Pixel-puhelinten loistavan potrettimoodin takana olevan teknologia avoimeksi

Matti Robinson

Pixel-puhelinten loistavan potrettimoodin takana olevan teknologia avoimeksi
Googlen viime vuoden Pixel 2 -puhelimet näyttävät ulkoisesti varsin tylsiltä eivätkä ne edes paperilla vaikuta kovin erikoisilta. Esimerkiksi laitteen takaosasta paljastuu vain yksi kamerasensori, joten miten se voisi olla yhtä hyvä kuin iPhone X:n kaksoiskamera tai tulevan Huawei P20:n kolmoiskamera?

Monet pitävät silti Pixel 2:ta edelleen markkinoiden parhaana älypuhelinkamerana, ja taustalla on Googlen ykkösvahvuus: ohjelmisto. Yksi esimerkki Googlen softaosaamisesta on potrettimoodi, joka toimii niin etu- kuin takakameralla eikä vaadi kahta erillistä linssiä.

Googlen tekoälyyn pohjautuva järjestelmä toimii paremmin kuin kilpailijoiden kaksoiskameroihin ja niiden polttovälieroihin perustuva potrettimoodi. Taika Googlen kameraohjelmistossa on niin kutsuttu semanttinen kuvan segmentointi (semantic image segmentation), jonka avulla kamera tunnistaa etualalla olevat ihmiset taustasta.

Google on alkuviikosta julkaissut avoimeksi lähdekoodiksi kyseisen teknologian uusimman ja parhaimman version, jota se kutsuu nimellä DeepLab-v3+. Niinpä teknologiaa voivat hyödyntää jatkossa myös muut valmistajat.



Tietysti kyseessä ei ole valmis ohjelma esimerkiksi Pixel 2 -puhelimen kameraohjelmiston muodossa, vaan tekoälymallinnos, jonka käyttäminen vaatii omaa kameraohjelmiston implementointia ja muuta osaamista.

Lisätietoa teknologiasta löytyy Google Research Blogista.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -25%

Xiaomi 13 Pro
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -11%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
565 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Motorola Moto E22i – hinta laskenut -11%

Motorola Moto E22i
77 € Gigantti

Alin hinta viikko sitten: 87 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.