OnePlus tuo käyttäjilleen uuden palautetyökalun

Puhelinvertailu

OnePlus tuo käyttäjilleen uuden palautetyökalun
OnePlus kertoi hiljattain tuovansa uuden Android-version jopa yli kaksi vuotta vanhoihin laitteisiinsa. Yhtiö on pyrkinyt parantamaan laitteille tarjottua tukea ja tästä kertoo myös uusi palautetyökalu, joka nyt tuodaan beetakäyttäjille.

Parempaa yhteisöä ja tukiverkostoa luodaan Feedback Tool -työkalulla, joka tuodaan OnePlus-puhelimista löytyvään yhteisösovellukseen. Tällä pystyy jatkossa lähettämään mm. bugiraportteja sekä perinteisempää palautetta kehitystiimeille suoraan puhelimesta.

Päivitys tuodaan OnePlussan oman OxygenOS-käyttöjärjestelmän uusissa beetaversiossa OnePlus 5 ja 5T -puhelimille, joten kyseessä on ainakin tässä vaiheessa beetatestaajille tarkoitettu ominaisuus, mutta kenties jatkossa OnePlus tuo paremmat palautekanavat myös muille käyttäjille.

Uudessa päivityksessä beetaversiot saavat myös heinäkuun tietoturvapäivitykset sekä pieniä parannuksia taskumoodiin.

OnePlus, kuten monet muutkin pienet valmistajat kärsivät usein suurempia kilpailijoita heikommasta asiakaspalvelusta ja muista tukipalveluista. Kiinalaisyhtiö on kuitenkin kertonut mm. julkaisujen yhteydessä panostavansa kovasti asiakaslähtöisyyteen ja tämänkaltaiset ominaisuudet ovat tietysti yksi tapa parantaa tilannetta.


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Puhelinvertailun Nopeat

"Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättïä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempïä uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana.

Parhaat kännykkätarjoukset

Xiaomi 13 Pro – hinta laskenut -33%

Xiaomi 13 Pro
1115 € RDE.FI
1252 € CDON
1299 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 1676 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
116 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Oppo Reno 7 5G – hinta laskenut -17%

Oppo Reno 7 5G
333 € RDE.FI

Alin hinta viikko sitten: 398 €

Motorola Lenovo ThinkPhone – hinta laskenut -12%

Motorola Lenovo ThinkPhone
539 € Proshop
557 € RDE.FI
950 € Dustin Home

Alin hinta viikko sitten: 633 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.