Uutuuksia tietokantaamme

Markus Lehtiniitty

Kevät on yleensä uusien puhelinten julkitulon kulta-aikaa. Niin tänäkin vuonna. Nyt puhelinvertailu- ja hakutietokantaamme on lisätty kuusi uutuusmallia, jotka ovat tulossa kauppohin aikavälillä huhti-kesäkuu.

Nokialta mukaan ovat uusina tulleet juuri julkaistut Nokia 5070 ja Nokia 5700 XpressMusic. Kyseessä on kaksi pääasiassa nuorelle yleisölle suunnattua puhelinta. 5070 on aivan peruspuhelin ominaisuuksiltaan, ei mitään uutta. 5700 XpressMusic puolestaan on varustettu hintaansa nähden (arvio: 350 euroa ilman veroja) yllättävänkin hyvillä ominaisuuksilla.

Samsung vyöryttää mukaan neljä uutta malliaan:

- Samsung SGH-D840 on melko peruskamaa Samsungilta, kohtalaisen tyylikäs liukukansimalli.

- Samsung SGH-F300 (Ultra Music) on suunnattu kuten nimestäkin voi päätellä, musiikkipuhelimeksi. Puhelin on varsin mielenkiintoinen. Siinä on kaksi puolta: puhelinpuoli ja musiikkipuoli. Hieno idea Samsungilta!



- Samsung SGH-U600 (UE 10.9) on uusi lisäys Samsungin erityisohuiden Ultra Edition -puhelinten joukkoon. Nimen mukaisesti syvyyttä on kertynyt aika vähän: 10,9 milliä. Varsinkin liukukansipuhelimelle tämä on pieni lukema. U600 ei ole myöskään mikään karsittu paketti vaan sisältää esimerkiksi 3,2 megapikselin kameran automaattitarkennuksella. Muotoilu on aika tyylikäs, Samsung hakee välillä hieman myös
yksilöllisyyttä eikä vain kopioi toisilta.

- Samsung SGH-Z240 on uusi perus-3G-puhelin simpukkamuodossa. Tuore idea on se, että mukana tulee kolmet eriväriset kuoret puhelimeen. Tällainen tullee yleistymään jatkossa, sillä se vaikuttaa hauskalta. :)


Tilaa Puhelinvertailun uutiskirje!

Lähetämme noin kerran viikossa uutiskirjeen, joka sisältää viikon ajalta tärkeimmät uutisemme.

Tilaamalla uutiskirjeemme hyväksyt sääntömme ja tietosuojakäytäntömme.

Parhaat kännykkätarjoukset

Oppo A77 5G – hinta laskenut -34%

Oppo A77 5G
99 € DNA
149 € Telia
199 € Proshop

Alin hinta viikko sitten: 149 €

Motorola Edge 30 Neo – hinta laskenut -23%

Motorola Edge 30 Neo
199 € Proshop
217 € RDE.FI
260 € Teknikproffset

Alin hinta viikko sitten: 282 €

Oppo A38 (4G) – hinta laskenut -20%

Oppo A38 (4G)
99 € Veikon Kone
125 € RDE.FI
139 € Euronics

Alin hinta viikko sitten: 124 €

Xiaomi 13 – hinta laskenut -17%

Xiaomi 13
499 € Elisa
725 € RDE.FI
949 € CDON

Alin hinta viikko sitten: 599 €

Kommentoi artikkelia

Pysy aiheessa ja kirjoita asiallisesti. Epäasialliset viestit voidaan poistaa tai niitä voidaan muokata toimituksen harkinnan mukaan.

Haluan ilmoituksen sähköpostitse, kun ketjuun kirjoitetaan uusi viesti.