Apple joutuu pulittamaan Irlannille maksamattomat verot

Manu Pitkänen

Apple joutuu pulittamaan Irlannille maksamattomat verot
EU:n komissio linjasi vuosi sitten, että Applen ja Irlannin välinen verosopimus on tulkittavissa valtionavuksi ja sitä kautta se on unionin alueella laiton. Komission mukaan Applen on maksettava Irlannille yli 13 miljardin euron edestä jälkiveroa.

Irlanti ja Apple ovat vastustaneet linjausta. Irlanti ei ole esimerkiksi suostunut aloittamaan maksamattomien verojen perintää, minkä takia EU:n komissio uhkasi haastaa jäsenmaan oikeuteen. Irlannin mukaan se ei ole hidastellut asiassa tarkoituksellisesti, vaan verkkaus asiassa johtuu escrow-tilin perustamiseen liittyvistä kysymyksistä.

Komission luoman paineen johdosta Apple ja Irlanti ovat nyt päässeet sopuun perintäehdoista. Applen on tarkoitus alkaa pulittaa maksamattomia veroja Irlannille ensi vuoden alusta lähtien. Komissio ei kuitenkaan luovu vielä haasteestaan Irlantia kohtaan – syytteistä luovutaan vasta kun Apple on maksanut koko summan tilille.



Irlannin kanssa solmitun sopimuksen ansiosta Applen Euroopan voitoista maksettava yhteisövero on ollut alimmillaan vain 0,005 prosenttia.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
231 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -18%

Motorola Lenovo ThinkPhone
519 € Dustin Home
539 € Proshop
557 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -16%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 397 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.