Näytekuvat julki: Tällaisia valokuvia Galaxy S8:lla saa kuvattua

Manu Pitkänen

Näytekuvat julki: Tällaisia valokuvia Galaxy S8:lla saa kuvattua
Galaxy S8:n on vakuuttava laite muotoilullisesti ja suorituskykynsä osalta, mutta kamerateknologiassa ei ole otettu tällä kertaa mitään suurempia hyppäyksiä eteenpäin, vaan Samsung luottaa Galaxy S7:stä tuttuun rautaan tänäkin vuonna. Ohjelmistollisia parannuksia kameraan on kuitenkin tehty. Julkaistut näytekuvat kuitenkin osoittavat, että Galaxy S8:lla saa oikeissa käsissä näyttäviä otoksia.

Flickr-kuvapalvelussa julkaistut kuvat ovat ammattivalokuvaaja Matthew Cattellin käsialaa ja kuvat on otettu Galaxy S8:lla (SM-G950F). Haastavimmissa kuvausolosuhteissa otetut kuvat on otettu pitkillä valotusajoilla ja alhaisella ISO-arvolla, joten Cattellin apuna on hyvin todennäköisesti ollut kameraa vakauttavia apuvälineitä. Esimerkiksi rannan kuohut on kuvattu neljän ja kahdeksan sekunnin valotusajalla.

Apuvälineiden käytössä ei ole kuitenkaan mitään väärää, sillä niitä voivat hyödyntää kaikki kuvaajat. Ei pidä kuitenkaan ajatella, että vastaaviin tuloksiin pääsisi kuka tahansa point-and-shoot-kuvaaja vain Galaxy S8:n ostamalla. Kannattaa myös huomata, ettei kuvien väitetä olevan suoraan kamerasta otettuja raakakuvia, vaan kuvia on voitu käsitellä jälkikäteen.

EMBARGOED TO 0001 TUESDAY 11TH APRIL 2017. EDITORIAL USE ONLY. Landscape Photographer of the Year Matthew Cattell has captured some of the greatest British views as voted for by the public to mark the launch of the new Samsung Galaxy S8. Each of the breat


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.