Apple Pay saapuu Suomeen

Manu Pitkänen

Apple Pay saapuu Suomeen
NFC-maksamisen infrastruktuuri on Suomessa jo pitkälle kehittynyt, mutta se toimii edelleen hyvin pitkälti korttimaksamisen muodossa. Teknologia ei ole siis keventänyt ihmisten lompakoita. Tänä vuonna tähän voi tulla isokin muutos, sillä Apple aikoo lanseerata Apple Pay -mobiilimaksujärjestelmänsä Suomessa vuoden loppuun mennessä.

Apple Pay on siis käytännössä lähimaksujärjestelmä, jossa maksaminen tapahtuu esimerkiksi iPhonella tai Apple Watch -älykellolla. Riittää kun oman maksukortin tiedot on syötetty puhelimeen, niin maksujen hyväksymisen voi hoitaa puhelimella ja hyväksyä maksut iPhonen sormenjälkilukijalla ilman PIN-koodeja.

Tieto Apple Payn Suomeen rantautumisesta tuli yhtiön osavuosituloksen yhteydessä pidetyssä sijoittajapuhelussa, jossa Applen talousjohtaja Luca Maestri kertoi järjestelmän laajenevan tänä vuonna Arabiemiraatteihin, Tanskaan, Ruotsiin ja Suomeen.

Apple ei vahvistanut yhteistyöhön liittyneiden pankkien nimiä, joten vaikka järjestelmä toimiikin vuoden lopulla Suomessa, niin se vaatii tuen myös pankilta. Koska järjestelmä saapuu samanaikaisesti Tanskaan, Suomeen ja Ruotsiin, niin joku eri pohjoismaissa toimiva pankki on ainakin mukana. Pankkien halukkuutta liittyä tukemaan Apple Paytä voi vähentää niiden omat mobiilimaksujärjestelmien liiketoiminnan suojelu. Esimerkiksi Danske Bank on markkinoinut näkyvästi omaa MobilePay-sovellusta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.