Tässä joulukuun parhaat uudet Android-, Windows Phone- ja iOS-sovellukset

Sami Koivunen

Tässä joulukuun parhaat uudet Android-, Windows Phone- ja iOS-sovellukset
Listasimme mielenkiintoisimpia joulukuussa julkaistuja uusia mobiilisovelluksia.

Kuukauden merkittävimpiin uutuuksiin lukeutui ehdottomasti Nokian HERE-karttojen saapuminen Google Playhin. Kartat olivat aiemmin olleet saatavilla jo Galaxy-puhelimiin ja erikseen ladattavissa Nokian kotisivuilta. Sovellus keräsi hetkessä valtavan suosion.

DevianArtin kauan odotettu mobiilisovellus saapui kuun aikana sekä Androidille että iOS:lle. Muita merkittäviä julkaisuja olivat esimerkiksi Group Text+ iOS:lle ja Gestures Beta WP:lle.

Nexus 5 -puhelimen omistajille tarjolla on laadukkaampien valokuvien ottamisen mahdollistava SuperSensor-sovellus.



Hill Climb Racing -hittipelistä tunnettu Fingersoft esitteli joulukuussa Androidille uuden I Hate Fish -pelin. Toinen suosittu joulukuussa esitelty suomalaispeli oli Bad Cranen kehittämä ja iOS:lle jo aiemmin julkaistu RGB Express. Myös Seriouslyn kehittämän Best Fiendsin Android-versio näki päivänvalon. Lisäksi uutisoimme joulukuussa, kuinka Candy Crush Sagaa voivat pelata nyt myös Windows Phone -käyttäjät.

Android

HERE Beta, ilmainen (Matkailu ja paikallissisältö)
DeviantArt, ilmainen (Sosiaaliset)
Action Launcher 3, tarjoaa sovelluksen sisäisiä ostoksia (Muokattu)
Indiegogo, ilmainen (Sosiaaliset)
Strafe, ilmainen (Viihde)
AirDroid - Android on Computer, ilmainen (Työkalut)
C Notice, tarjoaa sovelluksen sisäisiä ostoksia (Tuottavuus)
Stichy, ilmainen (Valokuvaus)
Shift, ilmainen (Valokuvaus)
I Hate Fish, tarjoaa sovelluksen sisäisiä ostoksia (Peli)
RGB Express, tarjoaa sovellulksen sisäisiä ostoksia (Peli)
Best Fiends, tarjoaa sovelluksen sisäisiä ostoksia (Peli)

Windows Phone


Gestures Beta, ilmainen (työkalut + hyötyohjelmat)
Tweetium, 2,99 € (yhteisöpalvelut)
ParkMe Parking, ilmainen (matkailu + navigointi / navigointi)
Cover, ilmainen (kirjat + viitemateriaalit / sähköinen lukulaite)
Threema, 1,99 € (yhteisöpalvelut)
Camera360 Sight, ilmainen (valokuvaus)
Candy Crush Saga, ilmainen (peli)

iOS

DeviantArt, ilmainen (Social Networking)
Group Text+, 2,99 € (Social Networking)
Stichy, ilmainen (Photo & Video)
HERE, ilmainen (Social Networking)
Stickered for Messenger, ilmainen (Entertainment)
Snipboard - Keyboard for custom text snippets, ilmainen (Utilities)
REBELSAUCE, 0,99 € (Photo & Video)
Workflow: Powerful Automation Made Simple, 2,99 € (Productivity)

Kerroimme myös VLC-soittimen tekevän paluuta Apple Storeen. Soittimen Windows Phone -versio esiteltiin myös joulukuussa, mutta betavaiheessa olevaa sovellusta tarjotaan vain testaajille. Lisäksi HIGH.FI Uutisvahtiimme on lisätty joulukuussa kymmeniä uusia uutislähteitä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.