Microsoft-tietäjä: Windows Phone 8.1:n voi asentaa myös tableteihin

12
Manu Pitkänen

Microsoft-tietäjä: Windows Phone 8.1:n voi asentaa myös tableteihin
Erinomaisista Microsoft-kontakteista tunnettu Paul Thurrott on julkaissut WinSupersite-sivustollaan artikkelin, jossa hän käy läpi muutamia ensi vuodeksi kaavaillun Windows Phone 8.1 -päivityksen ominaisuuksia.

Thurrottin mukaan Windows Phonen Blue-päivitys (8.1) yhtenäistää puhelinkäyttöjärjestelmän ja Windows RT:n rajapintoja. Näin ollen sovelluskehittäjillä on paremmat mahdollisuudet luoda molemmilla alustoilla toimivia ohjelmia. Thurrottin mukaan tällä hetkellä noin kolmannes rajapinnoista on yhteneviä, mutta Windows Phone 8.1:n myötä yhteneväisyys kohtoaa 77 prosenttiin.

Yhtenäistämisen ohella Microsoft aikoo mahdollistaa Windows Phonen asentamisen 7–10-tuumaisiin laitteisiin. Tämä on hieman outoa, sillä Microsoftilla on jo kaksi tablet-käyttöjärjestelmää (Windows 8 ja RT). Voisiko olla niin, että Microsoft aikoo hyllyttää myynnillisesti surkeasti pärjänneen Windows RT:n ja korvata sen Windows Phonella? Microsoftin kilpailijat käyttävät jo samaa käyttöjärjestelmää puhelimissa ja tableteissa. Syksyllä Microsoftilla on tarkoitus esitellä GDR3-päivitys, joka tuo mukanaan tuen neliydinprosessoreille ja Full HD -näytöille (5–6-tuumaa).



Näiden lisäksi Windows Phone 8.1 jatkaa alustan moniajon parantamista. Microsoft luopuu myös fyysisen takaisin-näppäimen vaatimuksesta. Thurrott ei mainitse Cortana-avustajaa artikkelissaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentit (12)

Taeco
Taeco

1

What. Fyysinen takaisin-painikehan on navigaation tärkeimpiä elementtejä. Vaikka se toisinaan toimiikin hiukan epäloogisesti. Mielummin poistaisivat haku-napin.

Vastaa
Aztez123
Aztez123

2

Juurikin näin, luultavasti microsoft hyllyttää rt:n ja tuo windows phoneen GDR4 päivityksessä uusia ominaissuksia jotka parantavat tablet käyttöä. Ehkä käyttöjärjestelmä toimisi myös vaakasuunnassa ja värilliset tulisivat... hmmm..

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

3

@1 Samaa mieltä. Se takaisin-nappi on koko puhelimen eniten käytetyin nappi, minulla. Windows-nappia tulee käytettyä huomattavasti vähemmän ja sen "pitkän painalluksen"-ominaisuus, äänihakumikälie, on täysin hyödytön. Haku-nappi varmasti on ihan toimiva, kun noita pikaisia nettihakuja tulee tehtyä aika paljon, mutta monesti tulee tottumuksesta silti avattua selain ja googletettua tarvittava tieto.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Uutinen:

Voisiko olla niin, että Microsoft aikoo hyllyttää myynnillisesti surkeasti pärjänneen Windows RT:n ja korvata sen Windows Phonella?

Tämä on uskottava ja järkevä veto. Toivon, että näin tehdään.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
user_org (vahvistamaton)

4

@uutinen
>Voisiko olla niin, että Microsoft aikoo hyllyttää myynnillisesti
>surkeasti pärjänneen Windows RT:n ja korvata sen Windows Phonella?

Tuskin. jos tarkoitetaan että RT kuopataan kokonaan.
Toinen asia on sitten millä nimellä ARM käyttiksiä kutsutaan minkäkin tyyppisessä laitteessa, mutta mitä ilmeisemmin WP8 ja Windows RT lähentyvät toisiaan. Jos RT dissataan jatkossakin niin voi kadota nimenä.

Vastaa
Anonyymi käyttäjä
terpaa76 (vahvistamaton)

5

Eiköhän tuota wp:n käyttöliittymää viedä windows 8 suuntaan. Tulee softien vaihdot pyyhkäisyillä ja epälooginen back nappi jää sivurooliin.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

6

Vihdoinkin Microsoft on herännyt!

Fyysisen back-napin kammottava epäloogisuus oli pääasiallinen syy, miksi valitsin hieman iäkkäämmälle sukulaiselleni WP-puhelimen asemesta iPhonen. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa ja testasin sitten WP:ta pari päivää ja kun itselläni meni siihen hermo useasti en vaan voinut sitä suositella.

Ja myös se, että kotinäkymästä softat startataan aina alkutilaan, eikä siihen mihin se on jäänyt, vaikka softa olisikin "freezattu" muistiin ärsytti varsin paljon.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

7

@6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Fyysisen back-napin kammottava epäloogisuus oli pääasiallinen syy, miksi valitsin hieman iäkkäämmälle sukulaiselleni WP-puhelimen asemesta iPhonen.

Ettei asiaan vaikuttaisi oma tottumus, eikä objektiivinen "epäloogisuus"? Itse pitän takaisin-nappia juurikin loogisena ja ajatusta sen puuttumisesta kammottavana, mutta olen kyllä valmis myöntämään, että tämä mitä todennäköisimmin johtuu tottumuksesta, eikä mistään objektiivisesta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ja myös se, että kotinäkymästä softat startataan aina alkutilaan, eikä siihen mihin se on jäänyt, vaikka softa olisikin "freezattu" muistiin ärsytti varsin paljon.

Tämä on yksi isoimmista puutteista WP:ssa mielestäni. On jopa raivostuttavaa, että softa heittää aina takaisin alkutilaan.

Vastaa
Jonahan
Jonahan

8

@7
Tottakai tottumuskin vaikuttaa, mutta käyttäjän on erittäin vaikea tietää mitä back-napin painamisesta tapahtuu. Jos tarkotuksena on ollut siirtyä ohjelmassa edelliseen ruutuun ja käyttäjä löytääkin itsensä jostain aivan eri paikkasta on kyseessä käytettävyysongelma.

Ensimmäinen reaktio voisi olla syyttää käyttäjää, mutta se ei ole hedelmällistä. Parempi ratkaisu on muuttaa käyttöliittymää selkeämmäksi. Nopeita ideoita ovat esimerkiksi: jonkinlainen visuaalinen indikaatio että seuraava painallus poistaa sinut applikaatiosta tai applikaatiosta poistuminen vaatisi pidemmän painalluksen ainakin jos backia on painettu monta kertaa nopeasti peräkkäin. Mutta noista on varmasti omat ongelmansa. Millaisen muutoksen Microsoft lopulta tekee jää nähtäväksi, mutta tämänhetkinen toteutus on käytännössä ongelmallinen.

Lainataan loppuun vähän tietäjiä:

"The “back stack” is ill-understood by users: Most don’t realize what they’re doing when they repeatedly hit the Back button." — Paul Thurrott

"When it does exactly what you expect, the system-wide Back button is convenient. But when it doesn’t, it’s maddening." — John Gruber

Pakko sanoa, että omat kokemukseni ovat hyvin samansuuntaisia, ja ainakaan Thurrottin ongelma ei ole väärät tottumukset.

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

9

@8 Itselleni ei ole ikinä tullut eteen ongelmatilannetta takaisin-napin kanssa. Varmaan sitten sitä tottumuksen tuomaa varmuutta, kun sitä on tullut käytettyä jo symbianissa jne. Symbianissa tosin softanapeissa näki, milloin ohjelmaa oltiin sulkemassa ja milloin palaamassa takaisin. Itse yleensä vain "rämpytän" nappia, kun haluan sulkea sen kokonaan. Ei tuota aivan ideaalisti ole WP:ssa toteutettu, mutta ymmärrettävästi. Ymmärrettävästi omalta tottumuspohjalta, ainakin.

Tosin, aina kun uutisoidaan, miten "käyttäjillä" on ongelmia ymmärtää/käyttää jotain ominaisuutta, itse aina mietin, aliarvioidaanko tässä näitä kyseisiä (keskivertoja?) käyttäjiä, vai onko suurin osa käyttäjistä todella sen verta hölmöjä. Tiedä sitten. Kaipa se on parempi pitää peruskäyttäjää täytenä hölmönä ja luoda ympäristö, jossa jopa yksinkertaisinkin henkilö pärjää. Näinhän iOS:n kanssa on käsittääkseni toimittu: Hölmöistä hölmöinkin osaan sitä käyttää, teknologiasta mitään ymmärtämätön vanhuskin. (Toki heti, kun on tutustuttu "täppäämiseen" ja muuhun perushuttuun.)

Vastaa
Taeco
Taeco

10

Pakko nyt huomauttaa, että Lumia 920 omistavana takaisin-painike on erittäin kätevä silloin, kun se toimii odotetusti. Mutta ongelma on se, etten koskaan tiedä, toimiiko se odotetusti.

Esimerkiksi tästä johtuen selaimesta puuttuu täysin takaisin-painike. Eli jos vaikka selailen nettiä, ja saan vaikka sähköpostia kesken kaiken ja käyn lukemassa sen välissä, selain saattaa unohtaa edellisen sivun ja selaamaan palatessani takaisin-painike sulkeekin nettiselaimen edelliselle sivulle siirtymisen sijaan. Sama juttu, jos vaikka seuraavana päivänä haluaisin jatkaa selaamista, niin takaisin siirtyminen on turha toive.
Samaten, jos minulla ei ole WhatsApp tai Skype ja saan siihen viestin ja näpäytän suoraan yläreunasta siihen siirtyäkseni, en voi tietää, siirtääkö takaisin-painike minut sovelluksen hierarkiassa ylöspäin viimeisimpiin keskusteluihin, vai sulkeeko se koko sovelluksen ja siirtää minut edelliseen sovellukseen

Vastaa
AhKeefas
AhKeefas

11

Fyysisen Back-näppäimen pakollisuus poistuu eli
7"-10" tabletin FullHD-näytölle voi mahduttaa softa-Back näppäimen
Näinhän jopa joissain Android-puhelimissa on jo tehty.
Käyttäjä voi myös äänestää lompsallaan millaisen itselleen haluaa.
Back-näppäimen logiikka sopii minulle,
mutta myös Symbianin, iOSsin ja Androidin logiikka toimii.
Muutamia virhenäppäilyjä tulee, kun vaihtaa Androidista Lumiaan.
Mitä tulee RT:n katoamiseen, niin ehkäpä Windows 9 poistaa RT:n.
Eri asia sitten kuinka RT-mäinen Windows Phone 9 tulee olemaan.

Metro UI 8.1, RT 8.1, WP 8.1 ja Xbox united API on ilouutinen.
Kehittäminwn yhtäaikaa kaikille laitealustoille mahdollistuu.
Sovellusauppakin vielä yhdistyy.
Eiköhän 2014 ole Windows-vuosi!

Vastaa
ArttuH5N1
ArttuH5N1

12

@11

Mielestäni Androidin takaisin-softanappi toimi oikein hyvin, ei ollut mitään moitittavaa. Enkä ainakaan muista törmänneeni epäloogisuuksiin sen kohdalla. Toivottavasti tulevassa WP:ssa se on toteutettu samalla tavalla, jos fyysisestä napista halutaan kerta eroon. Nexus 7:ssä fyysisten nappien puute ei osoittautunut millään tavalla ongelmaksi.

Vastaa

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.