Salaliittoteoria toteutui: Nokian kännykkäliiketoiminta myydään Microsoftille (PÄIVITETTY 11:00)

46
Petteri Pyyny

Salaliittoteoria toteutui: Nokian kännykkäliiketoiminta myydään Microsoftille (PÄIVITETTY 11:00)
CNN kertoo Microsoftin ostavan Nokian kännykkäliiketoiminnat.

Kauppahinnaksi on ilmoitettu 5,38 miljardia euroa 3,79 miljardia euroa, jonka lisäksi Microsoft lisensoi Nokian patentteja 1,67 miljardilla eurolla. Stephen Elop siirtyy Microsoftin tulevan kännykkäliiketoiminnan johtajaksi. Talousjohtaja Timo Ihamuotilasta tulee Nokian väliaikainen toimitusjohtaja.

Jäljellejäävä Nokia tulee keskittymään verkkoliiketoimintaan NSN:n muodossa, paikkatietoihin HEREn muodossa sekä teknologialisensointiin.

Kauppa täytyy vielä hyväksyä viranomaisten ja molempien yhtiöiden osakkeenomistajien keskuudessa. Kauppa on tarkoitus saattaa loppuun vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Täältä löytyy Steve Ballmerin kirje henkilökunnalleen Nokia-kauppaan liittyen.



Yrityskaupassa Microsoftin palvelukseen siirtyy 32 000 Nokian työntekijää, joista 4 700 Suomessa. Ilmeisesti tulevan yksikön pääkonttori tulisi sijaitsemaan Suomessa.

Talouselämä kertoo, että kaupan osana Microsoft lisensoi Nokia-brändin käyttöönsä 10 vuodeksi. Sopimus kieltää myös Nokiaa käyttämästä Nokia -nimeä omissa matkaviestimissään ennen vuotta 2016. Sopimus kieltää myös nimen lisensoinnin kolmansille osapuolille ennen vuotta 2016.

Lisää uutisiamme aiheesta


EDIT 6:51: Tarkennettu kauppahintaa, kaupan ajankohtaa sekä hyväksyntäprosesseja.
EDIT 6:55: Lisätty linkki Ballmerin kirjeeseen.
EDIT 7:01: Täsmennetty siirtyvän henkilöstön määrää.
EDIT 7:16: Lisätty maininta Nokia-nimen lisensoinnista Microsoftille.
EDIT 10:59: Lisätty linkit jatkouutisiimme

päivitämme uutisointia lisätietojen tullessa


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (46)

Anonyymi käyttäjä
This is Microsoft (vahvistamaton)

1

Elop oli kun olikin troijalainen, pahin mahdollinen sellainen. Toivottavasti tämä avaa kovimpienkin Nokia- ja MS-fanipoikien silmät.

Vastaa
Mauriland
Mauriland

2

Taisi olla joo Elopin palolautta heitot ihan tarkoituksen mukaista nokian hinnan pudotusta jotta MS saa sen ostettua.

Vastaa
jani1987
jani1987

3

Siinä meni myyjien myynti kikka pois suomessa "osta nokialainen niin tuet kotimaista" Harmihan toi on olis halunut nähdä nokialaisen androidilla. Nyt vaan nokian kartat androidille ja ios:ille myön kunnollisena

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
voiperse!! (vahvistamaton)

4

Myyrä eli Microsoftin S.Elop hoiti hommansa Nokian toimarina!!. Tässä viimeinen naula arkkuun ostaa Nokia Lumia älytön luuri!!.

Vastaa
jokojo
jokojo

5

Oli odotettavissa jotakin, koska puhelimet oli alamäessä. Osa työntekijöistä joutuu lähtemään. Suomalaisen puhelimen taru on loppu ja minulla on harvinainen Nokian logolla varustettu puhelin.

Vastaa
teme565
teme565

6

Elop ja MS voivat nyt todeta että mission accomplished. Soluttaudutaan firmaan, pistetään se myyntikuntoon ja ostetaan itselle.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Leenee (vahvistamaton)

8

Kuka nyt potkii Microsoftin puhelin softa tiimiä persuksille? Nokia sentään on saanut jonkinnäköistä vauhtia siihen. Nyt ei ole ketään ulkopuolisia potkimassa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
pulhi (vahvistamaton)

11

Mikä salaliitto? Meinaatteko että Nokian hallitus antoi microsoftin "kätyrin" huseerata yhtiö myyntikuntoon ja tämän jälkeen vielä myytiin samalle firmalle?
Nyt pää pois p..seestä ja herätys!
Kuin tyhmänä te pidätte Nokian hallitusta? Tsiisus sentään..

Vastaa
figo10
figo10

12

Aprillipäiväkö se nyt on? Toivottavasti viranomaiset torppaa tämän törkeän salaliiton. Tässä ole edes mitään järkeä... MS:n olisi parempi pysyä kaukana tuosta maailmasta ja keskittyä vain käyttiksen tekemiseen. Mitähän valmistajaa sitä nyt sitten käyttää... Saisikohan Jolla jollain tapaa vielä kiinnostavammaksi laitoksensa.

Vastaa
Haksu
Haksu

15

Näin se tehdään. Lähetetään oma poika firmaan, hoidetaan se ostokuntoon ja otetaan oma poika takaisin - firman kera. Muutaman vuoden kuluttua Nokia muistetaan taas parhaiten kumppareista ja renkaista.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

16

Nyt en voi sanoa kuin olevani todella yllättynyt ja aiemmissa kommenteissani väärässä. Juuri eilen ehdin toteamaan, että en usko Nokian pilkkomiseen... No eipä sitä pilkottu ja Nokia jatkaa edelleen omana yhtiönään tietty.

Jos tämä oli täydellinen salaliitto, niin miksei kauppoja tehty kesällä? Nokia oli silloin puolet halvempi!! Toki nyt ei ostettu osakkeita, ostettiin vain liiketoimintayksikkö, joten sikäli osakekurssilla ei liene merkitystä.

@15
Jos on Mikael Jungneria uskominen, niin kovin huolissaan ei kannata työntekijöistä olla. MS on ennenkin pitänyt ostamiensa firmojen toiminnot niiden kotimaissa ja kehittänytkin jopa niitä sielä. Tämänkin uutisen mukaan MS:n puhelinyksikön pääkonttori jatkaisi Suomessa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
nyymi5464 (vahvistamaton)

17

Ei prkkl..huonojen päätösten polku se vain ei tuossa firmassa katkea.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

18

Jännä että nyt, kun Nokian tulevaisuuden näkymät jo vähän kirkastuivat. Tosin, olihan tämä tietyllä tavalla koko ajan odotettavissa. Alamäkeä on menty jo pitkään, ja olihan tuo troijalainen-salaliittoteoria aika uskottava.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
retuop (vahvistamaton)

21

Nokian osakkeenomistajuus on pirstaloitunut tosi paljon, joten voi olla vaikea haalia kokoon 50% osakkeista. Itse omistajan Nokian osakkeita kohtuu määrän ja EN TODELLAKAAN aio myydä niitä Mikropaskalle :D

Vastaa
HuHuh
HuHuh

22

@ retuop

Siinä ei sun kuusi osaketta paljoa paina.
Äskettäin nääs amerikkalaiset eläke ym. järjestöt haali noksun osakkeita miljoonittain lisää omistuksiinsa.
Ja ei mikkis ei ole ostamassa nokian osakkeita, vaan osan liiketoiminnoista, eikä siihen sun osakkeita tarvita, joten ota se käsi pois potasta ja laske kissa pihalle.. TORVI..

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
:) (vahvistamaton)

23

retuop, ei sillä sun omistuksella ole mitään merkitystä jos hallitus päättää myydä vaan osan liiketoiminnasta eikä yhtiötä.

Vastaa
LigHtX
LigHtX

24

Joo, oli salaliittoteoria tai ei, niin fakta on että Nokian ongelmat ovat lähtöisin J. Ollilan ja R. Siilasmaan toimista. Turha sitä Eloppia kaikesta on syyttää.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
hastalawindowsvista (vahvistamaton)

25

Jos myyrä haluaa ilmaisen kyydin kotiin, allekirjoittanut voi tarjota sellaisen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
an_Tero (vahvistamaton)

26

En ymmärrä näitä urpoja jotka kuvittelevat että MS irtisanoisi kaikki Nokian työntekijät. Elop teki jo kaiken tarpeellisen, ja jäljellä on enää huippuosaajat. MS nimenomaan osti Nokian puhelinliiketoiminnan ja siihen tarvitaan juurikin ne Nokian nykyiset työntekijät jotka ovat saaneet kehitettyä Nokian nykyiseen tilaansa, eli huippuluokan puhelimet modernilla käyttiksellä. Lisäksi MS aikoo perustaa ison datakeskuksen tänne Suomeen ja sekin tuo tänne paljon rahaa ja työpaikkoja. Sen takia MS valitsi alunperin Nokian, koska täällä on paras R&D osaaminen. MS aikoo hyödyntää Nokiaa, eli yhdistää entistä paremmin käyttöjärjestelmät toimimaan yhdessä, jatkokehittää ekosysteemiään ja ennenkaikkea tehdä rahaa myös puhelimilla. Tähän se tarvitsee Nokiaa.

Vastaa
ackalin
ackalin

28

Niin Ollilan, N-hallituksen ja suursijoittajien junailema juttu tämä oli. Ollila vaan ei halunnut liata omia käsiään vaan piti hankkia tehtävään ulkomaalainen. Erittäin hyvä liike kuitenkin yhtiön jatkuvuudelle keskittyä uusiin ja kannattaviin liiketoimintoihin jotta 200v juhlat voi pitää. Ilman paperitehdasta ja ensimmäistä kalossi hittiä ei olisi koskaan tullut puhelin hittiä. Yhtiö jatkaa elämää eteenpäin niin kuin perhe lapset tulee aikuisiksi ja muuttavat pois.

Vastaa
Bodomed
Bodomed

30

Kyllä ekana tuli mieleen kanssa aprillipäivän pila. Mutta kun kattos kalenteria niin ei se voi olla! Noh voin vaan todeta että empä ole enään 5v ostanut nokialaista. Eikä ole pelkoa että jatkkossakaan tulee mietittyä. Mitenkäs nyt käy sitten esim tuon Nokia 515 että siirtyykö sekin M$:lle?

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
retuop (vahvistamaton)

32

@23 ja @24:

Lukisitte uutiset, että kauppa vaatii vielä osakkeenomistajien hyväksynnän. Täältä voitte katsoa suurimmat omistajat yms. Kauppa kuitenkin vaatii, että vähintään 50% osakkeenomistajista hyväksyy sen. Omistajan kuitenkin tuhansissa Nokian osakkeita, jos määrän haluatte tietää. Tiedän ei ole suuri määrä mutta omistajuus sirpaloitunut.

Vastaa
jokojo
jokojo

33

Vihdoinkin ratkaisu. Nokia sai tarpeekseen tappioista. MS kehittäköön puhelinta oman näkemyksensä mukaan. Toivottavasti suomalainen osaaminen on tarpeen. Kehittäjäthän ovat täällä. Käyttis on tehty MS:n toimesta, mutta nokialaisilla on suuri vaikutus siihen.

Vastaa
Boss93
Boss93

34

No perskele... Minkähä puhelimen mää si seuraavaks ostan... Applea en ainakaan, Shamesung on aivan hanurista, HTC on konkassa, ZTE on kiinalainen halpisyhtiö ja Mikkisoftan kännykästä voisi olettaa olevan samanlainen "menestys" kuin Surface tabletit... Pitänee katsoa minkälaista luuria Jolla saa pihalle.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

35

No osta Lumia. Nokiaa se kuitenkin vielä pitkään, ehkä senkin jälkeen. Ei kannata sentään överiksi vetää.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
roijalainen (vahvistamaton)

36

Ei voi sanoin kuvailla miten paljon hävettää tällä hetkellä omistaa nokian puhelin. Ei ikinä enää nokiaa, ei ikinä enää microsoftia, ei ikinä enää windowsia.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

37

Miten tämän takia voi hävettää omistaa jotain Nokialaista? Oikeasti! Mua hävettäis sanoo jotain tollasta ääneen.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
Heh heh (vahvistamaton)

38

@retuop

Varmaan itekkin sen tajuat, ettei sun tai edes kaikkien suomalaisten omistamat osakkeet riitä kaatamaan tätä kauppaa.
Yhdysvalloissa on 35% osakkeista ja suomessa 26%.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
abacaca (vahvistamaton)

39

Kysymys on tässä enää lähinnä siitä, millä keinoin Microsoftille voi tehdä kostoksi mahdollisimman paljon vahinkoa.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
TroijanEflop @ (vahvistamaton)

40

@39 Kyllä hävettäisi omistaa Microsoftin omistama entinen suomalainen Nokia puhelin!!. @roijalainen on ihan oikeassa!.

Vastaa
OJ_Ghost
OJ_Ghost

41

Kyllä meitä ihmisiä on erikoisia...

@41
Mitä siitä hyötyisit?! Suomi menettäisi varmuudella tuhannet kännykkätyöläisensä sekä 200 M€:n datakeskuksen rakentamisen. Suomalainen yritys nimeltä Nokia menettäisi vahvimman liittolaisensa mobiiliteknologiassa (kartat ja lisenssointi). Vaikutus olisi joka tapauksessa valtava Suomelle ja meille suomalaisille.
Että jotkut osaa olla hölmöjä ja katkeria.

@42
Edelleen: Miksi?! Koittakaa nyt joku syy keksiä.
Minuakin harmittaa jos Nokian kännykät vaihtaa kotimaata, mutta mikään ei ole ikuista. Ja todennäköisesti Nokia-puhelimet tulee oleen hyvin samanlaisia ja samallalailla tehtyjä ainakin seuraavat vuodet, siis paljolti suomalaisia.
Ja vaikka ei olisikaan, niin Nokian hallitus, mukana monta muutakin kuin yksi "myyrä", päätti kaupasta. Ja edelleen MS-Nokia puhelimet tulevat olemaan perua Nokiasta, hyvin pitkään ainakin. Olen ylpeä siitä mitä Nokia sai aikaiseksi "kuolleella käyttöjärjestelmällä" ja olen ylpeä yhä siinä kohtaa kun Lumiat MS:n alla nousevat yhä ylemmäksi.

Vastaa
syrtek66
syrtek66

42

OJ, ylpeä mistä? Ok suomalaisen insinäärityöstä aina voi olla ylpeä mutta ei voi olla että käyttää microsoftin tuotteita. Loppupeleissä kuitenkin Microsoft tumpeloi minkä tahansa tuotteen minkä se on aikaan saanut. Muualla kuin desktopilla M$ ei pärjää ei sitten millään vaikka massia on vaikka toisille on jakaa.

Kaikkea kun ei voi ostaa. Onneksi.

Vastaa
jokojo
jokojo

45

Turhanpäiväistä kinaamista. Jokainen tulee omalla puhelimellaan autuaaksi. Jos uskoo droidiin tai WP:hen, hankkii sen mikä tuntuu hyvälle. Leiriä voi vaihtaakin, jos siltä tuntuu. Olen ollut tyytyväinen L920 ominaisuuksiin, enkä halua vaihtaa leiriä. On minulla yksi A 4.0.3 tabletti, mutta ei se vakuuta paremmuudesta. Onhan ainakin Lumialla vahvemmat hartiat. Jos tössivät, omapa on vikansa. Harmittaa silloin suomalaiset työpaikat ja osaaminen. Se kun ei katoa minnekään, jos työ jatkuu.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.