys.

  15. pitokokka @ 19.8.2012 11:00

    Google haku näyttäisi toimivan suomeksi, mutta s.voinen valikosta ei vielä suomea löydy eli suomen käyttö rajoittuu vain hakutuloksiin.

  16. pitokokka @ 19.8.2012 12:24

    Navigoinnin kohteen syöttö toimii hyvin.

  17. SanAnkka (vahvistamaton) @ 19.8.2012 12:25

    Siri on nyt menneen talven lumia...

  18. ep_ @ 19.8.2012 14:05

    @15
    S-voice on Samsungin oma juttu, ei Googlen, joten siksi tuo suomi toimii vain Googlen toteutuksissa.

    @13
    Tämä Androidin puheohjaus ei ole mikään uusi juttu, vaan on ollut olemassa ennen Applen Siriä. Toki Androidin versio on ollut melko karsittu, mutta kuitenkin. Applella on sellainen tapa nostaa esille vanhoja keksintöjä ja pitää niitä omina keksintöinään.

  19. Jonahan @ 19.8.2012 17:15

    @14
    Just just.

    @18
    iPhonessakin oli rajoitettu puheohjaus vuosia ennen Siriä. Siri ei pyri olemaan perinteinen puheohjaus, vaan jotain parempaa. Joten josko ei sekoiteta tavallista puheohjausta siihen mitä Siri, S-Voice ja vaikka Jelly Beanin Google Now yrittävät tehdä.

    Toimiessaan ja ollessaan riittävän kattava Siri tai sen tapainen ominaisuus olisi erinomainen lisä henkilökohtaiseen kommunikaatiovälineeseen, mutta vielä ei olla siinä pisteessä. Google Now on tosin kokeilematta, sen kehutaan olevan Siriä parempi, S-Voice ei ole.

  20. turskax (vahvistamaton) @ 12.12.2012 08:37

    "Puheohjausta" on Nokian puhelimissa ollut jo kauan ennen kuin iOSit tai Androidit olivat edes pilke niiden kehittäjien silmäkulmassa. Sinne sai opetettua ihmiselle nimen ja sitä hokiessa puhelin sitten soitti randomina jollekin. Eihän sillä yleensä mitään tehnyt, mutta se oli. En ole tietoinen aiemmista ihan oikeasti olemassa olleista ratkaisuista, mutta mikään nykyisistä platformeista ei tätä kunniaa voi ottaa. Mitä tulee S-Voice / SIri / puhelimen omat -ratkaisuihin, niissä on eroa. S Voice on kaukana Siristä. Puhelimien omat systeemit ovat puhelimesta riippuen joko enemmän tai vähemmän kaukana siitä. Siri ei ole ainutlaatuinen, löytyyhän vastaavia kikkareita ties mille käyttiksille vaikka kuinka monta. Myös iOSille jos ei Siristä tykkää.

    Otetaan kuitenkin se olennainen: iPhonen oma voice control tottelee suomeksi. Niin tottelee (kuten uutinen kertoo) myös Googlen systeemit. Siri ei osaa suomea. Ei osaa sen puoleen S Voicekaan. iPhonessa Sirin päälle kytkeminen kytkee pois voice controlin jonka jälkeen koko puhelin ymmärtää enää vain englanninkielisiä komentoja. S Voice ei hirveästi voi tällä tuuletella vaikka sattuisikin toimimaan samaan aikaan (en tiedä toimiiko, en ole kokeillut) koska kahden kielen sekakäyttö on ihan helvettiä.

    Joku tästä kuitenkin intoutuu mouhoamaan omasta suosikistaan X. Suosittelen vain seuraavaa: Käykää ihan OIKEASTI kokeilemassa niin tiedätte mistä puhutte. S Voice on ihan kiva yritys mutta vähän sama kuin vertaisi Nissan Micraa Primeraan. (ihan tarkoituksella jätin mersut ja trabantit pois ettei joltain taas mene pulla kurkkuun, herne nenään ja ajatus ohi). Siri tekee paljon. Se yrittää antaa kuvan että se ihan oikeasti ymmärtää. Niin moni Googlen systeemikin, ja kumpikin onnistuu siinä parhaimmillaan pelottavan hyvin. Puhekäyttöliittymänä en kuitenkaan ole Sirin veroista - tai edes lähelle pääsevää - vielä löytänyt, JOS käyttää puhelintaan englanniksi ja puhuu ko. kieltä kuin natiivi.

    Löytyy Galaxy Note 2, löytyy iPhone 5. Siri ei ole päällä koska haluan komentaa puhelintani suomeksi. Itse puhelimet ovat kummatkin englanninkielisiä muuten, mutta puhekontrollin voi onneksi siitä huolimatta kääntää suomenkieliseksi. Kätevää, eikö? "Soita jaakko" on kovin paljon helpompaa kuin "call jeaiikkou".

Kommentoi uutista

Mikäli sinulla ei ole vielä AfterDawn-käyttäjätunnusta, syötä allaolevaan kaavakkeeseen toivomasi käyttäjätunnus sekä sähköpostiosoitteesi. Lähetämme sinulle jälkikäteen aktivointilinkin antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Mikäli sinulla on jo ennestään AfterDawn-käyttäjätunnus, kirjaudu sisään seuraavan välilehden kautta.

Kirjaudu sisään käyttäen AfterDawn -käyttäjätunnustasi tai sähköpostiosoitettasi.
Ohjeet
Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Uusimmat viestit keskustelualueillamme

Hintavertailun suosituimmat

Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
Ei vielä hintoja
HTC One HTC One
alkaen 688 €
vertaa hintoja >>
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
alkaen 90 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
alkaen 236 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
alkaen 345 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
alkaen 269 €
vertaa hintoja >>
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
alkaen 399 €
vertaa hintoja >>
Samsung S5230 Samsung S5230
alkaen 79 €
vertaa hintoja >>
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
alkaen 150 €
vertaa hintoja >>
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800
alkaen 249 €
vertaa hintoja >>

Lisää puhelimia Edukas.fi:ssä >>

Evil tracking pixel[tm] - It'll steal your money and wife.

Uusimmat testit

Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille Arvostelussa Google Nexus 4: vaniljaa Android-faneille
Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620 Onko älypuhelimen oltava kallis, jotta se olisi hyvä? Arvostelussa Lumia 620
Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet Testi: Asuksen Padfone 2:ssa on tabletin ja puhelimen parhaat puolet
Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin Testissä Sony Xperia V: Vedenkestävä 4G-puhelin
Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X Arvostelussa HTC:n lippulaiva Windows Phone 8X

Käyttäjämme arvioivat

Nokia C5

Nokia C5

erseki "todella laadukkaan oloinen puhelin koska toimii nopeasti,puhelimen käynnistyminen kestää vain n 20 sek,(entinen nokia n73 kesti lähes minuutin),myös kamera käynnistyy nopeasti ja kun kameran käynnistää niin kuvan saa räpsäistyä viiden sekunnin kuluessa,ja valikot ym toimii nopeasti ja tämä ..." Lue koko arvio

Tuoreimmat uutiset

Kommentti: Jolla tarvitsee pikaisesti tuulta purjeisiin, jos mielii onnistua Kommentti: Jolla tarvitsee pikaisesti tuulta purjeisiin, jos mielii onnistua (23.5.2013 15:50)
Jolla esitteli yhtiön ensimmäisen puhelimen maanantaina ja julkaisutilaisuuden jälkeisessä juhlassa näkyi, miten yhtiön työntekijät olivat ylpeitä aikaansaannoksestaan. Ylpeyteen onkin aihetta. ....
Kommentteja (5)
WSJ: HTC One myynyt jo viisi miljoonaa kappaletta WSJ: HTC One myynyt jo viisi miljoonaa kappaletta (23.5.2013 15:06)
Taiwanilaisen HTC:n ongelmat eivät tunnu loppuvan millään ilveellä, sillä laskeneen puhelinmyynnin lisäksi yhtiön johtajat ovat alkaneet etsiä uusia haasteita. Pimeässä hapuilevalla yhtiöllä ....
Kommentteja (6)
HTC:lla pakka sekaisin, pomot jättävät talon joukolla HTC:lla pakka sekaisin, pomot jättävät talon joukolla (23.5.2013 12:28)
HTC on lyhyen ajan sisällä menettänyt useita tärkeitä johtajia erityisesti Yhdysvaltain toiminnoistaan mutta myös kotimarkkinoillaan Aasiassa. Parin kuukauden aikaan yhtiöstä on lähtenyt jo ....
Kommentteja (1)
Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa Huhu: Windows Phonen ilmoituskeskus tulossa (22.5.2013 16:37)
Ilmoituskeskuksen puuttumista on pidetty yhtenä Windows Phonen pahoista puutteista. Sellaisen on kuitenkin huhuttu tulevan Windows Phone 8:aan päivityksen myötä, sillä Microsoft on vihjaillut ....
Kommentteja (13)
DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään DNA järjestää Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun tänään (22.5.2013 12:38)
DNA järjestää tänään 22. toukokuuta kello 18.00 Jolla-aiheisen Hangout-keskustelun, jota voi seurata ja kommentoida kuka tahansa DNA:n Google+-sivun kautta. DNA Jaakko Roppola ja Chief Engineer ....
 
Puhelinvertailun uutiset RSS-virtana Lisää Puhelinvertailun otsikot iGoogle -etusivullesi!

Viimeisimmät uutiskommentit

Suosituimmat puhelimet

Nokia Lumia 720 Nokia Lumia 720
HTC One HTC One
Nokia Asha 300 Nokia Asha 300
Nokia Lumia 620 Nokia Lumia 620
Nokia Lumia 820 Nokia Lumia 820
Samsung Galaxy Xcover 2 Samsung Galaxy Xcover 2
Samsung Galaxy S III Samsung Galaxy S III
Samsung S5230 Samsung S5230
HTC Wildfire S HTC Wildfire S
Nokia Lumia 800 Nokia Lumia 800

Linkkejä

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.