Elisa ei otakaan käyttöön hidastettua nettiä

Manu Pitkänen

Elisa ei otakaan käyttöön hidastettua nettiä
Elisa esitteli tänä keväänä ensimmäisenä uudet EU:n alueen roaming-hinnat. Uuteen hinnastoon sisältyi myös aiempaa hitaampi 0,256 Mbps:n datasiirto ulkomailla. Asiasta syntyi kohu, mutta Elisa pysyi päätöksessään ja perusteli sitä asiakkaiden reilulla kohtelulla.

Viikko sitten DNA ja Sonera esittelivät omat roaming-hinnastonsa, joihin ei sisältynyt hidastettua nettiyhteyttä. Nyt Elisakin kertoo poistavansa hitaamman mobiilinetin roaming-uudistuksesta, eli hidastettua nettiä ei olekaan tulossa. Elisan liiketoimintajohtaja Jan Virkin mukaan U-käännöksen taustalla on "markkinatilanteessa tapahtuneet muutokset" ja "Viestintäviraston kanssa käydyt keskustelut".

Elisa toteuttaa kuitenkin roaming-uudistuksen päivä- ja viikkopaketit datasiirrolle. Paketin päivähinta on 4,90 euroa, ja sillä voi siirtää dataa 250 megatavua.

EU:n määräämät edullisemmat roaming-hinnat tulevat voimaan 30. huhtikuuta. Vuonna 2017 roaming-hinnoista on määrä luopua kokonaan, jolloin tekstiviestit, puhelut ja datasiirto olisivat samanhintaisia EU:n alueella kuin kotimaassakin.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.