Euroopan komissio pyytämässä Googlelta vastauksia Android-syytöksiin

Manu Pitkänen

Euroopan komissio pyytämässä Googlelta vastauksia Android-syytöksiin
EU on siirtymässä sanoista tekoihin Googlen Android-käyttöjärjestelmään kohdistuvassa tutkimuksessa. Tähän asti EU on lähinnä kuullut vastapuolen valituksia Googlen toimintaan liittyen ja analysoinut saamiaan aineistoja. Nyt Internet-jätin suuntaan on lähdössä kirjelmä, jossa yhtiöltä pyydetään vastinetta esitetyille väitteille.

Uutistoimisto Bloombergin tietojen mukaan EU on pyytänyt Googlen vastapuolta lähettämään uudet versiot aiemmin lähetetyistä dokumenteista, mistä ei ilmenisi enää yrityssalaisuuksiksi tulkittavia tietoja. Näitä uusissa dokumenteissa mainittuja tietoja on tarkoitus esitellä Googlelle.

Valmistelutyö on merkki siitä, että EU on valmistautumassa syyttämään Googlea kilpailulainsäädännön vastaisesta toiminnasta. Mitään lopullisia syytepäätöksiä ei ole kuitenkaan tehty, joten koko prosessi voi vielä kuivua kasaan. Googlen ja Euroopan komission edustajat eivät suostuneet kommentoimaan Bloombergin tietoja.



Komissiota huolestuttaa Androidissa lähinnä Googlen sanelemat ehdot, joiden takia laitemerkit joutuvat esiasentamaan puhelimiinsa Googlen palveluita, kuten YouTuben tai Google Mapsin. Tapauksessa voidaan nähdä yhtymäkohtia Microsoftin ja EU:n väliseen taisteluun Windowsin esiasennetuihin sovelluksiin liittyen. Venäjän kilpailuviranomainen tuomitsi Googlen menettelytavan jo viime vuoden lopulla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.