Huawei haluaa vaihtoehdon Androidille – Kehittää käyttöjärjestelmää Suomessa?

Manu Pitkänen

Huawei haluaa vaihtoehdon Androidille – Kehittää käyttöjärjestelmää Suomessa?
Suurin osa isoista älypuhelinmerkeistä on ryhmittynyt Googlen Androidin taakse, mutta rivit ovat hajanaisia ja yhteistyökumppanit tuntuvat olevan hyvin epäluuloisia toisiaan kohtaan. The Informationin mukaan maailman kolmanneksi suurin älypuhelinmerkki, Huawei, kehittää parhaillaan omaa käyttöjärjestelmää.

Vaikka Huawei kehittääkin omaa käyttöjärjestelmää puhelimilleen ja tableteilleen, niin ohjelmistohankkeen kuvataan olevan luonteeltaan lähinnä varotoimenpide. Huawei haluaa varmistaa, että sillä on käyttökelponen varasuunnitelma mikäli Googlen ehdot Androidihin liittyen tiukentuvat liikaa.

Microsoftin Windows Phone, Jollan Sailfish ja Samsungin Tizen ovat hyviä esimerkkejä siitä, että vaikka käyttöjärjestelmän kehittäminen ei ole mahdoton työmaa, niin kuluttajien houkutteleminen sen pariin iOS:stä tai Androidista voi olla vaikeaa. Huaweikin halunnee pysytellä Googlen yhteistyökumppanina niin pitkään kuin se vain on mahdollista.



Huawein salainen käyttöjärjestelmäprojekti kypsyy The Informationin mukaan "jossakin Skandinaviassa". Määritelmällisesti Suomi ei kuulu Skandinaviaan, mutta yhdysvaltalaisesta näkökulmasta katsottuna se voi siihen kuulua, joten Huawein Suomen tutkimus- ja kehitysyksikön osuutta ei voi ainakaan suoraan sulkea pois. Lähteiden mukaan organisaation palkkalistoilla on Nokialla aiemmin työskennelleitä henkilöitä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.