Microsoftin ex-pomo: En kadu Nokia-kauppoja

Manu Pitkänen

Microsoftin ex-pomo: En kadu Nokia-kauppoja
Microsoftin entinen toimitusjohtaja Steve Ballmer kertoo Bloombergin haastattelussa, ettei häntä kaduta ohjelmistojätin vieminen puhelinbisnekseen – häntä kaduttaa enemmän se, ettei panostuksia laitteistosuunnitteluun aloitettu aiemmin.

Microsoftin menestys puhelimissa ei ole tunnetusti ollut kovin hääppöinen, mutta Ballmerin mukaan Microsoftilla olisi ollut hyvät mahdollisuudet menestyä Nokian puhelinliiketoimintojen avulla, mikäli yhtiössä olisi valittu tietty toteutusmalli. Ballmer jäi itse eläkkeelle ennen kuin Nokian puhelinliiketoiminta siirtyi Microsoftille, joten hän ei koskaan päässyt toteuttamaan omaa visiotaan.

Ballmerin mukaan hän ei olisi välttämättä toiminut samoin kuin Nadella, mutta toisaalta tulokset uuden toimitusjohtajan kaudella ovat olleet hyviä, joten Ballmer ei valita hänen valinnoistaan.

Ballmerin mukaan hänellä ja Microsoftin perustajalla Bill Gatesilla ei ole enää yhtä läheiset välit kuin aiemmin. Yhtenä syynä hän pitää laitteistobisneksen tärkeyteen liittyviä erimielisyyksiä. Gates olisi halunnut pitää Microsoftin selvästi ohjelmistoyhtiönä, kun taas Ballmer näki laitebisneksessä uusia mahdollisuuksia. Ballmerin alaisuudessa Microsoft aloitti Surface-malliston suunnittelun, vaikka yhtiön hallitus ei ollutkaan täysin sen takana. Ballmerin kaudella Microsoft teki myös päätöksen ostaa Nokian puhelinliiketoiminnot, mutta Nadella kaudella puhelinbisnes on käytännössä ajettu alas.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.