Microsoft vähentää taas Suomessa – Kymmenille työntekijöille lähtö

Manu Pitkänen

Microsoft vähentää taas Suomessa – Kymmenille työntekijöille lähtö
Microsoft aikoo vähentää kymmeniä työpaikkoja lisää Suomessa, kertoo Helsingin Sanomat. Leikkaukset kohdistuvat Microsoftin puhelinliiketoimintaan, erityisesti markkinointiin.

Microsoftin älypuhelimien myynti laski rajusti viime vuoden lopulla. Lumia-älypuhelimia saatiin kaupaksi ainoastaan 4,5 miljoonaa kappaletta, kun vuoden 2014 joulusesongin aikaan Lumioita saatiin toimitettua yli 10 miljoonaa kappaletta.

Lopullista vähennystarvetta ei tiedetä, mutta Microsoft kertoi STT:lle kyseessä olevan "kaksinumeroinen luku". Viime kesänä Microsoft ilmoitti vähentävänsä Suomen 3 500 työpaikasta 2 300 kappaletta. Nyt kerrotut kymmenien työpaikkojen vähennykset tulevat näiden irtisanomisten päälle.

Kauppalehti uutisoi tammikuun lopulla Microsoft Mobile Oy:lle kertyneistä useista maksumuistutuksista. Osa muistutuksista oli kuitenkin jo maksettu ennen uutisointia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.