Idän ihme ei olekaan mikään rahasampo – uhka kuitenkin Samsungille

Manu Pitkänen

Idän ihme ei olekaan mikään rahasampo – uhka kuitenkin Samsungille
Kiinalainen matkapuhelinyhtiö Xiaomi tuli teknologiasektorin tietoisuuteen salamamyyntikampanjoilla, joissa pieni erä edullisia matkapuhelimia myydään muutamassa sekunnissa. Komeita otsikoita takonut myyntistrategia ei kuitenkaan osoittautunut varsinaiseksi rahantekokoneeksi, vaikka muutaman vuoden vanha yhtiö keskusteleekin sijoittajien kanssa jo peräti 40 miljardin dollarin arvostuksesta.

Forbes uutisoi lokakuun lopussa Xiaomin hakevan sijoittajilta rahoitusta toiminnan laajentamiseksi. Rahoituskierroksella yhtiö voitaisiin arvostaa peräti 40 miljardin dollarin arvoiseksi. Uutisen jälkeen Wall Street Journal raportoi Xiaomin tehneen viime vuonna 3,46 miljardia juania eli 450 miljoonaa euroa nettovoittoa. Ilmoitettu liikevoittolukema ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä Reutersin mukaan liikevoitto jäi vain 45 miljoonaan euroon. Xiaomi vahvisti tiedot oikeiksi.



Xiaomin liikevaihto kasvoi viime vuonna noin 3,5 miljardiin euroon. Yhtiön liikevoittoprosentti jäi siis vaatimattomaan alle kahteen prosenttiin. Tämä myös selittää miksi Xiaomi myy kerralla vain pieniä eriä älypuhelimia: ohuet katteet eivät mahdollista puhelimien säilyttämistä varastoista ja kaikki valmistetut puhelimet on pakko saada myydyksi. Sama tilanne on myös kiinalaisella OnePlusilla.

Tämän vuoden aikana Xiaomi on noussut Kiinan suurimmaksi ja maailman kolmanneksi suurimmaksi älypuhelinmerkiksi Strategy Analyticsin mukaan. Xiaomin edulliset puhelimet ovat tehneet lovea erityisesti Samsungin puhelinmyyntiin, joka on ollut kovassa pudotuksessa tänä vuonna. Xiaomi on tunnettu myös melko häikäilemättömänä Apple-kopioijana.

Xiaomi on laajentunut tänä vuonna Intian suurille puhelinmarkkinoille. Laajentumissuunnitelmat ovat kuitenkin vastatuulessa, sillä viranomaiset ovat kieltäneet yhtiötä tuomasta ainakin osaa puhelinmallistosta maahan, koska ne loukkaavat Ericssonin kehittämiä patentteja. Tapaukseen liittyvät patentit ovat niin sanottuja essentiaalipatentteja, joten Ericssonin on lisensoitava ne Xiaomille reiluilla ehdoilla. Ericssonin mukaan se on keskustellut lisensoinnista Xiaomin kanssa kolmen vuoden ajan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.