Nikelta yllätysratkaisu: FuelBandin kehitys loppuu

Manu Pitkänen

Nikelta yllätysratkaisu: FuelBandin kehitys loppuu
Urheiluvälinevalmistaja Nike on päättänyt lopettaa kokonaan Digital Sport -yksikön laitteistokehityksen, kertoo Cnet. Käytännössä päätös tarkoittaa sitä, ettei FuelBand-aktiivisuusrannekkeesta ole tulossa enää uutta versiota. Uuden sukupolven ranneke oli tarkoitus esitellä syksyllä, mutta julkaisusuunnitelmat on nyt peruttu.

Niken digitaalisia laitteita oli kehittämässä noin 70 henkilön kokoinen ryhmä. Laitekehityksen päättyminen ei vaikuta Niken ohjelmistokehityksen jatkumiseen, joten FuelBandin ohjelmistopuoli jatkaa toimintaansa.

Päätös on melko yllättävä, koska Niken FuelBand näytti menestyneen hyvin. Nike on ollut lisäksi tällä saralla pidemmällä kuin sen pääkilpailija Adidas. Miksi sitten keskeyttää tuote, jonka avulla Nike voisi hallita ihmisten aktiivisuusdataa mittauksesta analysointiin asti?

Yksi vaihtoehto on, että Nike on päättänyt keskittyä ohjelmistoihin, koska laitepuolella kilpailu on kiristymässä ja se ei ole valmis tekemään vaadittavia investointeja pysyäkseen kehityksessä mukana. Esimerkiksi Applen on huhuttu esittelevän elintoimintoja seuraavan iWatch-rannekkeen lähiaikoina. Applen toimitusjohtaja Tim Cook istuu Niken hallituksessa, joten yhtiöiden välillä voi olla olemassa myös jonkinlainen yhteistyökuvio, mihin on sisältynyt FuelBandin kehityksen lopettaminen.



Apple palkkasi viime vuonna Niken Innovation Kitchen -laboratorion johtajan Ben Schafferin. Lisäksi Apple rekrytoi Niken FuelBandin kehityksessä mukana olleen fitness-asiantuntija Jay Blahnikin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.