Microsoft julkaisi tekoälysovelluksen, joka tunnistaa koiria

Puhelinvertailu

Microsoft julkaisi tekoälysovelluksen, joka tunnistaa koiria
Sovelluskaupat ovat pullollaan mitä omituisimpia sovelluksia. Applen "There's an app for that"-slogan kertonee kaiken tarvittavan mobiilisovellusten kirjosta. Mutta onko tilaa vielä yhdelle hassulle sovellukselle, joka kertoo kuvan perusteella mikä koira on kyseessä?

Kyseessä ei ole ihan täysin turha hauskuuttelusovellus, vaikka pintapuolisesti se sitä onkin. Microsoftin Fetch!-sovellus pohjautuu tekoälyyn, jonka on tarkoitus määrittää minkä rotuinen koira on kyseesssä.

Microsoftin Garage-projektit ovat aiemmin yrittäneet arvella tekoälyn avulla ikääsi ja nyt vuorossa olevalla sovelluksella voi tarkastella vaikkapa omia luonteenpiirteitä ja tarkastaa millaiselta koiralta näytät.

Microsoftin työkalu on kuitenkin tarkoitettu koiria varten, joten erilaisten omien kuvien välillä koirarodut voivat vaihdella miten sattuu. Mutta ainakin voit tarkistaa tällä työkalulla ovatko ne koirilta näyttävät omistajat todella koiriensa näköisiä.



Työkaluun voi muutenkin syöttää millaisia kuvia vain mutta aivan kaikista kuvista ei löydy koiraa. Koirarotuja sovellus osaa kuitenkin arvata varsin hyvin, joka on tietysti sovelluksen päätarkoitus.

Fetch!-sovellusta voi käyttää verkossa osoitteessa www.what-dog.net tai voit ladata sovelluksen iPhonelle



Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.