Nokia paljasti Lumia-luvut, myynti ylitti odotukset

35
Teemu Laitila

Nokia paljasti Lumia-luvut, myynti ylitti odotukset
Nokia on antanut positiivisen tulosvaroituksen, kun yhtiön älypuhelimiin keskittyvän Devices & Services -yksikön liikevoitto nousee niukasti plussan puolelle aiemman tappiollisen ennusteen sijaan. Suurin syy tuloksen paranemiseen oli odotettua paremmin sujunut Lumia-myynti.

- Arvioimme nyt, että Devices & Services -liiketoiminnan ei-IFRS-liikevoittoprosentti on kannattavuusrajan ja 2:n välillä vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä, Nokian tiedotteessa kerrotaan.

Nokia paljasti, että yhtiö myi vuoden viimeisellä neljänneksellä yhteensä 4,4 miljoonaa Lumia-puhelinta. Myyntiä vauhditti joulukauppa ja vuoden 2013 ensimmäiselle neljännekselle yhtiö povaa taas niukasti tappiollista tulosta Devices & Services -yksikön osalta. Nokian tiedotteessa ei erotella uusien ja vanhojen Lumia-mallien välillä eli todennäköisesti vanhempien mallien alennusmyynnit ennen joulua nostavat myyntilukuja kohtalaisesti.



Windows Phone -järjestelmään perustuvien Lumia-puhelinten lisäksi Nokia myi edelleen 2,2 miljoonaa Symbian-pohjaista älypuhelinta.

Yhteensä Nokia myi 86,3 miljoonaa matkaviestintä, joista peruspuhelimia valmistavan Mobile Phones -yksikön osuus oli 79,6 miljoonaa. Halvempien älypuhelimen toimintoja sisältävien Asha-puhelinten osuus oli 9,3 miljoonaa.

Lumia-myynnin lisäksi Devices & Services -yksikön ei-IFRS-tulosta paransi 50 miljoonan kertaluonteinen patentteihin liittyvä maksuerä, joka viittaa RIM:n maksamiin patenttikorvauksiin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (35)

Taalen
Taalen

2

Siis Nokian tuloshan johtui nimenomaan kaikesta muusta kuin WP-myynnistä, joka pysyi heikkona vaikka siitä valtaosa onkin jo aiemmin flopanneiden mallien poistomyyntiä. Älypuhelinmyynti saatiin näyttämään hyvältä heittämällä joukkoon reilu puolet peruspuhelimia.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
anteroS2 @ (vahvistamaton)

3

Koska Nokia Lumia mallit alkavat mennä kaupaksi yhtähyvin,kuin Samsung Galaxy S3!.Sitten vasta,kun Nokia tuo myös Android mallin. ;)

Vastaa
Potelius
Potelius

4

@2 Luitko edes koko uutista vai mistä heitit tuon, että puolet peruspuhelimia? "Yhteensä Nokia myi 86,3 miljoonaa matkaviestintä, joista peruspuhelimia valmistavan Mobile Phones -yksikön osuus oli 79,6 miljoonaa."

@3 Luuletko oikeasti että Nokialla olisi mitään mahdollisuuksia ennestäänkin täpötäysillä android-markkinoilla? Samsung on ottanut siellä johtopaikan niinkuin SGS3:n myyntiluvuista näkee. Ainoa keino Nokialla on käyttää jotain toista käyttistä ja Windows phone on hyvä valinta erilaisuutensa vuoksi.

Vastaa
Taalen
Taalen

5

@4 Ashat ovat peruspuhelimia vaikka Nokia ne älypuhelinmyyntiin nyt laskikin jotta myyntiluvut eivät näyttäisi niin surkeilta kuin ovat. Ashat nimenomaan Nokian valikoimassa myyvät hyvin ja ovat kilpailukykyisiä, mutta nyt Nokia käyttää niitä vain tulosten vääristelyyn ja yrittää saada Ashojen menestyksen näyttämään jotenkin WP-strategian onnistumiselta.

Vastaa
Kake41
Kake41

6

@3 Mielestäni Androidin kelkkaan ei kannata siirtyä. Ei se ole mikään ongelmien ratkaisija. Pikemminkin pitäisi kehittää jotakin uutta ja mullistavaa...

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

7

@ 4.:

"Luuletko oikeasti että Nokialla olisi mitään mahdollisuuksia ennestäänkin täpötäysillä android-markkinoilla?"

Miten niin täpötäysillä? Android-markkinat kasvavat koko ajan, ja tällä hetkellä niillä on vain yksi vahva toimija. Paras aika lähteä Android-kelkkaan kuitenkin tietenkin meni jo, ja kyllähän homma olisi ajoissa matkaan lähtienkin voinut epäonnistua – eikä missään nimessä olisi ollut helppoa. Nokia kuitenkin hallitsee raudan ja logistiikan niin erinomaisesti, että muiden Android-valmistajien olisi niidenkin ollut erittäin vaikea vastata Nokian täysimittaiseen panostukseen.

Lumia-myynti on epäilemättä Nokialle selvä pettymys, eivätkä kaunopuheiset lehdistötiedotteet muuta asiaa mihinkään. Huippumalli Lumia 920 tuli myyntiin viime vuoden marraskuussa, ehtien joulusesonkiin. Kun Lumioiden kokonaismyynti päättyvällä neljänneksellä oli reilut neljä miljoonaa puhelinta, jää 920:n osuudeksi mitätön siivu kaikkien valmistajien puhelinmyynnistä. Vertailun vuoksi Samsung myi Galaxy S III:sta ensimmäisen sadan päivän aikana 20 miljoonaa kappaletta (siis vain yhtä puhelinmalleistaan, jaksolla johon ei sijoittunut joulumyyntiä).

Vastaa
Potelius
Potelius

9

@7 Siten niin täpötäysillä, että esim. HTC, LG ja Sony eivät kovin hyvin ole menestyneet verrattuna android-jätti Samsungiin, vaikka ei esim. Sonyn raudan hallinnassa mitään suurempia vikoja ole...

@5 Suoraan tämän uutisen lähteestä: "Nokian älypuhelinten yhteenlaskettu kappalemääräinen myynti oli 15,9 miljoonaa laitetta sisältäen 9,3 miljoonaa täysin kosketusnäytöllistä Asha-älypuhelinta, 4,4 miljoonaa Lumia-älypuhelinta ja 2,2 miljoonaa Symbian-älypuhelinta."

Vastaa
syrtek66
syrtek66

10

Tämäkö pitäisi olla hyvä tulos? Älypuhelinyksikön tulos on suurinpiirtein 2 prosenttia kun se pitäisi olla kymmenkertainen että sillä voisi pyörittää firmaa ja laittaa rahaa tuotekehitykseen. Ai niin, tuotteethan tulee mikkisoftalta, nokia tuotekehitys keskityy kuoriin. Nokian Devices & Services yksikköä on saneeraattu rajusti potkimalla suurin osa kehityksestä, nyt näkyy saneerauksen tulos, yksikkö pinnistää nollille.

Surkeeta ja eFloppi valehtelee kok ajan.

Vastaa
veeman07
veeman07

11

Syrtek66, ota se omena pois sieltä takapuolestasi ja lopeta Nokiaa koskevien uutisten kommentointi mikäli sinulla ei mitään järkevää sanottavaa. Joka kerta kirjoitat pelkkää *askaa. Vai miten perustelet nyt väitteesi, jos Nokian myynti on vakuuttanut talousanalyytikot ympäri maailmaa..

Vastaa
Sefriol
Sefriol

12

Full touch ashat ovat halvempia kuin halvimmat androidit, mutta yleisesti ottaen toimivat näitä paremmin. Omasta mielestäni ei ole paljoa väliä mihinkä kategoriaan ne laittaa. Katsotaan sitten lopullista tulosta 24. päivä.
Mutta rahallisesti tämä on ollut merkittävä päivä. 30 senttiä/osake enemmän tältä päivältä kelpaa minulle.

Vastaa
Twinkie_Dee
Twinkie_Dee

13

MELKEIN" 4,5 MILJOONAA LUMIAA!

nyt puhutaan marginaalista jota ei löydy enää edes siitä
"mihin se vihkoon piirretään"
nyt nokia ja wp-p*sk* tarvitsee ,oikeasti innovation. new model-Kamera?
new model-Kamera?
new model-Kamera?
new model-Kamera?
new model-Kamera?
new model-Kamera?

*** where is the innovations? ***

Vastaa
syrtek66
syrtek66

14

@11,

"Vai miten perustelet nyt väitteesi, jos Nokian myynti on vakuuttanut talousanalyytikot ympäri maailmaa.."

4.4 miljoonaa lumia puhelinta kvartaalissa, onko tämä muka myyntiä jota voisi odottaa Nokian tasoiselta firmalta? Siitä huolimatta niistä miljoonista dollareista jotka on syydetty Lumian mainontaan ja siitä huolimatta Lumiaa on myyty _VAIN_ 4 miljoonaa kappaletta.

Laita linkkiä siihen sivustolle jossa analyytikko kertoo olevansa vakuuttunut. Ainoa joka on vakuuttunut Lumian myynnistä on Elop.

Nokia on myynyt pelkästään 2.2 miljoonaa Symbian puhelinta huolimatta mistään mainonnasta ja ostajat on tienneet ettei tukea tule olemaan kun osto on tehty.

"Syrtek66, ota se omena pois sieltä takapuolestasi"
Mistä päättelet sen että siellä on omena?

Paljonko Apple on myynyt iPhonea? Tai kuinka paljon Samsung on myynyt G3 tai G2 viime kvartaalissa? Paljonko?

Ota sinä ruusunpunaiset lasit silmiltäsi ja mieti asioita toiselta kantilta ennenkuin kirjoitat.

Vastaa
Potelius
Potelius

15

@14

kauppalehden uutinen:
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/nokia...an/201301335225

Eli nokia ei vielä ole lähelläkään sitä huippua, missä se joskus oli, mutta nousua on tapahtunut jo osakkeiden arvon perusteella. Nousu tapahtuu pikkuhiljaa pienin askelin. Nokia tarvitsee vielä monta onnistumista, mutta on todistanut, että se niihin onnistumisiin pystyy.

Nokiallahan on ollu vaikeuksia toimittaa tarpeeksi uusinta lippulaivaansa, joten sen myynti pysynee jatkossakin hyvällä mallilla. Eikös tuo Symbian puhelinten myynti ole positiivista nokian kannalta?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Ademeion (vahvistamaton)

17

@ 9:

Osoitit vastauksesi väärälle henkilölle, kuten "Taalen" jo mainitsikin.

Miksiköhän siteeraat "tämän uutisen lähdettä"? En näe aiemmassa kommentissani mitään kohtaa, joka olisi mainitsemiesi tietojen kanssa ristiriidassa. Lumioiden kokonaismyynti oli artikkelinkin mukaan reilut 4 miljoonaa kappaletta, kuten sanoin, ja se on mitätön osuus kaikkien valmistajien (äly)puhelinmyynnistä, kuten sanoin. Lisäksi toin esille, että Samsungin huippumalli myi aivan eri tavalla ilmestyessään. Jäikö minulta jokin ongelma huomaamatta?

Kysyin "täpötäysistä markkinoista" osin siksi, että ilmaus on aika epämääräinen. Kun markkinat kasvavat ja muuttuvat nopeassa tahdissa, ei täpötäysi ole mielestäni oikein osuva sana kuvaamaan markkinoiden dynamiikkaa. Muutos avaa koko ajan rakoja ja etenemisväyliä uusille toimijoille, mitä seikkaa Google ja Androidia käyttävät puhelinvalmistajatkin hyödynsivät markkinat valloittaessaan, vaikka markkinat ehkä monien mielestä näyttivät "täpötäysiltä". Se että markkinoilla on useita niukin naukin pärjääviä kilpailijoita ei sekään sinänsä vielä tee markkinoista täpötäysiä. Täpötäyttä osuvampi ilmaus voisi olla "vahvasti kilpailtu".

Vastaa
pentsu
pentsu

18

Joitain ahdistaa ihan helvetisti Nokian tuloksen parantuminen? Ahdistuksen aiheet kullakin. Toivottavasti olette pysyneet muuten terveinä...

Vastaa
perhana
perhana

19

@17
"Lumioiden kokonaismyynti oli artikkelinkin mukaan reilut 4 miljoonaa kappaletta, kuten sanoin, ja se on mitätön osuus kaikkien valmistajien (äly)puhelinmyynnistä"

tämä "mitätön" myynti on kuitenkin päihittänyt iPhonen ja Androidin ensimmäisten vuosien myynnit ihan kevyesti, joten tässä vaiheessa on kaikki vielä avoinna ja ennenaikaista puhua mistään mitättömästä myynnistä, kun mikään muukaan uusi älypuhelinjärjestelmä ei ole ensimmäisinä vuosinaan myynyt yhtään enemmän.

Tässä vähän faktaa vertailun selventämiseksi:
iPhone myynti julkaisun jälkeisenä 3/4 jaksona - 3,7 miljoonaa
Samsun Android myynti julkaisun jälkeisenä 3/4 jaksona - 1,3 miljoonaa
Nokia Lumia myynti julkaisun jälkeisenä 3/4 jaksona - 6,9 miljoonaa

http://mobilitydigest.com/nokia-windows...droid-combined/

Näin "mitättömiä" ne Lumian myyntiluvut on kun verrataan samoihin lähtökohtiin muiden järjestelmien kanssa, ja jonkinlaista toivoa myynnin kasvamisesta voi nähdä jos vertaa tuota viimeisen neljänneksen 4,4 miljoonan laitteen myyntiä tuohon ensimmäisten 3:n neljänneksen 6,9 miljoonaan

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
wiiuu @ (vahvistamaton)

20

veeman07 Ettekö te kestä sitä totuutta,ettei Nokia menesty myynnillään pelkästään Windows Phonella,kun Android olisi myös tällä hetkellä tarjolla!. ;)

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
iKnow_ (vahvistamaton)

21

Kohta tulee myyntiin 620 mikä on 5800xm:ään verrattava massatuote. Laite on saanut jopa yllättävän paljon positiivista pöhinää ympärilleen ja uskon sen nostavan Nokian WP-myyntiluvut ihan eri tasolle. Tällä hetkellä hieman halvempaa on ollut myydä sinänsä mainiota, mutta vanhaa 800 mallia ja liian pienellä muistilla olevaa 610 mallia. 620 on WP8 ja siinä toimii käytännössä kaikki WP pelit ja ei tahmaa useimpien halpojen Androidien tapaan.

Ei ole helppo työ kääntää miljardeja tappiota tekevä firma nollatulokseen. Elop saa tosin hieman myös katsoa peiliin syitä mitkä niihin tappiokvartaaleihin ajoi. Laiva näyttäisi olevan kuitenkin ainakin suurin piirtein käännetty ja tästä on hyvät lähtökohdat lähteä uuteen nousuun.

Vastaa
Sakke88
Sakke88

22

@19

Miten noissa luvuissa ei ole ollenkaan otettu huomioon älypuhelinten myynnin vuosittaista kasvua, joka esim Q311 -> Q312 oli 50% tai sitä pientä seikkaa, että android ja iphone oli niiden julkaisun aikana täysin uusia ja tuntemattomia toisin kuin windows phone joka on jo vanha hyvin tunnettu tekijä.

Luvut kyllä pitävät paikkansa, mutta lähtökohdat ovat aivan eri. Niitä ei todellakaan voida vertailla tuolla tavalla.

Vastaa
syrtek66
syrtek66

23

@19, turha on verrata iPhone ja Androidin alkuvaiheen myyntiluvuin koska a) Apple tuli vasta markkinoille ja ei olut suuri peluri matkapuhelinmarkinoilla b) markkinat on erilaiset koska pelureita ja vaihtoehtioja on markkinoilla eri tavalla kuin silloin vuonna yksi ja kaksi. Mikään muukaan yritys ei ole laittanut yhden kortin varaan matkapuhelinvalmistusta kuin Nokia varsinkin kun hyviä vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla.

Tarkastellaanpa vähän tarkemmin tulosta ja verrataanpa tulosta 3 kvartaaliin:

OTe Nokia kolmannen kvartalin tuloksesta:
"Vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä Nokia toimitti 6,3 miljoonaa Smart Devices –yksikön laitetta, joista noin 2,9 miljoonaa oli Lumia-tuotteita."

Viimeisellä kvarttaalilla alustavasti Symbian+Lumia myynti oli 6.4 miljoonaa eli Nokia ei saavuttanut uusia WP asiakkaita huolimatta massiivista mainostuksesta. Eli Lumiaa osti lähinnä vain Nokia uskolliset kuluttajat.

"Vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä Nokia toimitti 76,6 miljoonaa Mobile Phones –yksikön laitetta, joista
6,5 miljoonaa olivat täysin kosketusnäytöllisiä Asha-älypuhelimia."

Nyt 86,3 ja näistä 9,3 Asha puhelinta. Tässä sektorissa Nokia onnistui saamaan selvästi uusia asiakkaita.

Vaikka Nokia konserni NSN mukaanlukien nyt tuottikin tulosta, Nokian Smar Devices yksikön WP puhelimien myynti takkuaa ja tuottaa ongelmia sekö näköpiirissä ei ole selvää tason nousua.

Vastaa
perhana
perhana

24

@23
omaa viestiäsi ja uutisen myyntilukuja lainaten:

"Vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä Nokia toimitti 6,3 miljoonaa Smart Devices –yksikön laitetta, joista noin 2,9 miljoonaa oli Lumia-tuotteita." elikolmas neljännes = 2,9 miljoonaa Lumiaa
"Nokia paljasti, että yhtiö myi vuoden viimeisellä neljänneksellä yhteensä 4,4 miljoonaa Lumia-puhelinta" eli neljäs neljännes = 4,4 miljoonaa Lumiaa

eli vaikka neljännen neljänneksen myynti oli 1,5 kertainen edellisen neljänneksen myyntiin toteat kuitenkin:
"Nokia ei saavuttanut uusia WP asiakkaita huolimatta massiivista mainostuksesta"

Jokin tuossa väitteessäsi on nyt ristiriidassa myyntilukujen kanssa.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

25

Mua eniten ketuttaa, että olen vieläkin pantannut Nokian osakkeiden hankkimista... ;)
Olisi kesällä jo pitänyt ostaa, kuten meinasinkin! Olisi uuden Lumiani hinta jo tienattu takaisin komeesti.

Vastaa
syrtek66
syrtek66

26

Tarkastelin koko smart devices yksikön älykännyköiden myyntiä, en vain Lumia puhelinten myyntiä. Kakkoskvartaallilla nokia myl Smart devices yksikössä 10 miljoonaa älypuhelinta joista Lumiaa 4 miljoonaa kappaletta.

Nokia ei siis saavuta smart devices:ssa kappelemäärissä edes kakkoskvartaalin myyntiä kappalemäärissä katsottuna.

Vastaa
Calileon
Calileon

27

@26

Mutta kuitenkin kirjoitit "Nokia ei saavuttanut uusia WP asiakkaita huolimatta massiivista mainostuksesta". Käsittääkseni Symbian ei ole WP ;)
Jos Lumia, eli siis WP, myynti kasvaa 2,9 miljoonasta 4,4 miljoonaan on se prosentuaalisesti kova lukema, reilu 51%.
Täytyy myöntää että verrattuna toiseen neljännekseen joka myynnillisesti 4 miljoonaa lumiaa, ei kasvua ole "kuin" 10%. Mutta tulos mielestäni hyvä ajatellen että uudet lumia olivat vain reilun kuukauden myynnissä Q4:n aikana ja Nokialla jatkuvia ongelmia toimittaa puhelimia tarpeeksi jotta kaikki halukkaat saisivat.

Omassa ystäväpiirissäni on 6 henkilöä jotka ovat päättäneet ostaa Lumian. Näistä 6 henkilöstä 2 on saanut puhelimensa ja 4 odottaa edelleen että operaattorit saavat puhelimia lisää. Otos on pieni joten oletetaan hypoteettisesti että virhemarginaali on 50%, eli suuremmassa skaalassa 3/6 olisi saanut puhelimen ja 3/6 odottaa niitä myyntiin saapuvaksi. Täten voitaisiin olettaa että mikäli Nokia olisi kyennyt toimittamaan tarpeeksi puhelimia, oli myyntimäärä ollut todellisuudessa 100% nykyistä korkeampi, eli 8,8 miljoonaa lumiaa, eli kasvua olisi ollut edelliseen neljännekseen 203%.

Todelliset myyntimäärät ja se, mihin Nokia Lumiallaan pystyy, nähdään vasta vuoden 2013 aikana kun/jos Nokia saa puhelinten toimitukset kuntoon.

Vastaa
perhana
perhana

28

@26
Ei liene vaikea päätellä mitä tässä lauseessa yritit tarkastella:
"Nyt 86,3 ja näistä 9,3 Asha puhelinta. Tässä sektorissa Nokia onnistui saamaan selvästi uusia asiakkaita."

Eli väität että Asha puhelimissa ja peruspuhelimissa olisi saatu selvästi enemmän uusia asiakkaita, mutta todellisuudessa prosentuaalisesti eniten kasvoi Lumia (WP) puhelinten myynti.

Vastaa
AhKeefas
AhKeefas

29

Molemmat ovat oikeass:
Myynti todella kasvoi 1,5x ja olisi hyvinkin ollut 2x
MUTTA
Symbian-aikoina myytiin kymmenkertaisesti
SITÄ odotan Nokialta (ja osaketta yli 10 €uron)

SAMAA odottavat myös yrityksen johto,
joka teki päätöksen siirtyä pitläjänteisesti WIndows 8+9 kelkkaan
ja joka palkkasi Elopin

Huipputyypit eivät yleensä ole niin tyhmiä kuin täällä valittavat köyhät...pahoittelen...
Tosin...
kyse on aina riskin ottamisesta
Onko Elop riittävän riski nähdään kuluvan vuoden aikana
Tehkööt Tampereen insinöörit töitä, sillä kortistossa on tilaa
tässä Niinistön "oleskeluyhteiskunnassa" - ei kun palkat alas!
Laskin jo omaani! (ja siirryin pääomatuloihin :-D )

Vastaa
Calileon
Calileon

30

@29

Uskon vahvasti että Nokia tulee vielä nousemaan, ei välttämättä ehkä vanhaan kukoistukseensa mutta korkeammalle kuin missä se nyt on. Mikäli sellainen ihme tapahtuisi että edellisten Lumioiden myyntimäärien kehitys toteutuisi nytkin (2012 Q1 = 1 miljoona ja Q2 4 miljoona) voisi kuvitella Nokian myyvän 2013 1Q:lla 17,6 miljoona WP-luuria. Mutta varovainen arvioni on että lähempänä kymmentä kuin viittä mennään. Jos tuotanto ja toimitukset alkaa pikkuhiljaa luistamaan, ehkä on mahdollisuuksia nyt 620:n myötä mennä yli kymmenenkin.

Hitaasti mutta varmasti.

Vastaa
pentsu
pentsu

31

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Calileon:



Uskon vahvasti että Nokia tulee vielä nousemaan, ei välttämättä ehkä vanhaan kukoistukseensa mutta korkeammalle kuin missä se nyt on.

Mä uskon myös.

Kymmenisen vuotta sitten Samsung oli aikalailla samassa tilanteessa kuin nyt. Nokia ehti olla ylivoimainen markkinajohtaja lähes kaksi vuosikymmentä. Vain ja ainoastaan kilpailu on nostanut Samsungin asemaan jossa se nyt on. Jollei kilpailua olisi, ei myöskään tuotekehitykseen panostettaisi kovin paljoa. Laitteiden kehitys tulee nimenomaan siitä, että toinen valmistaja haluaa olla toista parempi ja sitä kautta myydä tuotettaan enemmän. Ei siis vältämättä ole Samsunginkaan etu, eikä kenenkään muunkaan jos Nokia kaatuisi. Nyt tällä hetkellä ei onneksi siltä näytä.

Nokia on ollut samanlaisessa tilanteessa aiemminkin. 90-luvun alkupuolella kovin kilpakumppani oli Ericsson, joka toi yhtäkkiä markkinoille huomattavan paljon pienempiä(Huom) puhelimia kuin Nokiat olivat. Tuolloin siitä selvittiin, aika näyttää miten käy nyt.

Uskon kuitenkin Nokian tapaan tehdä puhelimia, tai sanoisin mieluummin eurooppalaiseen tapaan, vaikkei täällä valmistusta juuri olekaan. Vertailua voi hakea vaikka autoista. Kun verrataan aasialaisia automerkkejä ja malleja eurooppalaisiin, voidaan samanlaisia eroja nähdä Samsungin ja Nokian väliltä. Kaikki autoja vähääkään tuntevat ymmärtänevät mitä tarkoitan. En ole sanomassa että ne olisi huonompia. Tyyli ja ajettavuus on vain kovin erilainen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti syrtek66:

Mikään muukaan yritys ei ole laittanut yhden kortin varaan matkapuhelinvalmistusta kuin Nokia varsinkin kun hyviä vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla..

Mitähän tällä yritettiin tarkoittaa?

Vastaa
AhKeefas
AhKeefas

32

Olisivat jättäneet Symbianin vähän pidempään...
Veikkaan että Microsoft sopimus oli varsin ankara:
Ei lippulaivoja muita!
Ei Nokia 909 =OIS-808
Ei Meego N950 ja N10, tms...
Ei puhettakaan Androideista tai mistään muusta lippulaivasta

Jättivät sentään series 40
ja nyt "Ashas rice from ashes" ja takovat rahaa koneeseen "älyttömästi"

Vastaa
syrtek66
syrtek66

33

@28,
Joulu myynti on kaikkein tärkein myynneistä, tässä Nokia onnistui saman verran kuin kakkoskvartaalissa kun tarkastellaan smart devicen myyntiä. Samalla tulokseen vaikuttaa myös mihin keskihintaan laitteita myytiin. Samoin toimitusvaikeuksiin vetoaminen on outoa koska mikä muu firma sai myytyä miljoonia puhelimia samaan aikaan ilman mitään
ongelimia.

Vastaa
AhKeefas
AhKeefas

34

@33 tilasivat liian varovaisesti komponentteja
Ehkä eivät itse uskoneet ihan näin hyvään myyntiin? (Elop?)
Huomaa miten aloittavat myynninkin portaittain eri maissa.
Arvaan ettei Lumiaa varastoida Tehtaille tai Nokian maayksiköihin,
vaan toimitukset menevät suoraan operaattoreiden maatukkuihin???
Siis: arvaan...

Vastaa
Meizuman
Meizuman

35

Ashaan (300) jos sais pureview kameran, copy-paste -minaisuuden ja tekisi siitä hieman muokattavamman niin ah. Akku kestää ja kestää mutta puhelin on käytössä vikkelä. Kosketusnäyttö vaan on huono ja puhelin tekee välillä omia juttujaan taskussa. Yleensä kaivettaessa puhelinta taskusta ja vastatessaan puheluun voi olla vaikka mitä ovi -palvelua auki.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.