Telia ja Helsingin kaupunki yrittävät uudistaa oppimisen 5G:n avulla

Manu Pitkänen

Telia ja Helsingin kaupunki yrittävät uudistaa oppimisen 5G:n avulla
Telia ja Helsingin kaupunki ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on kehittää uusia 5G-matkapuhelinverkkoteknologiaa hyödyntäviä oppisisältöjä koulujen käyttöön. Yhteistyötä kuvaillaan ensimmäiseksi laatuaan koko maailmassa.

Käytännössä 5G:tä aiotaan hyödyntää pedagogisissa käyttötarkoituksissa virtuaalitodellisuuteen ja laajennettuun todellisuuteen liittyvien sovelluskohteiden langattomassa tiedonsiirrossa. Ajatuksena on edistää ilmiöpohjaista oppimista. Kokeilu on käynnistynyt Arabian peruskoulussa ja jatkuu syksyllä muun muassa matemaattisten aineiden ja muotoilun opetuksessa.

"Opetuksen digitalisoitumisessa ei ole kyse tietokoneiden tai tablettien hankkimisesta, vaan muutoksesta yhteiskunnassamme, joka vaikuttaa oppimisen ympäristöihin ja pedagogiikkaan. Teknologia on työkalu, joka tukee oppimisen muutosta", toteaa toimialajohtaja Liisa Pohjolainen Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta.

Telian teknologiajohtaja Jari Collinin mukaan 5G ja sen mahdollistamat uudenlaiset pedagogiset menetelmät muuttuvat oppimista niin paljon, että se saattaa määritellä miten uudet koulut suunnitellaan.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
78 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Honor X6 – hinta laskenut -34%

Honor X6
79 € DNA
119 € Elisa

Alin hinta viikko sitten: 119 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -28%

Oppo Reno 7 5G
287 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.