Apple esitteli iOS 10:n – Tämä kaikki on uutta

Manu Pitkänen

Apple esitteli iOS 10:n – Tämä kaikki on uutta
Apple esitteli tänään San Franciscossa järjestetyssä WWDC-kehittäjätapahtuman avajaispuheen yhteydessä uuden iOS 10 -käyttöjärjestelmän.

iOS 10:n yksi keskeisimmistä uudistuksista on Sirin avaaminen kehittäjille, minkä ansiosta sovelluskehittäjät voivat hyödyntää puheavustajaa esimerkiksi Uber-kyytien varaamiseen tai pikaviestien lähettämiseen. Kehittäjille avattu Siri toimii myös CarPlayssä, joten sovelluskehittäjät pääsevät hyödyntämään uusia mahdollisuuksia myös autojen viihdejärjestelmissä.

Sirin taustalla oleva teknologia on myös saanut ison päivityksen. Apple hyödyntää puheavustajassaan syväoppimista, jota muutkin isot teknologiayhtiöt ovat alkaneet hyödyntää erilaisissa tekoälyä vaativissa projekteissa. Kehittynyttä koneoppimista on hyödynnetty myös Kuvat-sovelluksessa, johon sisällytetyt konenäköalgoritmit tunnistavat aiempaa paremmin kuvissa olevien henkilöiden kasvot tai mitä objekteja kuvissa näkyy. Applen mukaan kaikki tekoälyn prosessoima data säilötään laitteeseen, mitään ei siirretä palvelimille.



Apple alkaa hyödyntää 3D Touchia laajemmin iOS:ssä, esimerkiksi sovellusten lähettämistä ilmoituksista saa lukitusnäytällä lisää tietoa painamalla ilmoitusta normaalia kovemmin. Tällöin sovellusta ei tarvitse avata erikseen mikäli vain pikainen vilkaisu riittää. Lisäksi iOS 10 sisältää niin sanotun Raise to Wake -ominaisuuden eli puhelin herää lepotilasta heti kun sen nostaa ylös.

iOS 10 sisältää myös uudistetut Apple Music- ja News-sovellukset. Uutta on myös älykodin laitteiden hallintaan tarkoitettu Home-sovellus.

Apple uhrasi paljon lava-aikaa uudistetun iMessagen esittelyyn. Pikaviestipalvelu on avattu sovelluskehittäjille, jotka voivat luoda nyt vapaasti keskusteluja rikastuttavia lisäominaisuuksia. Apple on itsekin lisännyt ominaisuuksia sovellukseen: viestejä ja kuvia voi tehostaa efekteillä, joiden lisäksi sovelluksen sisällä voi luoda käsinkirjoitettuja tekstejä tai hauskoja piirrustuksia. Uuden VoIP-rajapinnan ansiosta esimerkiksi Skypen tai WhatsAppin kautta soitetut verkkopuhelut näkyvät samalta kuin normaalitkin puhelut.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.