Arki iski salamakauppiaaseen: Ei julkaise enää myyntilukuja

Manu Pitkänen

Arki iski salamakauppiaaseen: Ei julkaise enää myyntilukuja
Ei ole montaakaan vuotta siitä kun Xiaomi mainosti ahkerasti kuinka monessa sekunnissa se sai myytyä pienehköjä eriä uusia älypuhelimia. Salamamyyntiin perustuva PR-strategia toimi hyvin, sillä palstatilan ansiosta yritys sai paljon positiivista huomiota ja yhtiöstä kasvoi lyhyessä ajassa yksi maailman arvokkaimmista start upeista.

Enää Xiaomi ei kuitenkaan julkaise edes vuosittaista älypuhelinmyyntiään. Vuonna 2015 yhtiö sai myytyä yli 70 miljoonaa laitetta, mikä sinäänsä on ihan hyvin, mutta yhtiö oli alun perin asettanut tavoitteekseen myydä vuodessa 100 miljoonaa puhelinta ja laski myöhemmin tavoitetta 80 miljoonaan laitteeseen. Ehkä puhelinkauppa ei ole kehittynyt enää suotuisasti – on turha tiedottaa jos ei ole mitään positiivista tiedotettavaa.

Xiaomi ei ole kuitenkaan ainoa raportointiaan vähentänyt puhelinmerkki. Apple ei julkaissut enää viime syksynä iPhonen avausviikonlopun myyntimääriä eikä Samsungkaan ole hetkeen kertonut kuinka nopeasti uusi Galaxy S -malli saavutti 10 miljoonan myydyn laitteen rajapyykin.



Maailmalla Xiaomi on tullut tunnetuksi Applen markkinointistrategian ja tuotteiden orjallisena kopioijana. Taktiikka toimii lyhyellä tähtäimellä hyvin, mutta pidemmällä aikavälillä markkinoille ilmaantuu aina joku toinen joka tekee saman mutta vain hieman halvemmalla.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.