Applelta jälleen hyvä tulos, mutta kasvu on pysähtynyt

Teemu Laitila

Applelta jälleen hyvä tulos, mutta kasvu on pysähtynyt
Applen viime yönä julkistaman osavuosikatsauksen mukaan yhtiö teki alkuvuodesta 7,3 miljardin euron liikevoiton kun liikevaihto oli 33,6 miljardia euroa. Vuodentakaiseen verrattuna liikevaihto on kasvusuuntainen, mutta voitto on kutistunut.

Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä liikevaihto oli 42 miljardia, josta voittoa kertyi 10,1 miljardia. Nyt julkaistu tulos oli ensimmäinen laskusuuntainen neljännes vuosikymmeneen.

Applen iPad-myynti kasvoi 66 prosentin verran vuodentakaiseen verrattuna, mutta laitteiden keskimääräinen myyntihinta on samalla pudonnut, mikä johtunee viime syksynä esitellyt iPad Minin hyvästä menekistä. Puhelinmyynti kasvoi vuoden takaiseen verrattuna seitsemällä prosentilla. Tietokoneiden myynti on laskenut vuodentakaisesta, mutta toisaalta keskimääräinen myyntihinta on kasvanut.

Applen oman arvion mukaan yhtiö odottaa liikevaihdon asettuvan 25,8 ja 27,3 miljardin euron välille kalenterivuoden toisella vuosineljänneksellä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto G06 – hinta laskenut -34%

Motorola Moto G06
99 € Gigantti
99 € Telia
99 € Mobiilipiste.fi

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Google Pixel 10 Pro XL – hinta laskenut -30%

Google Pixel 10 Pro XL
949 € Power
949 € Elisa
951 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 1359 €

Google Pixel 10a – hinta laskenut -26%

Google Pixel 10a
429 € Verkkokauppa.com
429 € Gigantti
429 € Power

Alin hinta viikko sitten: 579 €

Honor Magic8 Lite 5G – hinta laskenut -25%

Honor Magic8 Lite 5G
299 € Verkkokauppa.com
299 € Gigantti
299 € Power

Alin hinta viikko sitten: 399 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.