Nokian älypuhelinten markkinointijohtaja Ilari Nurmi on jättänyt yhtiön. Matkapuhelinvalmistaja ei ole kommentoinut asiaa, mutta Nurmi vahvisti tiedon uutistoimisto Reutersille.
Nurmi ei suostunut paljastamaan lähdön taustoja julkisuuteen. Taustalla saattaa olla Lumia 920:n julkistus ja siitä aiheutunut kohu. Nokia esitteli uuden puhelimen kuvausominaisuuksia materiaalilla, jonka kuvauksessa ei oltu käytetty Lumia 920:tä. Harhaanjohtavan markkinoinnin vuoksi Nokia teetti sisäisen selvityksen aiheesta.
Lumia 920 tulee myyntiin tietyissä Euroopan maissa marraskuun aikana.








Nokialta mokia@ (vahvistamaton) @ 6.10.2012 12:27
Yep,ymmärrän hyvin tilanteen!. =(
Noloahan se oli kyseiselle Lumia-mallille.
Jarissimo @ 6.10.2012 13:09
Väärin meni jos tuli vain yhdet potkut.. 10 asian kanssa läheisintä ja asina puolesta nyökytellyttä ulos. Myös toimarin palli vaihtoon ja vikkelään.. Ja mieluusti vielä kotimainen tilalle, eikä mitää ylimielistä jenkkityylin "johtajaa".
sepalus auki (vahvistamaton) @ 6.10.2012 15:22
elop on hyvä johtaja ja oikein että reakoidaan kunnolla isoihin virheisiin!
Jarissimo @ 6.10.2012 15:33
Muuten hyvä mutta ei reagoitu kunnolla. Yhdet potkut ei riitä.
ja (vahvistamaton) @ 6.10.2012 16:37
Jarissimo olet erittäin väärässä. Mitä luulet sen auttavan että ihmisä ruvetaan potkimaan päättömäsäti? kuka teki ja mitä syyttävällä sormella? Kukaan ei tiedä syytä miksi hän erosi/ erotettiin jotenka kaikki tämä vain spekulaatiota tilanteesta jossa yksi johtaja potkittiin? Jos syy olisi esimerkiksi tämä lumian julkistus niin tottakai vain VASTUU henkilö saa kenkää eikä kaikki sen kanssa työskennelleet. Taidat olla vielä niin nuori ja naivi ettet vain ymmärrä. Perus Android jonne. Ja tuohon "ylimielistä" jenkkijohtajua NIMENOMAAN tarvitaan. Jos jossain niin nimenomaan rapakon takana on markkinointi osaaminen tällähetkellä. Ps. itse en ole koko "johtajasta" ikinä edes kuullut joten mielestäni tämä on taas perus klikkihakuista uutisointia suomen medialta. DISGUSTING.
Jarissimo @ 6.10.2012 16:55
No johan.. tottakai muutkin mokaajat ulos, sillä kyseessä on niin päivänselvä sabotointi kuin olla ja voi. Eihän tuommoista toimintaa voi kukaan järkevä hyväksyä.. eikä nokiassakaan päätösvalta ole yhdellä henkilöllä, missään asiassa.
En missään nimessä ole naiivi enkä edes nuori. Lisäksi toimin markkinointialalla ja voin kyllä sanoa että markkinointi osaamista ei löydy rapakon takaa sen enempää kuin täältäkään. Toki lenkeille pitää myydä jenkkityylillä, mutta miksi munata samalla naurettavalla tavalla kasvonsa muun maailman silmissä.
Jenkeissä kaikki siis toisin, näkeehän sen jo pressavaaleistakin miten siellä myydään valheita ja paskaa aivottomalle kadun miehelle ja naiselle. Nehän söisi oman lapsensakin jos joku niin suurella rahalla ja isoilla eleillä heitä kehottaisi tekemään. Mutta siis muulle maailmalle ei pitäisi tuommoista mainostusta tehdä.
Ylimielisyys on tuhonnut monta yritystä ja nokiallekin käy huonosti jos tuolla valheiden tiellä jatketaan. Osasyy Symbian kuolemaan oli ylimielisyys, miksi siitä ei ole opittu mitään vaan taloon palkataan vielä ylimielisempää porukkaa.
Applelle käy vielä samoin, enkä usko että Googlekaan saa ikuisesti jatkaa valheiden tiellä vaan tilanne tulee muuttumaan kun joku tuo normaalin, toimivan ja rehellisen tuotteen / ekosysteemin tarjolle.
Ranvier @ 6.10.2012 21:08
@6: Toivottavasti se joku on juurikin Jollan Sailfish. :)
EiEiEi @ (vahvistamaton) @ 6.10.2012 21:34
@7
Tuskin ja JOS näin aikovat tehdä,niin...se vasta iso virhe olisikin!!.
johtaja59 @ 6.10.2012 21:37
Yksinkertaisesti jokainen joka tiesi huijauksesta, eikä tehnyt asialle mitään, joutaisi kilometritehtaalle.
Ranvier @ 6.10.2012 23:18
@8: Millä tavalla se nyt olisi iso virhe, että Jolla toisi, Jarissimon sanoja lainatakseni, normaalin, toimivan ja rehellisen tuotteen / ekosysteemin tarjolle? Sehän olisi vain ja ainoastaan hyvä juttu.
hiphei79 @ 7.10.2012 06:24
voin sanoa että mikkisoftan takia nokia on suossa lukekaa uutisii älkää miettikö omia mielipiteitänne
Giant Larva (vahvistamaton) @ 7.10.2012 08:46
@11.
Juuri näin. Joku mainosvideojupakka on pienin Nokian ongelmista. Kyllä se perimmäinen syy on siinä etteivät suuret massat, siis ne jotka eivät lue teknologiablogeja vaan menevät ja ostaa pamauttavat puhelimen, eivät ole tarpeeksi innostuneita WP:stä.
Tosin uudet Lumiat Suomessa tulevat myymään ihan hyvin, mutta muissa maissa on toinen juttu.
@10.
Jollalle toivon pelkkää menestystä. Harmi vaan, että puhelimen julkistus venyy jonnekin joulun tietämille.
SailFish @ (vahvistamaton) @ 7.10.2012 12:39
http://www.mtv3.fi/uutiset/it.shtml/201...anvalloitukseen
Jollalle toivon huomattavasti parempaa ja pitempää menestystä,kuin Nokialle (joka laittoi kaiken yhden kortin (Windows Phone) varaan)!.
Ranvier @ 7.10.2012 12:50
@13: Miksi sitten eka sanoit Jollan Sailfishiä virheeksi?
SailFish @ (vahvistamaton) @ 7.10.2012 16:59
@14
Kuinka niin?.
Ranvier @ 7.10.2012 18:14
@15: Luepas toi kommenttisi numero 8 uudestaan.
SailFish @ (vahvistamaton) @ 7.10.2012 23:07
@16 Niin siis tarkoitin,ettei Jolla tee yhteistyötä Nokian kanssa tai että Nokia saisi Jollan kehittämää Sailfish -käyttöjärjestelmää!.
SailFish @ (vahvistamaton) @ 7.10.2012 23:09
@16 Ranvier @.Eipäs nyt aleta viisastelemaan!.
user_org (vahvistamaton) @ 9.10.2012 08:32
2@
>Väärin meni jos tuli vain yhdet potkut.. 10 asian kanssa läheisintä
>ja asina puolesta nyökytellyttä ulos.
Uutisessa ei ollut mitään muuta uutista kuin mainitun henkilön siirtyminen yhtiön ulkopuolelle.
Suurin osa oli ihan toimittajan omaa pähkäilyä, "saattaa olla". joka oli vielä vedetty otsikkoon.
Jarissimo @ 9.10.2012 08:36
Eli pähkäilyä tai ei niin markkinointi kusee ja julkistus oli katastrofi kun ajatellaan pelkkää markkinointiyksikön toimintaa. Eli potkuja enemmän, oli puhelinvertailun uutinen mitä tahansa.
Ranvier @ 9.10.2012 13:44
@17: En kyllä maininnut kommentissani Nokiasta sanallakaan. Luepas useamman kerran oikein ajatuksen tuo kommenttini, jossa mainitsin Jollasta. Jos mahdollisesti sen jälkeen ymmärtäisit lukemasi.
whiz_e_wig @ 10.10.2012 22:14
rotta taas ylilaidan,ei hätää onneksi on jolla.
WP Nokia=USA (vahvistamaton) @ 17.10.2012 21:57
Matkapuhelinvalmistaja Nokia jätti jälkensä Saloon ensin hyvässä ja sitten varsin pahassa!!.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/403134...dentyvia+jonoja
Nokia on "menneen talven Lumia"!!.