Apple nöyrtyi kiinalaisjätin tahtoon? Rahasiirrot lisätään suosittuun sovellukseen

Manu Pitkänen

Apple nöyrtyi kiinalaisjätin tahtoon? Rahasiirrot lisätään suosittuun sovellukseen
Kiinan suurimpiin teknologiayrityksiin kuuluva Tencent ja Apple ovat päässeet sopuun WeChat-viestipalvelun aiemmin sisältämän tippaus-ominaisuuden jakamisesta.

WeChat sisälsi aiemmin mahdollisuuden lähettää pieniä rahasummia esimerkiksi verkossa toimiville luovan alan yrittäjille tai muille henkilöille, mutta ominaisuus poistettiin käytöstä kun Apple alkoi vaatia tippauksen tuottamasta liikevaihdosta 30 prosentin osuutta. Applen näkökulmasta tippaus oli rinnastettavissa sovelluksen sisäisiin ostoihin, jolloin siitä kuuluisi maksaa 30 prosentin osuus. Tencentin mielestä vaatimus oli kohtuuton, koska sille ei kerry rahansiirrosta lainkaan liikevaihtoa, joten Applenkaan ei tulisi saada siitä rahaa.

Tencentin mukaan osapuolet ovat nyt päässeet sopuun yksityiskohdista, minkä ansiosta ominaisuus voidaan palauttaa WeChatiin. Näiden yksityiskohtien sisältöä ei kuitenkaan paljastettu. Voi olla että Apple on myöntänyt Tencentille jonkinlaisen poikkeusluvan sen periaatteisiin. Toisaalta Apple on voinut Tencentin hyödyntää jotakin uutta ominaisuutta, joka tulee laajemmin saataville ensi kesänä tai syksynä ja se esitellään julkisesti vasta WWDC:ssä.



Apple mahdollisti rahalähetykset Viestit-sovelluksen kautta viime vuonna. Ominaisuuden taustalla on Apple Pay -mobiilimaksujärjestelmä.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Realme C31 – hinta laskenut -48%

Realme C31
107 € CDON
230 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 203 €

Motorola Moto E22 – hinta laskenut -48%

Motorola Moto E22
49 € Power
59 € DNA
79 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 94 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -45%

Oppo A38 (4G)
69 € DNA
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Samsung Galaxy S23 Ultra – hinta laskenut -28%

Samsung Galaxy S23 Ultra
777 € CDON
1087 € RDE.FI
1149 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1086 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.