Apple: Uusia tuotteita tulossa älykellon jälkeenkin – niistä ei ole vielä edes huhuttu

1
Manu Pitkänen

Apple: Uusia tuotteita tulossa älykellon jälkeenkin – niistä ei ole vielä edes huhuttu
Apple on kasvanut jo niin suureksi yhtiöksi, että useimmat sen uusien tuotteiden ominaisuudet vuotavat julkisuuteen ennenaikaisesti ennemmin tai myöhemmin. Yhtiö on kuitenkin pystynyt pitämään muutamia salaisuuksia itsellään, esimerkiksi Apple Watchin keskeiset ominaisuudet paljastuivat vasta tiistaisessa lehdistötilaisuudessa. Kellon ulkonäöstäkin saatiin vihiä juuri ennen julkistusta.

Applen toimitusjohtaja Tim Cookin mukaan yhtiö kehittää parhaillaan myös muita uusia tuotteita, joista ei ole kiertänyt lainkaan huhuja. Kommentillaan Cook tuli melko varmasti käynnistyneeksi huhumyllyn, jossa pohditaan mitä nämä uudet tuotteet voisivat olla. Kehitysprojektien pysyminen salassa voi olla merkki siitä, että niiden suunnittelu on vielä alkutekijöissään, minkä takia vain pienehkö ydinjoukko tietää niistä.

Varhaisessa vaiheessa olevilla tuotekehityshankkeilla on aina vaarana tulla peruutetuksi, joten henkeä ei kannata pidätellä mystisiä uusia tuotteita odotellessa.



Charlie Rosen haastattelussa annettu kommentti ei lipsahtanut Cookilta vahingossa. Se oli tarkkaan harkittu paljastus, jolla pidetään kiinnostus yllä vielä Apple Watchin esittelyn jälkeenkin.

Haastattelussa Cook toisti, että Apple tutkii edelleen televisiota ja näkee siinä paljon kehitettävää. Hän ei kuitenkaan suostunut kertomaan tuleeko Applen televisiosuunnitelmat laajenemaan koskaan Apple TV -medialaitteesta täysikokoiseen televisioon.



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentit (1)

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.