Venäjä voitti Googlen – Android avataan kilpailijoille

Manu Pitkänen

Venäjä voitti Googlen – Android avataan kilpailijoille
Google on sopinut kiistansa Venäjän kilpailuviranomaisen kanssa, minkä johdosta hakukonejätti aikoo muuttaa Android-käyttöjärjestelmän käyttöehtoja maassa. Muutoksen kautta paikallisilla teknologiayhtiöillä on aiempaa parempi mahdollisuus päästä Android-puhelimien oletusohjelmiksi.

Tähän asti Google on vaatinut laitevalmistajia lisäämään (yksinoikeudella) sen hakukoneen, sovelluskaupan ja muut verkkopalvelut kaikkiin Android-laitteisiin. Kilpailuviranomaiset ympäri maailman ovat tutkineet Googlen sopimusehtoja suurennuslasin alla ja ne otettiin syyniin myös Venäjällä, jossa viranomaiset totesivat ehtojen olevan laittomia jo vuonna 2015. Googlelle määrättiin noin 438 miljoonan ruplan sakot (7,4 miljoonaa euroa).

Sovinnon myötä Google suostuu luopumaan yksinoikeusvaatimuksesta, joten laitevalmistajat voivat ladata puhelimiin myös Google kilpailijoiden palveluita. Venäjällä myytäviin laitteisiin on tulossa myös työkalu, jolla voi valita laitteensa oletushakukoneen. Venäjällä suosituin hakukone on paikallinen Yandex.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.